Näillä vuorilla tuulee melkein aina. Koko marraskuun alun puhalsi tuima pohjoinen Tramontane. Täällä sitä sanotaan myös Cers-tuuleksi. Se jäähdyttää tehokkaasti ilman lähelle nollaa ja lennättää teräviä sadepisaroita. Paljon miellyttävämpi on Välimereltä päin henkäilevä Marin. Sen ansiosta on taas lämpimämpää, ulkomittari näytti päivällä + 17 astetta. Taas ruoho vihertää, myös kukkapenkkien rikkaruoho. Monet puut ovat pudottamassa lehtiään. Plataanien lehdet muodostavat ”kinoksia” jalkakäytäville ja ovat sateella liukkaita. Puut karistavat lehtiä melkein jouluun asti, jolloin varhaisimmat mimoosat alkavat jo kukkia. Toki paljon on ikivihreitä puita ja pensaita. Puutarhan hoitoa harrastava naapuri kertoi, että 25.11 Sainte Catherine on tärkeä päivä, koska "A la Sainte Catherine, tout bois prend racine". Vain sinä päivänä istutetut puut juurtuvat hyvin. Ei päivääkään aiemmin tai myöhemmin. Samana päivänä taitaa Suomessakin olla Katariinan päivä. En vain oikein usko, että silloin enää puita istutetaan. Ehkä vain kevätkukkien sipuleita. Niitä minäkin aion takaisin maahan piilottaa. Pienet kissakolmoset kun olivat löytöretkillään kaivaneet kukkapenkistä parikymmentä tulppaanien ja hyasinttien mukulaa.
Nukumme yleensä ikkuna auki. Tänään heräsin kylän kirkonkellojen lyönteihin. En ehtinyt laskea montako kertaa kello löi. Eipä hätää, muutaman minuutin kuluttua lyönnit toistuivat. Niitä oli yhdeksän. Oli jo valoisaa. Katsoin lehdestä, että tänään aurinko nousi kello 7.43 ja laski kello 17.24. Kirkonkellon ajan ilmoittaminen kahteen kertaan juontaa juurensa ajalta, jolloin ihmiset työskentelivät viinipelloilla, eikä heillä ollut kelloja. Ruoka-ajat olivat tärkeitä niin silloin kuin nytkin. Jos ei heti ensi kerralla ehtinyt laskea lyöntien määrää, uusinta auttoi tietämään oliko aika lähteä syömään tai joko työpäivä päättyi.
Viime viikon keskiviikkona Ranskassa oli yleinen vapaapäivä "Armistice 1918", eli ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivä. Mekin osallistuimme tapahtumaan liittymällä kyläläisten kulkueeseen sodan muistomerkille. Kulkueen keulassa Ranskan lippuja kantoivat viime sodan neljä veteraania. Muistomerkillä määri piti puheen ja laski paadelle sinipunavalkoisen kukkaseppeleen. Myös koululaiset toivat pieniä kukkavihkoja ja kynttilöitä muistomerkille. Kylän urheat palomiehet seisoivat kunniavartiossa. Kahden minuutin hiljaisuuden jälkeen nauhalta kaikui komeasti marseljeesi. Määri kutsui tapahtumaan osallistuneet kylän baariin aperitiiveille. Emme viitsineet jonottaa baarin ovella vaan kävelimme luostarissa avattuun näyttelyyn. Esillä oli kylässä asuvien taiteilijoiden värikkäitä maalauksia. Toisaalta vähän jäi harmittamaan. Olisihan se pastis maistunut komeiden palomiesten seurassa.
Pieneen kyläämme ei possutauti ole vielä ehtinyt. TV-uutisista huomasin, että kaupungeissa joukkorokotuspaikkoina näyttivät olevan elokuvateatterit ja konserttisalit. Paljon parempi odotella vuoroaan lämpimässä katsomossa kuin jonottaa tuulessa ja tuiskussa.
Nukumme yleensä ikkuna auki. Tänään heräsin kylän kirkonkellojen lyönteihin. En ehtinyt laskea montako kertaa kello löi. Eipä hätää, muutaman minuutin kuluttua lyönnit toistuivat. Niitä oli yhdeksän. Oli jo valoisaa. Katsoin lehdestä, että tänään aurinko nousi kello 7.43 ja laski kello 17.24. Kirkonkellon ajan ilmoittaminen kahteen kertaan juontaa juurensa ajalta, jolloin ihmiset työskentelivät viinipelloilla, eikä heillä ollut kelloja. Ruoka-ajat olivat tärkeitä niin silloin kuin nytkin. Jos ei heti ensi kerralla ehtinyt laskea lyöntien määrää, uusinta auttoi tietämään oliko aika lähteä syömään tai joko työpäivä päättyi.
Viime viikon keskiviikkona Ranskassa oli yleinen vapaapäivä "Armistice 1918", eli ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivä. Mekin osallistuimme tapahtumaan liittymällä kyläläisten kulkueeseen sodan muistomerkille. Kulkueen keulassa Ranskan lippuja kantoivat viime sodan neljä veteraania. Muistomerkillä määri piti puheen ja laski paadelle sinipunavalkoisen kukkaseppeleen. Myös koululaiset toivat pieniä kukkavihkoja ja kynttilöitä muistomerkille. Kylän urheat palomiehet seisoivat kunniavartiossa. Kahden minuutin hiljaisuuden jälkeen nauhalta kaikui komeasti marseljeesi. Määri kutsui tapahtumaan osallistuneet kylän baariin aperitiiveille. Emme viitsineet jonottaa baarin ovella vaan kävelimme luostarissa avattuun näyttelyyn. Esillä oli kylässä asuvien taiteilijoiden värikkäitä maalauksia. Toisaalta vähän jäi harmittamaan. Olisihan se pastis maistunut komeiden palomiesten seurassa.
Pieneen kyläämme ei possutauti ole vielä ehtinyt. TV-uutisista huomasin, että kaupungeissa joukkorokotuspaikkoina näyttivät olevan elokuvateatterit ja konserttisalit. Paljon parempi odotella vuoroaan lämpimässä katsomossa kuin jonottaa tuulessa ja tuiskussa.
.jpg)
Osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti elämästäsi siellä ja paikallisista tapahtumista. Minunkin kissani kaivelee ylös jo istutettuja kukkasipuleita. Siellä on rokotukset hyvin järjestetty. Täällä Suomessa on paljon kirjoitettu lehdissä siitä, että ihmiset ovat joutuneet jonottamaan kylmässä tuntikausia saadakseen pistoksensa.
VastaaPoistaArmistice on aseista riisuutuminen vai miksikohan sita suomeksi sanotaan? Aselepo?
VastaaPoistaHei! Kirkonkellojen soimista on mukava kuunnella, vai häiritseekö se pitemmän päälle? Jokos ranska on alkanut sujumaan?
VastaaPoistaJännä tapa soittaa kellonlyömät kahteen kertaan. Mattimyöhäisetkin kerkeää laskea.
VastaaPoistaSuomessa ei enää tehdä testejä possutaudista, hoidetaan vaan flunssan oireet, resurssit ei riitä kummempaan, sairaalat on täynnä vakavia tapauksia. Pojalla on astma ja keuhkokuume (ei vielä tarpeeksi vakavaa), koko perhe pahassa flunsassa, mutta sitähän ei nyt sitten tiedä onko saanut possutaudin vai ei. Paitsi jos käy yksityisellä testeissä se on 120 e. Mutta mitä sillä tiedolla tekeekään sen puoleen, tauti mikä tauti.
Famu- Kiitos kannustavasta kommentista. Olen hyvin otettu, että jaaritukseni kiinnostavat.
VastaaPoistahpy – Kyllä se sana on aselepo. Naapurimme valisti meitä, että ”armistice 1918” on paljon enemmän kuin aselepo. Ranskassa 11.11.1918 päättyi hirveä sota, jonka piti lopettaa kaikki sodat. Kuinka sitten kävikään parikymmentä vuotta myöhemmin. Ei taida sodat sotimalla loppua.
Vihreatniityt – Emme asu ihan kirkon lähellä. Ei kellojen soitto häiritse. Päin vastoin, pihalla touhutessa tai kävelyllä ollessa pysyy hyvin ajan tasalla.
Täytyy vain lujasti uskoa, että kielitaito karttuu. Luin yhdellä istumalla läpi 7-vuotiaille lapsille tarkoitetun ranskalaisen dekkarin. Siinä oli kivoja kuvia ja iso teksti.
Sirokko – Toivottavasti poikasi ja perheensä ovat jo toipumassa. Kurjaa, että on astma ja vielä keuhkokuumekin. Sydän sykkyrällä minäkin täällä odotan viestejä Suomesta lasten perheiltä.
Kiitos 'ranskalaisesta marraskuusta' - oli kiinnostavaa lukea ja vertailla 'tuulia'. Niitä puhaltelee ihmisen sielun sisälläkin erilaisia...
VastaaPoistaEllinoora – Sielu tarvitsee tuulia.
VastaaPoista