Kohtasimme villin sian

Syksyisin vuorilla metsästetään ahkerasti villisikoja. Viinipelloilla ammutaan pienempää riistaa.Varsinkin viikonloppuina aseet paukkuvat joka puolella. Tapahtuu aika paljon metsästysonnettomuuksia. Viimeksi eilen vahingonlaukaus surmasi metsästäjän näillä vuorilla. Eipä tee mieli samoilemaan vuorille näitten pastismiesten maalitauluksi. Kävelemme lenkkimme mieluummin kanal du Midin, jokien tai järvien rantateillä, sekä asutusten läheisyydessä.
Naapurimme, madame L:n kanssa päätimme aloittaa viikoittaisen lenkkeilyn. Liikunnan lisäksi tulisi paikallistuntemusta ja kielilisä, bien sûr.
Tapasimme portilla. Ensin tietysti tervehdykset, eli poskien hipaisut molemmin puolin ja huulten maiskahdukset ihan oikea-oppisesti. Sitten ça va, eli kuulumiset puolin ja toisin, omat ja perheen, myös Suomessa asuvien. Madame L olisi halunnut näyttää mitä hän oli saanut aikaan puutarhassa, mutta ehkä mies vaikutti sen verran pitkästyneeltä, että madame muutti mielensä ja ehdotti puutarhan katselua vasta kävelyn jälkeen.
Matkamme suuntautui kylän vastakkaiselle mäntymetsäiselle rinteelle. L esitteli tien varrella olevia taloja ja kertoili niiden omistajista. Kurkisteltiin aitojen yli puutarhoihin, tervehdittiin vastaantulijat. Ylöspäin noustessa asutus harveni. Olimme juuri kääntymässä takaisin kun jähmetyimme kauhusta suolapatsaiksi. Tietä pitkin vastaan jolkutteli rottweilerin kokoinen nuori villisika. Oletimme sen pujahtavan tieltä pusikkoon meidät nähtyään. Vielä mitä, se tuli nuuskimaan meitä ja alkoi hyppiä kuten koira meitä vasten torahampaat välkkyen. Sieluni silmillä näin jo meidät villisian raatelemana tien varrella. Tarrauduimme vapisten L:n kanssa toisiimme. Tuntui, että sydänkin pysähtyy. Silloin paikalle tuli auto, joka pysähtyi kohdallemme ja kuljettaja kertoi, että villisika on tuon lähitalon lemmikki ja ilmeisesti karkumatkalla. Sian omistaja oli edellisenä syksynä metsästysaikaan ampunut sen emon ja ottanut orvon pikku possun lemmikikseen. Kun jalkamme taas alkoivat kantaa, marssimme L:n johdolla talon ovelle omistajaa huhuilemaan. Kohta ovelle ilmestyikin iso mustapartainen mies, sian omistaja. Tällä kertaa ei ollut kohteliaita tervehdysseremonioita, ainakaan L:n taholta. Tunnistin L:n uhkailuista pätkän epäkohteliasta sinuttelua tu es dans la merde (olet kusessa). Luultavasti muut puheet olivat samaa kategoriaa, koska mies näytti kutistuvan pieneksi ja nöyräksi anteeksipyyntöjä toistaen. Kun madame L lauhtui ja lopetti sättimisen, piiritimme yhdessä omistajan kanssa possua, joka iloisesti kirmaillen väisteli meitä. Kun saimme sen mottiin, hätistelimme sen sisälle. Nyt se ei enää ollut läheskään niin pelottavan näköinen kuin äsken. Muistutti vain nuorta vallatonta, leikkivää koiraa. Kotimatkalla päiviteltiin vielä tapahtunutta, puutarhakin jäi katsastamatta. Täytyy tunnustaa, että sydän teki muutaman ylimääräisen voltin moisesta kokemuksesta. Tähän asti on väistelty villisian metsästäjien luoteja. Nyt sitten väistellään villisikoja.
Kuvan otus ei ole kohtaamamme, tosin on saman näköinen. Tämä kuva löytyi netistä.