Vihreät autot

Unelmien kulkuneuvo


Sade valuu maahan. Tummanharmaat pilvet peittävät taivaan. Raaka, kostea tuuli piiskaa puita.
Sopiva päivä lähteä ajelulle. Päähän lentäjän lasit ja nahkakypärä, kaulaan pitkä punainen kaulaliina tuulessa liehumaan. Silmät kiinni, matka alkaa. Suunta suoraan ylös läpi sadepilvien. Kuinka sininen onkaan taivas niiden takana, kuinka kirkas auringonpaiste. Pilvet alapuolella kuin pumpulia. Onpa mukava tehdä huimia syöksyjä alas pilveen ja kimmota takaisin taivaan sineen. Kaarros kohti pohjoista, matkalla kurkistus Sateenkaarisillalle, jossa ikinuoreksi tullut samojedinkoiramme huiskuttaa iloisesti häntäänsä, kadonnet kissamme kisailevat värikkäiden perhosten kanssa. Edelleen päin pohjoista, täytyypä laskeutua hieman alemmaksi, kurkistaa aurinkoiselle pihalle koivujen katveeseen, missä pieni pellavapäinen pojannassikka leikkii isovanhempien ranskantuomisella, vihreällä puu-autolla. Sitten takaisin kohti etelää. On aika laskeutua pilvien läpi sateeseen, piirtää ikkunalasin sumuiseen pintaan A-kirjain ja iso sydän, odotella Suomen kesää.
Haaveilun kirvoitti kirppiksellä nähty kulkuneuvo, joka piti jättää odottamaan uutta omistajaansa ja pikkumiehelle viemiseksi ostettu puinen auto, sekä netistä lukemani lohdullinen kertomus Sateenkaarisillasta. Kopioin sen tähän:

Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Pasi Pekkalainen


Pikkumiehen auto