maanantai 10. tammikuuta 2011

Kurkistus lääkekaappiin

Raaka, kylmä kosteus pääsi hiipimään kurkkuun asti. Olo tuntuu surkealta, pää on painava, kurkku karhea, paleltaa. Nyt on aika etsiä lääkitystä.

Ensin yksi villapaita lisää päälle, sitten ekstralämpimät villasukat jalkaan entisten lisäksi.
Kaapista löytyy Espanjanmatkan tuliainen. Bénédictine. Vanha tuttu yleislääke kaikkiin vaivoihin. Vaikka likööri valmistetaan Ranskassa, en ole enää aikoihin löytänyt sitä lähikaupungin kaupoista. Onneksi Espanjan puolelta sentään löytyi. Kurkkukipuun ja yskän ärsytykseen olen sitä käyttänyt. Joskus jopa vahvistanut konjakilla. Runsaan aterian jälkeen tilkkanen kahvin kanssa tasapainottaa oloa. Liian tapahtumarikkaan päivän jälkeen yömyssynä se rauhoittaa pehmeään uneen. Sopii mainiosti ruuanlaittoonkin. Parantaa mielikuvitustasolla, sillä pelkästä ajatuksesta on jo parempi olo.
Arvokkaasti ikääntynyt eliksiiri, täytti juuri 500 vuotta.

Näin siitä kerrotaan nettiosoitteessa ”Raholan syötäviä sanoja”.

Bénédictine on maailman vanhin salaisena säilyneen reseptin mukaan valmistettu juoma. Liköörin kehitti vuonna 1510 ranskalainen benediktiinimunkki Dom Bernardo Vincelli. Kaupallinen valmistus alkoi vuonna 1863 Ranskassa. Kolme vuotta tynnyrikypsytetyssä, mausteisessa ja hunajaisessa juomassa on kolmisenkymmentä yrttiä ja maustetta. Kerrotaan, että korkeintaan kolme ihmistä kerrallaan tuntee reseptin. Analyysejä tehneet kemistit ovat sitä mieltä, että päämausteet ovat sitrusaromi, väinönputki ja katajanmarjat. Kirjaimet D.O.M. likööripullon etiketissä tarkoittavat Deo Optimo Maximo eli Jumalalle, parhaalle ja suurimmalle.

Sain ystävältä joulupaketin, jossa oli pullo punahattu-uutetta. Leikinpä hetken suloista myrkynkeittäjää ja sekoittelen liemiä keskenään. Toimin sitten ihan itse koemaistajana. Santé!


     
                  ***********************************************

14 kommenttia:

  1. Maljasi, Simpukka! Terveydeksi!

    Ja mikäpä ihminen on muuta kuin terveellinen apina: mistä tätä ihmejuomaa saa ostaa?

    VastaaPoista
  2. kuulostaa oikein hyvälle kasvikeitokselle, tuo likööri (en muuten tuntenut, eli oppia ikä kaikki). kurkkukipuun auttaa myös hunaja. ja vilustumiseen timjami keitettynä pitkään vedessä ja siihen paljon hunajaa, koska se ei ehkä ole kaikkein maukkainta juotavaa, ei ainakaan yhtä hyvää kuin liköörisi...
    parempaa oloa pikaisesti!

    VastaaPoista
  3. Hyvät on lääkkeet. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Lastu ~
    Uskon, että Kuopion Alkon liköörihyllystä tuota tuhtia juomaa löytyy.

    Airelle ~
    Olo on jo paljon parempi, kiitos vahvan lääkkeen. Hunajaa otin jo aamuyöllä ensiavuksi.

    Famu ~
    Poskilla on jo terve puna. Tehokas oli lääke, mutta en uskalla ottaa enempää, ettei ala laulattaa.

    VastaaPoista
  5. Sekotteleppas varovasti niitä myrkkyjä.

    VastaaPoista
  6. Joopa joo. Mainokset pitavat joskus paikkansa, joskus ei. Taman B-likoorin on keksinyt Fécampilainen Alexandre Legrand, joskus 1800-luvulla. 1863 on tarkka vuosiluku. Aleksanteri oli hyva mainosmies ja rupesi myymaan likooriaan munkkilikoorina, ja siksi sita uskotaan monasti viela tanakin paivana! Likooria ei enaa valmisteta meilla, vaan Etela-Ranskassa (ellei tehdas ole sitten taas muuttanut muualle) mutta meilla on viela Palais Benedictine-museo.

    VastaaPoista
  7. Kun luin viela etta sekoitat siihen konjakkia, taytyy kai kertoa etta n olemassa B&B niminen variantti. B&B on Bénédictine&Brandy.

    VastaaPoista
  8. http://fr.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Legrand

    VastaaPoista
  9. Väliäkö keksijällä, pääasia että lääke tepsii.. Minä olen käyttänyt Vana Tallinnaa yskään, hörpitään sitä kesäisin ennalta ehkäisevästi :D Täällä on ylläpidän estoa hunajalla.

    VastaaPoista
  10. Vihreatniityt ~
    Varovainen pitää myrkkyjen kanssa olla, varsinkin viihdyttävien sivuvaikutusten takia :)

    hpy ~
    Niinhän se on monta kertaa, että legendat elävät omaa elämäänsä ja tosiasiat omaansa. Juoman täytyy olla joka tapauksessa tosi terveellistä, sisältäähän se noin 30 hyvinvointia lisäävää yrttiä ja maustetta.

    Sirokko ~
    Taas kerran tämä Obelixin taikajuoma tehosi, eikä maistunut hassummalta.
    Kokemuksesta voin sanoa, että Vana Tallin on hyväksi havaittu Viron tuliainen.

    VastaaPoista
  11. Joko tauti on nujerrettu? Toivottavasti.
    Taitavat kaikki yskänlääkkeet olla spiritusperäisiä tavallaan, lisänä sitten vaan erisorttisia aromeja.

    VastaaPoista
  12. aimarii ~
    Vointi on hyvä. Lääkitys oli kohdallaan, vähällä pääsin tällä kertaa.

    VastaaPoista
  13. Kävin tarkistamassa kuntosi. Hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista
  14. Liisa ~
    Kiitos käynnistä. Hyvältä tuntuukin.

    VastaaPoista