Mikä voikaan olla mukavampaa kesäisenä päivänä kuin istahtaa
lepotuoliin päivänvarjon alle ja avata kiinnostava kirja. Lukemisen
lomassa katse levähtää taivaan sinessä ja vaeltavissa poutapilvissä. Vain pienen
hetken silmäkulmassa häiritsee vihreänä rehottava kukkapenkki. Samalla omatunto
kyselee, että katseleekohan äiti pilvenreunalta kun tytär vain istuu ja lukee
vaikka kukkapenkit tukehtuvat rikkaruohoihin.
Ajatus kitkemisestä häviää nopeasti kun lukutoukka laskeutuu
pilvistä haahuilemaan Normandiaan pieneen kylään omalaatuisen pariisilaiskomisario
Adamsbergin kintereille murhia selvittelemään. Komisarion murharyhmään kuuluu
varsin persoonallisia tyyppejä, mm. runomitassa kommentoiva tutkija ja
valkoviiniä nautiskeleva tietopankki. Myös kylän asukkaat ovat kummajaisia. On perhe,
jota isä on pahoinpidellyt, vanhin poika puhuu sanat takaperin, nuorin poika tuntee
olevansa osaksi savesta, jolle keskimmäinen veli keräilee luonnosta ötököitä.
Niistä hän valmistaa saviveljeä vahvistavia aterioita. Kammottavan ”Raivoisan
armeijan” näkynä kokenut perheen tytär toimii isoveljen taitavana tulkkina. Vanhan
legendan mukaan ”Raivoisan armeijan” ratsastajat sieppaavat mukaansa neljä pahantekijää,
jotka saavat surmansa, eikä siltä kohtalolta voi välttyä. Tytär on näyssä tunnistanut
kolme siepatuksi joutuvaa, joista yksi on jo kadonnut. Murharyhmä Pariisista
saapuu Normandiaan, jossa lehmät laitumella eivät liiku ja ihmiset mieluiten vaikenevat.
Ja lukutoukka on koukussa ranskalaiskirjailija Fred Vargasin dekkariin ”Normandialainen
tapaus”.
Ennen Normandian tapausta tämä lukutoukka pääsi tutustumaan pieneen
italialaiskylään ja tyylikkääseen Ariannaan Vera Valan taitavasti
kirjoittamassa romaanissa ”Kuolema sypressin varjossa”. Kirjastosta tuli juuri
viesti, että siellä lukutoukkaa odottaa Vera Valan ”Kosto ikuisessa kaupungissa”.
Täältä tullaan Rooma.
Kukkapenkkikin tarjosi mukavan yllätyksen. Yöllisen ukkosmyrskyn ja virkistävän sateen jälkeen aamulla huomasin, että rikkaruohot olivatkin kukkien joukkoon lennähtäneitä orvokkipoikueita ja kymmeniä sormustinkukan taimia. Niinpä annan kaikkien kukkien
kukkia ja jatkan lukemista.
iHANAA KUN OSAAT OTTAA RENNOSTI NOIDEN RIKKARUOHOJEN KANSSA. oNHAN NYT MURHAN RATKOMINEN PALJON TÄRKEEMPÄÄ KUIN JONKUN RIKKARUOHON HÄVITYS.
VastaaPoistaOIKEIN IHANAA HELTAISTÄ HEINÄKUUTA!
Kiitos mummeli, aurinkoista heinäkuuta myös sinulle.
PoistaVanhaa sanalaskua mukaillen: Ei se työtä pelkää, joka uskaltaa mennä työn viereen lepotuoliin makailemaan:)
Kyllä luonto järjestää kukkia, kunhan malttaa odotella.
VastaaPoistaNiin tekee. Eipä kannata pitää kitkemisen kanssa kiirettä. Toivottavasti sormustinkukatkin jaksavat kukkia.
PoistaMeillä on kellarin ikkunan takana sellainen syvennys ja se on ollut murheenani jo kauan - ruma, harmaa, kiviä pohjalla. Mies (enkä sitten minäkään yksin) ei ole saanut aikaiseksi tehdä sille mitään, vaikka ollaan puhuttu sen kaunistamisesta jo kauan. Nyt huomasin, terassilla löhöillessäni, että se kasvaa villiunikkoa! Kauniit keltaiset villiunikot koristavat koko syvennystä ja minä kiitän korkeampaa tahoa kauniista lahjasta :) Vanha sananlasku on oikein hyvä - tykkään :D
VastaaPoistaKyllä löhöily kannattaa:)
PoistaSiitä on aikaa kun olen viimeksi keltaisia villiunikoita nähnyt, joten laitapa niistä kuva blogiisi.