Syysmatkalle etelään

Näkemiin ensi kevääseen, sinä utuinen järvi

Taas on näiden muuttolintujen aika lähteä syysmatkalle Ranskaan talvehtimaan. Jo monena päivänä ovat kurkiaurat ja joutsenet kaartaneet järven yli kohti etelää. Pihanurmikko oli aamulla jäässä, ei kai mene kauan kun ensilumi peittää sen.
Laukut nököttävät rivissä valmiina autoon kannettaviksi. Tyynykultakin omassa kassissaan seuranaan pari pikkuväen rannalta poimimaa ja laukkuun sujauttamaa muistokiveä. Parit läksiäiset pidetään vielä ja sitten viikon puolivälissä matkaan.
Tuleva talvi onkin ehkä erilainen. Joudumme luopumaan Ranskan kodistamme, koska talon omistaja suunnittelee laittavansa keväällä sen myyntiin. Toivottavasti löydämme talven aikana uuden kodin jostakin päin Etelä-Ranskaa. Sitä ennen kuitenkin paluu tuttuun kylään ja tuttuun taloon.

          *******************************************************************

Lisää mielihyvää

Uusi tunnustus heti edellisen jälkeen. Tämän söpöliinin sain Inalta. Paljon kiitoksia hyvän mielen tuojasta.

Haluan laittaa hyvän kiertämään, joten Pinea, Sirokko ja aimarii olkaapa hyvät. Blogejanne on mukava lukea.

                 **************************************************************

Minä, minä, minä…

Suurkiitos Minna M:lle Euroopan laidalle mieltä ilahduttavasta tunnustuksesta. Haasteena tunnustuksen saajan olisi kerrottava kahdeksan asiaa itsestään, jotka ovat ennestään tuntemattomia/tietämättömiä.
Lähestyn nyt aihetta kaksijakoisesti, ettei mene ihan pelkäksi hymistelyksi.

Ensin neljä mieluista asiaa:

1. Soutaminen, tämän kesän mieluisin kuntoilulajini. Kesän alussa soutamisen seurauksena tuntui, että olin kuin selkääni saanut. Silti jatkoin sitkeästi järvellä soutamista ja niin vain hävisivät niska- ja selkävaivat, käsivoimat kasvoivat.

2. Reseda, mielituoksuni. Vaatimaton kukka, mutta ihana tuoksu kuului jo lapsuuden kesiin.

3. Eucalyptus-tipat löylyveteen, se kruunaa saunomisen kesät ja talvet.

4. Spider-pasianssi, jonka pelaaminen tietokoneella auttaa keskittymään johonkin muuhun aiheeseen. Kuten nytkin löytämään nämä kahdeksan asiaa.

Sitten neljä asiaa, joissa olisi korjaamisen varaa:

5. Nykyisin olen useimmiten myöhässä kuin aikaisessa. Johtunee siitä, että työvuosina kello määräsi aikatauluni, nyt kai kapinoin kaikkea sellaista vastaan.

6. Olen epävarma lähtijä. Mennessäni käännyn vielä ovelta tekemään tarkistuskierroksen, että mikään laite ei jää päälle.

7. Olen jonkin sortin hamsteri. On tosi vaikea heittää pois mitään, täysin tarpeetontakin.

8. En enää löydä radiokanavaa, jota voisi kuunnella pitkillä automatkoilla. Vaihdan kanavalta toiselle ja aina vain kuuluu rämisevää musiikkia ja kikattelevia, epäselvästi puhuvia juontajia, sekä joka välissä huudetaan mainoksia. Pitäisiköhän ostaa uusi radio autoon.

Pidin ihan omatoimiset arpajaiset suosikkiblogilistallani, koska muuten valinta olisi ollut mahdotonta.
Siispä tunnustuksen ja kahdeksan asian haasteen saavat:

Lastu Kallaveden saareen

Liisa ihan pihalle

Stazzy Ranskaan

*************************************************************************

Kaarnalaiva

Männyn neulasten peittämä tie nousee kirkon luokse. Syksyinen Lapin aurinko lämmittää kulkijan selkää. Nellimin ortodoksinen kirkko mäntyjen lomassa on kaunis kuin koru taidokkaine puuleikkauksineen. Sisällä opas kertoo, että kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon petsamolaiselle. Kirkko on rakennettu v. 1987 ensin rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin vihitty kirkoksi. Suunnittelussa on jäljitelty Petsamon luostarin kirkkoa. Kirkossa toimitetaan myös luterilaisia jumalanpalveluksia.

Kirkon vieressä on hautausmaa, jossa lähes luonnontilassa olevilla haudoilla kohoavat valkoiset puuristit. Kulkija pysähtyy hetkeksi haudalle, jossa ristin juurelle on laitettu pieni veistetty kaarnalaiva, hän kumartuu hellästi hipaisemaan laivan kylkeä. Ihan samanlainen kuin oman lapsuuteni kaarnalaiva. Kulkija jatkaa matkaansa ”Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu.”

Huolestuttavalta vaikuttaa pienen Nellimin kylän kohtalo. Kylän, joka on kolmen kulttuurin kohtauspaikka, suomalaisten, koltta- ja inarinsaamelaisten. Kyläkauppa on lopetettu, linja-autoliikenne samoin. Kylässä asuu enää noin 150 ihmistä. Nyt aiotaan kylän neljältä poromieheltä viedä perinteinen elinkeino, porotalous. Luonnonmukainen poronhoito loppunee pakkoteurastuksen seurauksena.
Tilannetta ei taida mikään pelastaa, ei loitsu eikä rukous.

                ****************************************************************

Näkemiin Lappi - joko Ranska kutsuu

Lapinmatka ei mennytkään suunnitelmien mukaan. Meni paljon paremmin. Elämysmatkaamme varten olimme varanneet vanhan kolttamökin. Ehkä mökin entinen emäntä pilvenreunalta päätti, että olimme liian mukavuudenhaluisia hänen entiseen kotiinsa. Kun tulimme majoittumaan illan suussa, huoneet olivat täynnä sinistä savua. Avainten luovuttaja oli yrittänyt lämmittää mökkiä, mutta uunipa ei suostunut toimimaan, vaan kaikki savut pöllähtivät sisätiloihin. Vuorotellen yritimme saada uunin vetämään, mutta saimme aikaan vain lisää savua, köhimistä ja vettä vuotavat silmät. Vajaan tunnin ajomatkan päästä joen rannalta löytyi mökkikylä ja sieltä mukavuuksin varustettu yösija. Seuraavana päivänä ajoimme uudelleen kolttamökille, mutta siellä savuinen tilanne oli ennallaan. Luovuimme ajatuksesta viettää alkeellista elämää ja siirryimme toiseen mökkikylään kaikkien mukavuuksien pariin. Niin meille jäi enemmän aikaa kulkea ja katsoa Lapin lumoavia maisemia, ihmetellä ruskan väriloistoa, kiivetä korkealle näköalatorniin ja kavuta lukemattomat puuportaat Karhunkivelle, istua ongella Inarinjärven rannalla auringon lämmittämällä kivellä. Kaloja ei tullut, mutta auringonlasku saarien lomaan peilityynelle järvelle korvasi sen. Oli mukava viettää kiireetöntä päivää Siida-luontokeskuksessa, kulkea näyttelystä toiseen, myös saamelaisen ulkomuseon poluilla, palata ajassa 6000 vuoden taakse, miettiä, kuinka jo silloin nämä kesän valon ja pitkän pimeän ajan asukkaat ovat tulleet toimeen Lapin ankarissa oloissa. Sykähdyttävää oli myös käydä rajan tuntumassa hiljaisilla salojärvillä, vierailla vanhalla uittorännillä ja tukkikämpällä.

Uittoränni Nellimissä

Yritimme valokuvata maisemien lisäksi pihamme läheisyydessä liikkuvia poroja, sopuleita ja riekkopoikueita, tosin aika kehnolla menestyksellä.

Kaikesta Lapin annista saimme nauttia päivän paisteessa ja noin 20 asteen lämmössä, kunnes lähtöpäivänä sade huuhteli jälkemme. Menomatka Inarin järvelle kesti kaksi päivää, paluu saman verran. Liikenne oli hiljaista, ajoimme pitkät asumattomat taipaleet, ohitimme pieniä kyliä, ylitimme jokia, kaartelimme sinisinä päilyvien järvien rantoja. Keltaiseen syysasuun pukeutuneet koivut ja lepät, puna-asuiset pihlajat, haavat ja metsien matalat varvut katselivat rauhallisina kulkuamme.

Inarinjärvi

Somia olivat tien varren bussipysäkit

Ohitimme lammella uiskentelevan joutsenparin ja mielessä alkoivat soida Eino Leinon säkeet:

”Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
Ja turvaisa on rinne tunturin.


Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,

ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!”

Riekonmarja syyskuussa 

Vaikuttava tilateos Suomussalmella "Hiljainen kansa"

        ***********************************************************************

Näkemiin Kreikka – Täältä tullaan Lappi!

Kreetan-matka oli ehdottomasti yksi kesän parhaita kohokohtia. Se onnistui yli odotusten. Leppoisaa oleskelua ystävien kesken, pitkiä lounaita rannan tavernoissa, lempeää keinuntaa meren lämpimässä sylissä, askelten jättämiä jälkiä rannan hiekassa auringon sukeltaessa maininkeihin. Rannan palveluista parasta oli thaineitosen antama rentouttava hieronta aurinkovarjon alla. Ihan huomaamatta uni valtasi hierottavan. Lämpömittarin +32 - +36 asteen lukemat eivät haitanneet muulloin kuin ostospäivänä läheisen Hanian turistien täyttämillä kujilla. Ulkona kohteemme yöelämä vaimeni jo ennen puolta yötä, huoneen ilmastoinnin hiljainen kehräys tuuditti matkaajat syvään uneen. Matka oli kuin suoraan parhaista matkailumainoksista. Jäi tunne, että tänne haluan tulla uudestaan, ystävällisten ihmisten aurinkoiselle saarelle.

Laukut on purettu, rannan hiekat kopisteltu vaatteista, pyykit pesty. Sienimetsään piti päästä heti kotiin tultua. Vajaassa parissa tunnissa täyttyi kolme sankoa haaparouskuista. Nyt ne ovat suolattuna lasipurkeissa talvea odottamassa.

Ei laukut vielä kaappiin joutuneet, vaan täyttyvät varusteista Lapin matkaa varten. Pian pääsemme toisten ystävien kanssa katselemaan ruskaa Inarinjärven rannoille erämökkiin. Jännityksellä odotan tulevaa elämysviikkoa melkein erämaassa, ilman mukavuuksia.
   
                        **************************************************

Matkamuisto

Kohti syksyä

Luminen savusauna ja syksyä enteilevä kotijärvi saavat nyt jäädä unelmoimaan uudesta kesästä, sillä Kreikka ja siellä Kreetan aurinkoiset polut kutsuvat Simpukkaa ystävineen. Tosin jo ajatus etelän paahtavista helteistä saa voipuneena läähättämään, mutta kun on pakkasten aikaan yhteisellä päätöksellä matka varattu, niin pulinat pois. Nukutaan vielä muutama yö, kunnes auringon laskiessa Kallaveteen kohotaan yötaivaalle kohti etelää. Laukkuun pakataan aurinkorasvat, uimapuvut ja variksenpelättimeltä lainatut kesävaatteet. Laskeudutaan lomatunnelmiin Buzukin sävelin ja Sirtakin askelin. Hoblaa ja Kreikan velkataakka pienenee.

Edellisestä Kreetan-matkasta onkin jo kulunut lähes 40 vuotta. Olimme silloin saarella pääsiäisen aikaan. Hieman traumaattisesti matka alkoi, mutta parani loppuaan kohti. Pari päivää ennen pääsiäistä keksimme matkustaa paikallisbussilla saaren toiseen päähän tutustumaan pieneen rantakaupunkiin. Ennen lähtöä katsoimme aikataulusta, että bussi tulee takaisin hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa. Nautimme matkasta halki kauniiden vuoristomaisemien ja kulkemisesta pikkukaupungin kujilla ja rantakaduilla, maukkaasta lounaasta tavernassa. Kävelyn päätteeksi pysähdyimme aurinkoiselle terassille lasilliselle kylmää retsinaa. Havaitsimme, että olimme paikan ainoat asiakkaat. Tarjoilija pyyhki pöytiä ja toinen lakaisi lattiaa. Arvasimme, että paikka on kiinni menossa. Bussin lähtöön oli vielä aikaa lähes tunti. Päätimme kuitenkin kävellä linja-autoasemalle odottelemaan. Sekin oli suljettu. Istuuduimme seinän viereen penkille. Kaipa se bussi lähtee vaikka asema onkin kiinni. Bussin lähtöaika tuli ja meni. Yhtään autoa eikä ihmistä näkynyt missään. Lopulta rakennuksesta tuli roskapusseja kantava sinitakkinen mies. Ryntäsimme häneltä bussien kulkua kyselemään. Kesti hetken ennen kuin hän ymmärsi mistä on kyse, nosti sitten kolme sormea pystyyn ja sanoi, että seuraava bussi lähtee kolmen päivän kuluttua. Nyt ei matkusteta, nyt juhlitaan pääsiäistä. Mies vei roskapussit roskikseen ja meni menojaan.
Mitäs nyt? Passit olimme jättäneet hotelliin, rahaa oli otettu mukaan bussilippujen ja lounaan hinnan verran. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, emmekä huomanneet missään puhelinkoppiakaan. Jos sellainen olisi löytynyt, meillä ei ollut kolikoita, emmekä olisi ymmärtäneet kreikankielisestä puhelinluettelosta mitään. Matkatoimiston puhelinnumeroa emme olleet ottaneet mukaan, tuskin toimistolla ketään olisi ollut enää töissäkään. Yritimme muistella mitä tietä bussi oli tullut. Epävarmoina tallustelimme poispäin kaupungista. Liikennettä ei juuri ollut, pari kuorma-autoa ja skootteria tuli vastaamme. Päätimme kääntyä takaisin, koska meillä ei ollut juotavaa ja pian aurinko laskisi. Paremmin me kaupungissa pärjäisimme kuin pimeässä vuoristoisella maaseudulla. Silloin kuului takaamme auton hurina. Astuin ajoradalle ja nostin peukalon pystyyn. Elämäni eka liftaus. Auto, jossa oli viisi miestä, pysähtyi. Elekielen ja englannin solkkauksella yritimme selittää tilanteemme. Ei siinä mennyt kuin muutama sekunti kun mies istutettiin takapenkille kolmen metsärosvon näköisen miehen keskelle ja minut ahdettiin etupenkille kahden mustapartaisen peijoonin väliin. Pimeän tultua jouduin hammasta purren, pelosta vapisten siirtelemään molemmilta polviltani ylimääräisiä käsiä pois. Eniten pelotti auton hurja vauhti mutkikkaalla tiellä, joka paikoin näytti häviävän pimeyteen. Kuskin toinen käsi oli ratissa, toisella puristeli polveani. Tuskin uskalsin hengittää, yläilmoihin nousi avunpyyntö ”Kyrie eleison”. Ehkä rukoukseni kuultiin tai ahdistelijani luovuttivat, koska polveni jätettiin rauhaan. Kaksi kättä oli taas auton ratissa ja vauhtikin hiipui kohtuulliseksi. Kun vielä selvisi, että olemme suomalaisia, sain lisää istumatilaa vieressäni istujan siirtyessä kauemmaksi. Uskalsin taas hengittää ja onnittelin itseäni, että olin pukeutunut farkkuihin. Matkan päätteeksi meidät vietiin hotellimme pihaan. Mies tarjosi bussirahojamme maksuksi, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Kuljettaja jopa pyysi anteeksi auton ahtautta. Vasta myöhemmin illalla kerroin miehelle polvieni puristelusta. Hän sentään oli saanut istua rauhassa takapenkillä.
Loppu lomasta sujuikin pääsiäistä ja kreikkalaisia häitä juhlien. Häihin onnea tuomaan meidät napattiin iltakävelyltä kun olimme pysähtyneet tavernan eteen ruokalistaa tutkimaan. Ruokaa, juomaa, tanssia ja elämänriemua riitti aamutunneille asti. Toivottavasti silloisen hääparin elämä on jatkunut yhtä riemukkaana kuin olivat hääjuhlansa.

                ***************************************************************