Kuvia kalliossa

Monta kertaa olemme ajaneet noiden kuvien ohi.  Tällä kertaa ei ollut mihinkään kiirettä, joten sain kuskin pysäyttämään auton ja pääsin kuvamaan tien varren värikkäitä kalliomaalauksia. Taiteilijaa en tiedä, mutta hauskoja ovat nämä teoksensa.

                  ************************************************************

Siellä kukkivat kissankellot ja kullerot

 Pykeija on pieni kalastajakylä Pohjois-Norjassa, Varanginvuonon rannalla. Kylän asukkaista suurin osa osaa suomen kielen murretta kveeniä. Pääosa asukkaista on 1800-luvun puolivälissä Suomen Lapista köyhyyttä ja nälkää pakoon lähteneen siirtolaisjoukon jälkeläisiä.  Kylä säästyi sodan tuhoilta ja suomalaiset saivat kalastaa kylässään rauhassa 1960-luvulle asti, jolloin sinne valmistui ensimmäinen tie. Kylässä on runsaat pari sataa asukasta.
 (Poimintoja Wikipediasta).

Jäämeren vuonolla

laskuveden aikaan,

kukkivat pihoissa

kissankellot ja kullerot.

Hiljaisissa erämaajärvissä

uivat vieraat linnut

syysruska ilakoi puissa ja varvuissa,

tie kulki läpi tarujen.

Pyhäkön pöydällä

tuikkivat tuohusten liekit.

Soi sieluihin enkelin ääni

”Herra armahda”.

Hautojen jäkälävuoteilla

punaiset puolukat.

Kulkija kohtasi

tuntureiden rinteillä

pilvien varjot

ja värien leikit.

 

                                      ********************************************

Syksyn tuomisia

Aamulenkillä auringonkukat hymyilevät ja kuiskuttelevat minulle ” Älä sure, vaikka saitkin kutsun lisätutkimuksiin. Katsele meitä, emme mekään kanna huolta huomisesta”.

Sauna vesirajassa lohduttaa ” Sait viestin, että Ranskan koti menee kuitenkin myyntiin. Kyllä sinä löydät sieltä uuden asunnon tai ehkä haluatkin jäädä jo Suomen kotiisi”.

En sure tulevia. Kuinka voisinkaan, kun silmissäni siintelevät siniset vaarat, pohjoiset erämaat ja jäämeren suolaiset aallot, ehkä revontuletkin. Pian saan nähdä poroja, riekkoja ja pikkuisia sopuleitakin.

                           *********************************************

Hirvikärpänen liikennevaloissa

Parina iltana olen istunut taivaalle tuijottaen ja revontulia odottaen. Ei näkynyt taivaantulia, mutta tulipa mieleeni kirjoittaa jonkinlainen ”raapale” viimeaikaisten kokemusteni innoittamana.

"Raapaleet ovat science fiction- tai fantasianovelleja, joissa on täsmälleen sata sanaa. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikkoihin. Tästä huolimatta tekstin tulee täyttää kaikki ne vaatimukset, jotka ovat ominaisia hyvälle scifi- tai fantasianovellille."

Hirvikärpänen liikennevaloissa

Olimme tulossa sienimetsästä. Tietyömaan kohdalla odottelimme punaisissa liikennevaloissa.  Käänsin häikäisysuojaa vilkaistakseni peiliin. Näin otsatukan seasta ilmestyvän mustan otuksen. Hyi hemmetti, siipensä pudottanut hirvikärpänen. Poimin sen etusormen ja peukalon väliin, avasin auton ikkunan pudottaakseni iljetyksen ulos.

Samassa kuulin piipittävän huudon.

”Älä pudota minua! Toivo mitä tahansa, täytän kolme toivomustasi!”

Jos tuo pieni otus osaa puhua, niin saattaahan se toteuttaa toiveetkin. Keksin vain yhden. Terveyttä toivoin.

Yhtäkkiä sain tyhmäksi osoittautuvan oivalluksen. Kysyin mitkä kaksi asiaa hirvikärpänen itselleen toivoisi.

”Haluan elää ja haluan vaihtaa paikkaa kanssasi!”

Samassa löysin itseni ojan pohjalta hiekkaa syljeskelemästä. 

Näin automme kaasuttavan tiehensä. 

Minun paikallani istui häijysti virnuileva hirvikärpänen. 

                         **************************************************************

Tänään

Soutelin saareen, löysin kolme kantarellia ja tatin.

Kotimatkalla ohitin kiireisen joutsenperheen.

Mukaani oli tullut salamatkustaja.

Kotona kampasin hiuksistani hirvikärpäsen.

Se puistattaa.

Illalla kantarelleja ja tattia syödessäni toivoisin,

että elokuu kurkistaisi taivaalta.

Ja tuntematon lintu saaren takana

huhuilisi yli veden kuunsiltaa pitkin.

Eikä mistään kuuluisi yhtään laukausta.

                         ******************************************************

Rikas mies jos oisin

Lyijynharmaat laineet ajavat toisiaan takaa, pilvet roikkuvat putoamaisillaan veden yllä. Aurinko pilvien takana muistelee kesää - niin minäkin.

Muistan pilvipoutaisen lämpimän sunnuntai-iltapäivän kesäteatterissa lehtipuiden katveessa järven rannalla. Katsojat vietiin pieneen Anatevkan kylään tsaarin ajan Venäjälle seuraamaan kylän juutalaisasukkaiden elämää. Tutuksi tulivat hurmaava maitokuski Tevje, hänen viisas vaimonsa ja tyttärien naimakaupat iloineen ja suruineen. Esityksen osajako oli kohdallaan, samoin lavastus ja puvustus. Orkesteri teki kiitettävää työtä. Musikaalin laulut ja vauhdikkaat tanssit olivat nautinnollista kuultavaa ja nähtävää.  Tevjen riemukas irrottelu laulussa ”rikas mies jos oisin” kirvoitti yleisössä makeat naurut, koskettava ”nousee päivä, laskee päivä” sai naiskatsojat pyyhkimään kyyneliä. Tarina päättyi haikeaan hyvästijättöön kotikylälle juutalaisten joutuessa lähtemään maanpakoon.

 ”Viulunsoittaja katolla”- kesäteatterimusikaali oli yksi kesän huippuhetkistä. Esitys tempasi mukaansa niin, että kertaakaan ei puupenkki tuntunut kovalta koko aikana.

                                       ***************************************

Kahden kerroksen väkeä

Monenlaisten perhe- ja ystävätapaamisten yhteydessä ympäri Suomea on tullut poikettua hieman kulttuurinkin poluilla.

Alakerran väki oli tullut kaukaa Kiinasta asti. Olivat päässeet eläkkeelle keisarin haudan vartijan hommista. Ainakin nämä muutamat edustajat 8000 Terrakottasotilaan armeijasta viettivät eläkepäiviään matkustaen maailmalla. Tällä kertaa olivat pysähtyneet näytille Tampereelle Vapriikin alakerran hämärään. Vietettyään yli 2000 vuotta hautaholvien kätköissä, ne eivät kestäneet salamavalojen välähdyksiä vaan saivat olla lähes pimeässä.  

Sen sijaan Parikkalan Paratiisin väki viihtyi auringossa. Vaikka ilmeet eivät kovin iloisia olleetkaan, leikkimieltä ei heiltä puuttunut. Mukava oli paratiisin salaisen puutarhan polkuja vaeltaa heidän ympäröiminään ja ihmetellä itseoppineen taiteilija Veijo Rönkkösen luomisvoimaa, hänen betonista rakentamaansa noin 500 hahmoa. 

                ******************************************************************