Istun joogamatolla kellarihuoneen lattialla. Nojaan kylmään betoniseinään. Silti minulla on kuuma. Rose istuu viereisellä matolla. On menossa viikoittainen jumppatuntimme Rosen talon kellarikerroksessa. Olemme noin puoli tuntia lämmitelleet polkemalla kuntopyörää ja tallustaneet juoksumatolla. Nyt pieni lepohetki ennen venyttelyä. Siinä istuessa muistelemme kouluaikojen liikuntatunteja. Rose muistaa, että jumppatunnilla piti kiivetä köyttä pitkin salin kattoon ja laskeutua viereistä köyttä pitkin alas. Kysyn, pääsikö hän kattoon asti. Kyllä se häneltä oli onnistunut. Kerron, että sama temppu piti tehdä aikoinaan minun koulussakin. Kerron myös, että minä en jaksanut kiivetä kuin puoliväliin. Siihen voimani loppuivat ja alas liukuessani köysi poltti jaloista ihon rikki. Opettajasta se oli vain hupaisaa. Siitä päivästä lähtien inhosin jumppaa, ehkä opettajaakin. Inhosin siihen asti kunnes hän opetti meitä tanssimaan. Kehruuvalssista se alkoi. ”Kehrää, kehrää tyttönen. Huomenna saat sinä sulhasen… ” Opettelimme myös wienervalssia, hypimme jenkkaa ja polkkaa. Opettaja säesti tanssiamme salin vanhalla pianolla. Ehkä piano oli epävireinen tai soittajan taidot vajavaiset, mutta se ei haitannut liikunnan riemua. Meillä oli siivet selässä ja kantapäissä kun saimme liidellä ja kirmata ympäri salia musiikin tahdissa. Seuraavana kesänä enon häissä sain tanssia isän kanssa oikean ensivalssini. Se oli yksi 12 vuotiaan elämäni kohokohtia.
Palaamme tähän hetkeen ja joogamatolle. Rose päättää opettaa minulle vähän rentoutumista ja joogahengitystä. Makaamme rentoina matoillamme. Opettajani kehottaa minua siirtymään ajatuksissani johonkin mieluisaan paikkaan. Palaan hymyillen tanssisalin muistoihin. Rose kehottaa sisäänhengittämään nenän kautta vatsaan asti, pidättämään hetken hengitystä ja sitten rauhallisesti uloshengittämään. Toistetaan tämä 10 kertaa. Havahdun Rosen nauravaan kysymykseen, nukahdinko. Kyllä. Sanon olevani pohjoisten metsien karhu, joka tähän aikaan vuodesta vaipuu talviuneen. Pyydän, että hän herättäisi minut maaliskuussa. Rose kikattaa vastaukselleni. Teemme vielä kissanselkävenytyksen ja rullaamme pois joogamattomme. Rose lukitsee oven jälkeeni ja menee yläkertaan keittämään miehelleen kupillisen yrttiteetä. Minä kipitän kotiin, mutta matkalla on pakko tehdä muutama - vaihtoaskel hyppy, - vaihtoaskel hyppy. Hetkeksi pysähdyn katselemaan Pyreneiden vuoriston lähes 2.7 km:n korkeuteen nousevaa Canigou-vuoren silhuettia.
 |
| Canigou |
***********************************************************
.jpg)
Onkohan meitä tanssahtelevia suomalaisia enemmänkin täällä ranskanmaalla.
VastaaPoistaMinäkin mielelläni tanssahtelen ja kehruuvalssista on lähdetty meidänkin koulussa.
VastaaPoistaMinulla on sellainen puolen tunnin rentoutuskasetti, jota en vielä kertaakaan ole onnistunut kuuntelemaan loppuun, herään aina nauhurin loppukilahdukseen. Taidan myös olla karhujen sukua..
Muuten linkitin edellisen postauksesi :) osui niin hyvin.
Simpukkanalle! Nukutaan pois, ainakin osan päivää. Talvipäivä täällä kotimaassa on kovin lyhyt ja aina vain lyhenee, mutta niin kauniita ovat olleet hankivaloisat, kirkashämärät! Upea on maisemasi vuorikin!
VastaaPoistaKarhustelisin kernaasti minakin taalla lumessa. Vai pitaisiko ajatella jotain liikuntajuttuja sen sijaan?
VastaaPoistaMinä tanssahtelen yksinäni keittiössäni joka päivä. Vetävää tangoa en pysty vastustamaan:))
VastaaPoistaTuo vuorikuva on sykähdyttävä.
Meripilvi ~
VastaaPoistaTervetuloa tanssahtelemaan vieraille poluille. Kävin kurkistamassa blogiasi, ihastuin kuviisi.
Todella vähän olen näillä vuorisilla seuduilla suomalaisiin törmännyt.
Sirokko ~
Talviunien lomassa olisi kiva opetella karhumainen napatanssi.
Ellinoora ~
Simpukkanalle hihkuu hunajaiset kiitokset söpöstä nimestä. Päiväunissa näen itseni tallustelemassa Uppo-nallen kanssa pitkin aurinkoisia polkuja.
hpy ~
Lumessa tanssiva ja joogaava karhu. Mitähän kissasi siitä tuumaisivat. Meillä ei ole vielä lunta näkynyt. Huomiseksi meteo kuitenkin lupailee lumikuuroja.
Famu ~
Hienoa, että meitä kyökkirokkaajia on enemmänkin. Kapustatangoa hellan ja pöydän välisessä satumaassa, eikä tarvitse haikailla aavan meren tuolle puolen.
Uninalle täällä hymyilee nyt, niin on pehmoista, hyvää ja hellää teillä kahdella siellä Rosen kellarissa. Elämä, miten ihanaa sitä on hoivata.
VastaaPoistaOstin eilen Kuopion museokaupasta t-paidan, missä on Minna Canthin viisaus: "Elämä on taistelua. Ihanaa taistelua." Hyvään oloon kannattaa satsata.
Postauksesi siivittämänä herää halua hoitaa omaa hengitystä - ja muistella menneitä kehruuvalsseja ja miksei niitä kehnojakin jumppahetkiä. Oppikoulun alaluokilla jumppaopettajamme oli "Viku". Hän oli viittä vaille eläkeikäinen ja vahingossa piti usein puseroaan väärinpäin: saumat kohosivat silmillemme ja naurua pidättelimme, me yksitoistakesäiset. Toisaalta suomalainen sananparsi väittää: "Nuttu nurin, onni oikein."
Niin, Viku kehruutti meitä harva se tunti ja kivaa oli.
Hänen jälkeensä tuli jumppaopeksi tirakka täti, joka joitakin tyttöjä itketti. Oli kärkäs haukkumaan ja piikitteli niin että sattui.
***
Kun jäin eläkkelle, ilmoittauduin joogaan. Kun kaikki eivät mahtuneet koulusalin lattialle, osa joutui esityslavalle. Heräsin lavalla omaan kuorsaukseeni. Posket punehtuivat ihan itsestään.
Vaihtoaskel, hyppy, tänäänkin sen tahdissa :).
Käyn seniorien kuntosalilla kaksi kertaa viikossa. Suljen siellä silmäni ja ajattelen kaunista vuortasi.
Lastunalle ~
VastaaPoistaKyllähän se julkisella paikalla nukahtelu nolottaa, mutta mitäpä siinä muuta voi kuin punastella ja hymyillä unenlahjoilleen.
Aika sotilaallista oli komento jumppatunneilla meidänkin koulussa. Siihen aikaan opettaja sai simputtaa oppilaita aika mielivaltaisesti. En muista yhtään tapausta, että oppilaat olisivat kiusanneet toisiaan, mutta moni opettaja haukkui ja ivasi oppilaita. Syyksi riittivät vaikkapa köyhät kotiolot.
Ihan herkistyin ajattelemaan omia jumppatuntejani koulussa. Just köyttä pitkin kiipeämista ja kehruuvalsseja sun muita. Minä taisin olla jumppaopen lellikki, johtui kait siitä, että tykkäsin hirveesti jumpasta. Pitkään tanssin liki eläkeläisenä Rivitanssia ja kaipaan sitä yhä. Loppui, kun vetäjiltä loppui virta.
VastaaPoistaTeidän jumppahetkenne on suorastaan kadehtittavaa. Taisin innostua joogasta ja lähden tästä aamujoogalle ennen aamusaunaa, vai tekisinkö sittenkin toisin päin. Kuvaa katsoin niin pitkään, että ilmeisesti joogailen se suljettujen silmieni sisäpuolella.
Aimarii ~
VastaaPoistaJoogasta en tiedä paljoakaan, mutta Rosen opettama hengitys, rentoutus ja muutama venytys tuntuu hyvältä. Saan paljon energiaa näiltä meidän yhteisiltä jumppatunneilta.
Yhtä huono tuuri kuin sinullakin oli rivitanssin kanssa. Silloinen vetäjä loukkasi jalkansa laskettelurinteessä. Uutta vetäjää emme saaneet ja ryhmä hajosi. Rivitanssin jälkeen olisi ohjelmassa ollut Zorban tanssi, sirtaki. Sekin jäi oppimatta. Nykyisin annan musiikin viedä ihan omin askelin.