Kotipolulta vieraille poluille, osa I

Vastauksena Lastun kotipolku-haasteeseen aloitan tarinani Ranskaan muutosta. Kertomuksesta saattaa tulla monimutkainen, joten savolaiseen tapaan vastuu jää lukijalle.
Tästä se lähtee:


                                   Pariskunta kyllästyy meluun ja ihastuu järveen

Suomen kesä oli kauneimmillaan, heinäkuun aurinko hemmotteli pohjoisen kansaa. Vaimo kitki kasvimaata pyyhkien hikeä otsaltaan ja hätistellen ympärillä pörrääviä paarmoja ja kärpäsiä. Oli lähes tuuleton päivä. Lähistöllä kulkevan moottoritien melu tuntui tunkeutuvan korvista pään sisään. Siellä jo suhisi ja pihisi viimeisten työpäivien kiireinen meno. Mies tuli kysymään juodaanko kahvit ulkona kuistilla.
– Juodaan vaan, pesen ensin kädet.
Pesuhuoneen peilistä mulkoili väsynyt, mullan raidoittama takkutukkainen peikko. Kahvit juotiin kumpikin omiin ajatuksiinsa vaipuneina. Liikenteen jyrinä peitti alleen kaikki muut äänet.
– Olenkohan minä tullut allergiseksi tuolle melulle, mietti vaimo ihmetellen. Onhan tässä asuttu vuosikymmeniä ja totuttu meluun.
Vaimo keräsi kupit ja vei ne keittiöön. Mies oli hakenut postin, jättänyt sen keittiön pöydälle. Vain mainoksia, joutavat lehtikeräykseen. Vaimo selaili vanhasta tottumuksesta hajamielisenä läpi asuntomainosta. Keväällä oli tutkittu niitä enemmänkin, oli iskenyt mökkikuume. Kun mitään sopivaa ei ollut löytynyt, oli kuumekin mennyt ohi. Todettiin, että ei taideta olla mitään mökki-ihmisiä. Omakotitalossa riittää askareita ihan tarpeeksi.
Kuitenkin mainoksen sivulta sattui silmiin kuva järven rannalla olevasta asunnosta. Vaimo tutki sitä aikansa ja meni näyttämään miehelle.
– Voisikohan tätä käydä vilkaisemassa?
Mies katseli ilmoitusta aikansa.
– No, mikä ettei.
Puhelu kiinteistönvälittäjälle. Saatiin ajo-ohjeet kohteeseen, johon tehtiin treffit 2 tunnin kuluttua. Vielä hyvässä muistissa turhat mökinetsintämatkat, odotukset eivät olleet kovin korkealla. Pariskunta körötteli milloin asfaltilla, milloin mutkaisilla, irtohiekkaisilla ralliteillä pölypilvi kannoillaan. Lähes puoli tuntia etuajassa saapuivat valkoisen talon pihaan ja nousivat pois autosta.
Sillä hetkellä järvi lumosi heidät. Pienet laineet liplattivat rannan hiekkaan, vedessä toistuivat taivaan värit. Valtavan hopeapajun varjossa oli puutarhakeinu, johon pariskunta istahti välittäjää odottamaan. Mikä uskomaton, melkein pyhä rauha ja hiljaisuus.
Kuin lumouksen vallassa pariskunta käveli huoneiden läpi välittäjän perässä. Jokaisen huoneen ikkunasta näkyi järvi. Sitä tuijottavan pariskunnan selät kuuntelivat välittäjän antamia tietoja asunnosta. Kuten sitä, että asunnon vuokralaiset ovat luvanneet lähteä mahdollisimman pian, viimeistään elokuun lopussa. Lain mukaan heillä on kuitenkin 6 kuukauden asumisoikeus irtisanomispäivästä. Uusi vuokra-asunto oli heille jo puolittain luvattu. Välittäjä esitteli asunnosta äskettäin tehdyn kuntokartoituksen ja sai pariskunnalta ostotarjouksen mukaansa.
Vielä samana päivänä hän tuli paperit mukanaan ilmoittamaan, että myyjä oli hyväksynyt tarjouksen. Samalla käynnillä allekirjoitettiin irtisanomisilmoitus vuokralaisille ja annettiin välittäjälle omakotitalo myyntiin ja. Illalla kotisaunan lauteilla pariskunta päivitteli asioiden saamaa nopeaa käännettä. Eipä aamulla osattu aavistaa, että illalla on ostettu asunto ja annettu koti myytäväksi. Vielä yritettiin muistella millainen uusi asunto oli ollut. Kumpikin muisti vain järven, hiljaisuuden, hopeapajun ja keinun.
Seuraavana päivänä soitto vuokralaisille ja kysymys voisiko asuntoa käydä uudestaan katsomassa ja suunnittelemassa kalustusta. Reippaan ja kohteliaan oloinen nuorimies lupasi jättää oven auki. Tällä kertaa katseltiin ja valokuvattiin asuntoa sisältä ja ulkoa. Oli valoa, oli tilaa, vain koivuparkettilattia vaati hiomista ja lakkaamista.
Omakotitalo meni nopeasti kaupaksi. Uusia omistajia ei liikenteen melu haitannut. Perhe oli paluumuuttaja Helsingistä paloaseman vierestä. Sovittiin, että talo on tyhjä 1. syyskuuta.
Valtava määrä tavaraa oli kertynyt vuosikymmenten kuluessa. Miten helppo olikaan ollut 30 vuotta sitten muutto 20 neliön yksiöstä osittain itse rakennettuun omakotitaloon. Oli vain ruokapöytä, neljä tuolia, vuodesohva, sängyt, vuodevaatteet ja pari pahvilaatikollista astioita, vaatteita ja kirjoja. Ahtauteen tottuneet lapset eivät aluksi halunneet mennä nukkumaan omiin huoneisiinsa, vaan koko perhe majaili olohuoneessa. Vasta kun kumpikin lapsista sai kirjoituspöydän, oma huone alkoi kiinnostaa.
Nyt talon täyttivät omat ja pois kotoa muuttaneiden lasten jättämät tavarat, isovanhemmilta jääneet perintökalusteet, taulut, viherkasvit, puutarhatyökalut, sukset, polkupyörät jne…
Alkoi uskomaton myllerrys. Lapset hakivat pois heille tärkeitä tavaroita. Sitten päästiin lajittelemaan. Mitä uuteen asuntoon, mitä kierrätykseen, mitä kaatopaikalle. Aamuvarhaisesta yömyöhään lajiteltiin ja pakattiin. Yksi huone lattiasta kattoon täyttyi pakatuista pahvilaatikoista. Mies kuskasi tavaroita kierrätykseen ja kaatopaikalle. Heinäkuu oli vaihtunut jo elokuuksi, väsymys painoi pariskuntaa. Vain silmissä väikkyvä näky järvestä sai jatkamaan. Kunnes elokuun puolivälissä soitti uuden kodin vuokralainen. He eivät saaneetkaan sitä luvattua asuntoa, eivätkä voi muuttaa vielä aikoihin.
Sehän tästä puuttuikin. Talon ostanut perhe olisi halunnut tulla asumaan jo elokuussa kun koulut alkoivat. Pariskunnalla ei ollut paikkaa mihin mennä ja talon tyhjennys pahasti kesken. Mihin viedä tavarat talosta? Ensin iski lamaannus. Ei voi olla totta! Liikenteen melu ei ole mitään tähän katastrofiin verrattuna. Miksi piti olla niin kiireisiä talon myynnin kanssa ja pudota nyt tyhjän päälle. Lapset ehdottivat, että vuokratkaa tavaroille varasto ja tulkaa heidän luokseen asumaan kunnes pääsette uuteen kotiin. Varaston vuokraus oli hyvä idea ja sellainen löytyikin. Muutto lasten luokse pieniin kaksioihin puoleksi vuodeksi epäilytti. Pari päivää kyllä menisi hyvin, viikko olisi maksimi. Päätettiin etsiä tilapäinen vuokra-asunto joko nykyiseltä tai tulevalta kotipaikkakunnalta tai edes jostakin. Kyselykierros vuokra-asunnoista ei tuottanut tulosta. Nykyisen kotikunnan asuntotoimisto otti pariskunnan sentään asuntojonoon, uuden ei tehnyt sitäkään.
Talon tyhjennys jatkui sekavissa tunnelmissa. Elokuun viimeisenä päivänä talo oli tyhjä. Rättiväsynyt pariskunta keräsi siivousvälineet autoon ja hyvästeli pitkäaikaisen kotinsa lähinnä helpottuneena tyhjennys- ja siivousurakan onnistumisesta.

Jatkuu…
       ***********************************************************