 |
| Joan Miron teos kuvaa hyvin keskustelujen seuraamistunnelmia Kuva täältä |
Ranskan television uutislähetyksessä haastateltiin maan presidenttiä Nicolas Sarkozya. Toimittaja kyseli ja presidentti vastasi. Huomioni heräsi, kun kesken vastauksen toimittaja puhui presidentin puheen päälle. Hölmistyneenä jäin ihmettelemään moista käytöstä. Keskeytyksestä hämmästymättä presidentti jatkoi vastaustaan. Pian toimittaja teki saman tempun uudestaan. Puhui taas presidentin sanojen päälle. Mielestäni se oli toimittajalta epäkohteliasta käytöstä. Se, että presidentti teki saman toimittajalle, ei tuntunut yhtä oudolta.
Seuraavana päivänä kysyin Rose-naapurilta oliko hän katsonut haastattelun ja huomannut toimittajan käytöksen. Rose kertoi katsoneensa uutisia ja naurahti, että tuollainen käytös kuuluu heidän kulttuuriinsa, eikä sitä pidetä epäkohteliaana. (Muuten, näyttää myös siltä, että ”Herran pelko” on täällä tuntematon käsite.)
Tapahtuneesta on kulunut jo aikaa, enkä enää hämmästele tuollaista käytöstä. Sen olen huomannut, että mitään TV:n keskusteluohjelmia en yritäkään katsoa, koska putoan kärryiltä heti kun kaikki ovat äänessä yhtä aikaa. Sama tapahtuu ranskalaisten tuttavien seurassa. Kun yritän seurata keskustelua, tuntuu kuin olisin pingis-kisassa, jossa ei ehdi nähdä missä kohtaa pallo vilahtaa.
Melko syvälle on juurtunut opetus, että toisen puhetta ei saa keskeyttää, eikä puhua sen päälle. Nyt olen huomannut, että saadakseni sanottavani kuuluville, kiilaan sanani röyhkeästi toisen puheen päälle. Tunnen itseni erittäin epäkohteliaaksi, mutta vastapuoli pitää tilannetta täysin normaalina.
Aikojen saatossa tavat ovat muuttuneet Suomessakin. Varsinkin tunteita kuumentavat poliittiset TV- keskustelut ovat joskus varsinaista yhteishuutoa. Eipä ihme, että katsojasta tuntuu, ettei ymmärrä mistä puhutaan ja millä kielellä.
***************************************************
.jpg)
Kulttuuriset ominaispiirteet saattavat tosiaan hämätä. Meillä aika äkkiä pidetään epäkohteliaana, jos ei malta pitää suutaan kiinni, kunnes toinen on lopettanut. Samasta syystä varmaan poliittiset ajankohtaisohjelmat, joissa on useampia osallistujia, ovat piinallista katsottavaa, kun niissä puhutaan toinen toisensa päälle eikä toimittajakaan anna keskustelijoiden sanoa sanottavaansa loppuun. Niin, mitä oikeastaan on keskustelu? Millä tähansa kielellä?
VastaaPoistaOlen samaa mielta. Haastattelija (ei valttamatta ainoastaan tassa tapauksessa) ei anna kenenkaan vastata kysymykseen vaan yrittaa itse usein vaittaa vastaan, etenkin jos on "eri mielta" haastateltavan kanssa. Se hairitsee minua mutta myos miestani joka kuitenkinon alkuperainen ranskis. Kaikki ranskikset siis eivat ole samaa mielta.
VastaaPoistaMinulla, jolla on ongelmallinen kuulo, päällekkäin puhumiset ovat piinaa; lopulta en enää yritäkään kuulla enkä ymmärtää vaan etsiydyn musiikin maailmaan. Konserteissa onneksi kukaan ei puhu mitään - soittimet keskustelevat kyllä samaan aikaan mutta se on eri hyvä juttu :)
VastaaPoistaPitaisi kai lisata ettei pieni paallepuhuminen hairitse mutta pahana esimekkina voisin noteerata mm Jean-Marc Fogielin.
VastaaPoistaTuo päällepuhuminen on kyllä tuttua huttua. Katsellaan ranskan telkkaa kotona ja vieläkin huvittaa elämöinti jopa ihan tavallisissa asiaohjelmissa. Ennen luulin, että ohjelmissa kovasti riidellään. Suomessa päästään vastaavaan paatokseen vain harvoin vaalien tiimellyksessä, heh.
VastaaPoistaJa sen olen kanssa huomannut, että tämä vallankumouksen kansa ei paljoa herroja kumartele - etenkään Sarkoa tällä hetkellä.
Ellinoora¨
VastaaPoistaEntistä enemmän arvostan keskusteluja, joissa jokaiselle annetaan suunvuoro, jopa sallitaan taukoja,jotka joskus puhuvat enemmän kuin mitkään sanat.
hpy~
Luulen, että monet ranskalaiset, vaikka tosi nokkelia ja sanavalmiita ovatkin, haluaisivat seurata maltillisia TV-keskusteluja.
Outoa, että haastattelija tuo esiin omat mielipiteensä niin voimakkaasti, jopa röyhkeästi,ettei haastateltavalle jää mahdollisuutta kertoa kantaansa.
Lastu~
VastaaPoistaUsein on käynyt niin, että riitelyiksi muuttuneet keskustelut eivät johda mihinkään - ehkä vain uuteen riitaan.
Musiikin vaikutus on ihan toinen. Sen myötä laulujen sanat tulevat paremmin kuulluiksi.
Taivaalla kaartelevia muuttolintuja seuratessa päässäni soi Leinon sanoin "Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysikuu..."
Kulkukatti~
Eipä todellakaan Sarko ole suosionsa huipulla, vaikka lähes päivittäin näkyykin TV:ssä. Toisin on Suomessa, jossa presidentti tulee kaiken kansan näkyville vain Linnan juhlissa ja Uuden Vuoden puhetta pitäessään.
Päällepuhumisen ja keskeyttämisen kulttuuri on kyllä tullut jo Suomeenkin. Onneksi on vielä toimittajia ja keskusteluohjelmia, jossa todella kuunnellaan loppuun. Vastaavasti esim. poliitikot "liturgioidensa" sijasta ovat alkaneet käyttää ilmaisua "Hyvä kysymys". Aikoinaan opiskellessa jossakin seminaarissa professori Mustanoja kehoitti vastaamaan aina sillä tavalla, jos ei tiedä asiasta yhtään mitään. :)
VastaaPoistaLiisa~
VastaaPoistaNytpä tiedänkin mitä vastaan kun en ollenkaan ymmärrä, mitä minulta kysytään. "Eh bien - - -, une très bonne question". Vastauksella saan ehkä hetken miettimisaikaa. Kiitos vinkistä, tuli tarpeeseen.
Heh, olen jo pitemmän aikaa käyttänyt tuota "une bonne question..:" -vastausta. Saa ainakin aikaa miettiä, osaako sanoa sanaakaan enempää, yleensä ei tällä kielitaidolla vielä. Menee sateet ja itkukin sekaisin, kun on sopivan väsynyt. :(
VastaaPoistaOman puheen jatkamisen taito toisten päällepuhumisten aikana ja jälkeen on minusta aivan ihmeellistä. Minä kadotan ajatukseni samantien, jos joku puhuu päälle. Mutten olekaan ranskalainen.:)
Lilas~
VastaaPoistaTänään taivas itkee, sataa ihan kunnolla.
Sanat sotken joka kerta kun yritän puhua ranskaa. Entäpäs numerot, varsinkin vuosiluvut. Kuulijoita huvitti kun vakavalla naamalla kerroin, että vuonna 1895 lensin Tokion kautta Australiaan :)