Olé (osa 1.)

Muutama kuukausi maastopalojen jälkeen

Keväällä, ennen Suomeen lähtöä, tuntui hyvältä idealta ilmoittautua syysmatkalle Espanjaan. Lähdön lähestyessä matkainto laimeni huomattavasti. Sitten ajattelimme, että koko matka on peruuntunut, kun emme olleet saaneet luvattua matkaohjelmaa. Keväällä matkaa varatessa olimme jättäneet allekirjoitetun shekin matkanjärjestäjälle.  Muutamaa päivää ennen suunniteltua matkan alkua päätin kuitenkin soittaa järjestelyistä vastaavalle madamelle.  Aluksi en saanut mitään selvää puhelimeen vastanneen madamen vuolaasta puhetulvasta. Kun pyysin, että hän puhuisi hitaammin, selvisi runsaiden anteeksipyyntöjen säestyksellä, että totta kai matka toteutuu, shekki on jo viety pankkiin. Tosin lähtöpäivä ja kellonaika ovat muuttuneet, hän vain unohti ilmoittaa siitä meille. Lisää hätääntyneitä anteeksipyyntöjä, nyt jo kyyneleisellä äänellä. Saatte anteeksi, sattuuhan sitä, nähdään sitten sovitussa paikassa.

Lähtöaamuna tallustelimme puoliunessa lähtöpaikalle. Siellä madame ja noin 30 muuta matkalaista odotti kyytiä, liityimme jonon jatkoksi. Bussia vain ei näkynyt eikä kuulunut, ei vielä varttitunnin päästäkään. Aprikoin mielessäni, oliko madame unohtanut tilata bussia ollenkaan. Onneksi eletään kännykkäaikaa ja muutaman soiton jälkeen bussi kaarsi paikalle. Se oli odottanut matkustajiaan ihan väärässä kylässä. ”Tyypillistä touhua”, totesi mies kun nousimme autoon.

Unisissa tunnelmissa köröttelimme pitkin Espanjaan vievää moottoritietä.  Säpsähdin hereille kun olimme ylittäneet maiden rajan. Huomasin surulliset näkymät tien varrella. Espanjassa lähellä Ranskan rajaa kesällä raivonneet metsäpalot olivat tuhonneet maastoa tien molemmilta puolilta yli 14 000 hehtaarin alueelle. Muistelen lukeneeni, että kuolonuhreilta, loukkaantumisilta ja mittavilta aineellisilta menetyksiltä ei vältytty. Tie oli ollut suljettuna liikenteeltä tulimeren takia. 

Maisemia matkan varrelta 

 Palaneet maisemat jäivät taakse ja matka jatkui kohti etelää.  Gironan tienoilla bussi poikkesi kansalliselle  tielle. Kauniissa vuorimaisemissa matkasimme monien tunneleiden kautta Vic-nimiseen yliopistokaupunkiin. Kaupunkiin tutustuminen alkoi lounaalla ravintolassa, jonka valtava melutaso jäi enemmän mieleen kuin tarjottu vaatimaton makkara-ateria ranskanperunoineen. Lounaan jälkeen oli opastettu kiertokävely keskiaikaisen kaupungin kaduilla. Viehättävän ja siistin kaupungin talojen seiniä oli koristeltu eri aiheilla ja parvekkeilla liehuivat itsenäisyyttä vaativan Katalonian punakeltaiset liput. Näkyi, että kaikki vanha halutaan kunnostaa ja säilyttää mahdollisimman alkuperäisen näköisenä. Opas oli varsin ystävällinen ja huomio meidätkin kertomalla kohteista hitaasti ja selvästi ääntäen. Se ei tuntunut haittaavan muuta seuruetta.  Pitkistä ja vähän pelottavista tunneleista huolimatta haluaisin palata tänne toistekin.

VIC, koristeellisia seiniä, huomaa Katalonian liput parvekkeilla

                                                               

VIC, temppeli ulkoa

temppeli sisältä

Tässä talossa  pääsee naimisiin

Parin tunnin kiertokävelyn jälkeen oli aika lähteä kohti rannikkoa ja neljän tähden hotelliamme. Illan pimetessä alkoi sade ropista auton ikkunoihin tuudittaen väen unten maille. Hotellin vastaanotossa oli koko laumamme yhtä aikaa tiskillä avaimia odottamassa, me suomalaiset kiltisti hieman syrjässä. Vastaanottovirkailija joutui kesken kaiken vastaamaan puhelimeen. Se ei sopinut muutamalle odottajalle vaan he alkoivat varsin kova-äänisesti sättiä virkailijaa ja vaatia avaimiaan. Virkailija joutui lopettamaan puhelun ja hymyillen (lue hampaita kiristellen) jatkamaan avainten luovutusta. Koko toimitus vei aikaa vain noin 10 minuuttia, mutta kaipa se oli liikaa noille kuumakalleille. Täytyy vain ihailla miten virkailijan ystävällinen pokka piti.

Matkaamme kuului täysihoito hotellissa, eli runsas aamupala, lounas ja päivällinen buffetpöydästä. Istuimme kaikilla aterioilla samassa pöydässä viiden mukavan matkaseuralaisemme kanssa. Tarjoilupöytien valikoimat olivat valtavat. Piti olla jarrut päällä koko ajan, ettei kerännyt lautaselle viikon annosta kerralla. Ähky tuli jo siitäkin, että otti vain tilkan alkukeittoa, annokset salaatti- ja lämminruokapöydästä tarkasti valikoiden, samoin herkullisesta jälkiruokatarjonnasta.

Tilava, puhdas ja raikas huoneemme oli neljännessä kerroksessa. Iltaruokailun jälkeen oli sade lakannut. Katselimme parvekkeelta kirkasta tähtitaivasta ja kuuntelimme vastapäisten talojen takana huokailevan meren kohinaa.

jatkuu…

                                         ***************************************************