keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Lukutoukan kukkapenkki


Mikä voikaan olla mukavampaa kesäisenä päivänä kuin istahtaa lepotuoliin päivänvarjon alle ja avata kiinnostava kirja. Lukemisen lomassa katse levähtää taivaan sinessä ja vaeltavissa poutapilvissä. Vain pienen hetken silmäkulmassa häiritsee vihreänä rehottava kukkapenkki. Samalla omatunto kyselee, että katseleekohan äiti pilvenreunalta kun tytär vain istuu ja lukee vaikka kukkapenkit tukehtuvat rikkaruohoihin.
Ajatus kitkemisestä häviää nopeasti kun lukutoukka laskeutuu pilvistä haahuilemaan Normandiaan pieneen kylään omalaatuisen pariisilaiskomisario Adamsbergin kintereille murhia selvittelemään. Komisarion murharyhmään kuuluu varsin persoonallisia tyyppejä, mm. runomitassa kommentoiva tutkija ja valkoviiniä nautiskeleva tietopankki. Myös kylän asukkaat ovat kummajaisia. On perhe, jota isä on pahoinpidellyt, vanhin poika puhuu sanat takaperin, nuorin poika tuntee olevansa osaksi savesta, jolle keskimmäinen veli keräilee luonnosta ötököitä. Niistä hän valmistaa saviveljeä vahvistavia aterioita. Kammottavan ”Raivoisan armeijan” näkynä kokenut perheen tytär toimii isoveljen taitavana tulkkina. Vanhan legendan mukaan ”Raivoisan armeijan” ratsastajat sieppaavat mukaansa neljä pahantekijää, jotka saavat surmansa, eikä siltä kohtalolta voi välttyä. Tytär on näyssä tunnistanut kolme siepatuksi joutuvaa, joista yksi on jo kadonnut. Murharyhmä Pariisista saapuu Normandiaan, jossa lehmät laitumella eivät liiku ja ihmiset mieluiten vaikenevat. Ja lukutoukka on koukussa ranskalaiskirjailija Fred Vargasin dekkariin ”Normandialainen tapaus”.
Ennen Normandian tapausta tämä lukutoukka pääsi tutustumaan pieneen italialaiskylään ja tyylikkääseen Ariannaan Vera Valan taitavasti kirjoittamassa romaanissa ”Kuolema sypressin varjossa”. Kirjastosta tuli juuri viesti, että siellä lukutoukkaa odottaa Vera Valan ”Kosto ikuisessa kaupungissa”. Täältä tullaan Rooma.
Kukkapenkkikin tarjosi mukavan yllätyksen. Yöllisen ukkosmyrskyn ja virkistävän sateen jälkeen aamulla huomasin, että rikkaruohot olivatkin kukkien joukkoon lennähtäneitä orvokkipoikueita ja kymmeniä sormustinkukan taimia. Niinpä annan kaikkien kukkien kukkia ja jatkan lukemista.



                 **************************************************************

6 kommenttia:

  1. iHANAA KUN OSAAT OTTAA RENNOSTI NOIDEN RIKKARUOHOJEN KANSSA. oNHAN NYT MURHAN RATKOMINEN PALJON TÄRKEEMPÄÄ KUIN JONKUN RIKKARUOHON HÄVITYS.
    OIKEIN IHANAA HELTAISTÄ HEINÄKUUTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli, aurinkoista heinäkuuta myös sinulle.
      Vanhaa sanalaskua mukaillen: Ei se työtä pelkää, joka uskaltaa mennä työn viereen lepotuoliin makailemaan:)

      Poista
  2. Kyllä luonto järjestää kukkia, kunhan malttaa odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee. Eipä kannata pitää kitkemisen kanssa kiirettä. Toivottavasti sormustinkukatkin jaksavat kukkia.

      Poista
  3. Meillä on kellarin ikkunan takana sellainen syvennys ja se on ollut murheenani jo kauan - ruma, harmaa, kiviä pohjalla. Mies (enkä sitten minäkään yksin) ei ole saanut aikaiseksi tehdä sille mitään, vaikka ollaan puhuttu sen kaunistamisesta jo kauan. Nyt huomasin, terassilla löhöillessäni, että se kasvaa villiunikkoa! Kauniit keltaiset villiunikot koristavat koko syvennystä ja minä kiitän korkeampaa tahoa kauniista lahjasta :) Vanha sananlasku on oikein hyvä - tykkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löhöily kannattaa:)
      Siitä on aikaa kun olen viimeksi keltaisia villiunikoita nähnyt, joten laitapa niistä kuva blogiisi.

      Poista