keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lohturuokaa koti-ikävään

Talvi on tullut kuin jäädäkseen tänne etelään.  Jo toista viikkoa on satanut yötä päivää. Ja tuo tuuli, tuo vuorten takaa tuleva raju tuuli, johon en totu koskaan.  Se on jäähdyttänyt ilman, riehunut ja raivonnut, purkanut kai vihaansa ja kaunaansa.  Tuulen tuoma ensilumi, märkä räntä, paiskautuu suoraan kasvoja vasten, tarttuu iholle.  Miten toisenlaisena muistankaan pohjoisen ensilumen. Muistan sen suurina pehmeinä hiutaleina, jotka leijuivat hitaasti keinuen maahan. Niitä oli ihan pakko sateessa pyörähdellen kielen päälle pyydystää ja maistella.
Pakenen sisälle, ulkona tuuli jatkaa vaikerrustaan. Suljen ikkunaluukut, sytytän valot ja laitan tulen takkaan. Tulen lieskat nuoleskelevat paksuja, ikivanhojen pyökkipuiden runkoja. Niiden viimeinen tehtävä on antaa lämpöä koti-ikävää potevalle ulkosuomalaiselle.
Koti-ikävän lisäksi alkaa pieni nälkä vaivata tätä muukalaista. Nyt ei maistu ratatouille, ei bouillabaisse, ei edes café au lait, ei croissantit. Täytyy saada jotain lohturuokaa, joku häivähdys kaukaisesta lapsuudesta.
Siispä kaappeja kaivelemaan. Hyllyllä nököttää parin viikon takainen heräteostos, luomukaupasta löytynyt pussillinen silkinhienoja kaurajauhoja.
Nyt alkakoon karjalaisen perinneruuan ”tsupukoiden” valmistus.
Aluksi sekoittelen veteen kaurajauhoja, vehnäjauhoja ja kananmunan löysäksi taikinaksi, johon lisään aavistuksen suolaa. Jätän taikinan noin tunniksi turpoamaan.
Taikinan valmistumista odotellessani avaan radion ja etsin musiikkikanavan. Kun olen löytänyt sopivan rauhallista soittoa, keitän äidin ohjeiden mukaan riisipuuron. Kattilan pohjalle sulatan noin ruokalusikallisen voita, lisään riisit, joita kuullotan voisulassa hetken aikaa. Sekoitan joukkoon sitten tilkkasen vettä ja kun riisit alkavat sakeutua, kaatelen joukkoon maitoa. Hämmentelen puuroa ja annan sen hitaasti hautua kypsäksi, lopuksi sekoitan joukkoon suolaa.
Käyn kohentamassa takkaa, hiillos hehkuu ja lämmittää mukavasti. Jään tuokioksi takan lämpöön täyttämään sanaristikkoa.
Hiillos jää hiipumaan, palaan hellan ääreen. Nyt taikina on turvonnut tarpeeksi. Nostan levylle toisen löytöni, keraamisesti pinnoitetun matalan paistinpannun. Lirautan tilkan rypsiöljyä taitellulle talouspaperille, jolla sivelen pannun sisältä. Annan pannun kuumeta sopivaksi, kaadan siihen pienen kauhallisen taikinaa. Pyörittelen pannua niin, että taikina leviää pitsimäisen ohueksi levyksi. Paistan sen vain toiselta puolelta. Valmiin letun annan liukua pannulta suoraan lämmitetylle lautaselle.  Levitän letun toiselle puoliskolle pari lusikallista puuroa, taitan toisen puoliskon kanneksi ja kauniiksi lopuksi päälle liraus voisulaa. Sipaisen taas rasvaisella paperilla pannua ja kaadan uuden annoksen taikinaa paistumaan. Ensimmäisen annoksen saa talon laiha isäntä, seuraavan, ei niin laiha kokki itse.
Sanotaan, että tsupukat onnistuvat parhaiten, kun tekijä on elämänmyönteinen, lämminsydäminen, sanavalmis, huumorintajuinen ja vieraanvarainen. Vaikka minulla ei olekaan noita hienoja ominaisuuksia, joita toki toivoisin omaavani, niin väitän, että tsupukat olivat hyviä ja lohduttivat koti-ikävässä.  

Tsupukat

kuoret:
½ l vettä
1 muna
2 dl hienoja kaurajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
aavistus suolaa

Täyte: Riisipuuro

Päälle: Voisulaa

                                     *******************************************************

14 kommenttia:

  1. Tsupukat maistuivat varmaan taivaallisilta siellä kaukana kotoa. En muuten niitä ole tehnyt koskaan, vaikka perinneleipomukset ovat tulleet tutuiksi. Täälläkään ei olla koettu vielä talvea, myrskyä, vesi- ja räntäsadetta enimmäkseen, mutta nyt näyttäisi talvi vihdoin voittavan, pakastaa..
    Toivottavasti sielläkin sää on jo parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviltä ja ah, niin kotoisilta tsupukat maistuivat.
      Ei voi vieläkään ilmoilla kehua, kylmää on edelleen. Parempia päiviä täytyy vain odotella.

      Poista
  2. Ruoka on hyvä lohduttaja. Anoppini teki tsupukoita, tuli vierailuilla syötyä.
    Karjalanpiirakoita olen muutaman kerran nuorempana leiponut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä tsupukat lämpimästi lohduttivatkin. Muistelen, että aikoinaan ne olivatkin mummojen rakkailleen tarjoamaa vierasruokaa.

      Poista
  3. Vesi aivan herahti kielelle tekstiäsi lukiessani!
    Samalla tuli mieleeni, että oletteko miettineet paikanvaihtoa? Teidän suunnalla talvet ovat kovemmat, kesät kuumemmat ja mistraali ikävän kova ja kylmä talvella. Me asumme 300 metrin korkeudessa parinkymmenen kilometrin päässä merestä ja vajaan 100 km:n päässä Nizzasta, ihan maalla. Kesät ovat täällä parhaita vuodenaikoja, ei liian kuuma, muttei kylmäkään yllätä. Sateita syksyllä, joskus talvella, muttei normaalisti yhtään liikaa, 1-2 päivää maksimissaan yhdellä kerralla, useimmiten tunnin verran silloin tällöin. Luntakin melkein joka talvi saadaan, päiväksi tai kahdeksi. Yöllä voi mennä pakkasen puolelle, päivällä ei. Eikä sitä yöpakkaskauttakaan montaa viikkoa kestä. Nyt satoi 1 1/2 päivää, se oli paljon. Tällä hetkellä aurinko paistaa, mutta tuulee kyllä aika lailla. Sopiva aika puutarhatöille silti. :)
    Vuokrattavia taloja ja asuntojakin luulisin löytyvän, ainakin meidän ystävämme ovat löytäneet ihan ympärivuotisia, erittäin edullisia, koteja "talonmiehinä" eli pitävät huolta pihasta ja talosta kuin omastaan eivätkä välttämättä maksa mitään tai korkeintaan sähkön ja ehkä veden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehän olette löytäneet ihanteellisen asumispaikan, vaikuttaa todella miellyttävältä.
      Kyllä paikanvaihtoa on todellakin harkittu, varsinkin nyt, kun sää on muuttunut tosi surkeaksi. Tänäänkin aamulla oli pari astetta pakkasta, onneksi tuuli on hieman rauhoittunut. Onhan tuosta tuulesta jotain hyvääkin sanottavaa. Sen ansiosta ilma täällä on todella puhdasta ja raikasta.

      Poista
  4. Miu äitvainaa olj karjalaine, mut ei millokaa tehnt tsupukoita, ain vaa riissipiiraita ja perunakakkaroita. Mut niishä on nii kova työ, nii en järin ussei viitsi tehhä. En mie tällasii creppilöi tietänt olevankaa, mut nyt tiijän. Kiitos vaa resetist. Miu pittää vaa ruveta etsimää, jos mist saisin kaurajauholoi. Miul ei uo takkaa, mut lämmittelen virtuaalisest siu takkais tules.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että viihdyit takkatulemme lämmössä, olisin paistanut sinullekin tsupukoita maistiaisiksi.
      Suomessa ostin kaurajauhoja marketeista tai luomukaupasta. Useimmiten ne olivat vain turhan karkeita ja ne piti siivilöidä taikinaa varten.

      Poista
  5. Tsupukat kuulostavat sympaattisilta. Ihanaa että kekkasit keinon lievittää koti-ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika kiva kun löytää muutakin lohturuokaa kuin suklaan, jonka napsimisen suhteen opettelen kohtuullisuutta.

      Poista
  6. En ole tsupukoista ennen kuullutkaan, ja jos olisinkin , niin olisin kuvitellut jonkinlaisiksi pasteijan tapaisiksi nyyteiksi. Mutta kiitos tiedosta. Täälläkin sataa edelleen ja viikon säätiedotus näytti vain jatkoa, hyvä niin, eipä tarvitse vähään aikaan kuivuudesta valittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tsupukka on vähemmän tunnettu perinneleivonnainen. Niitä Laatokan Karjalan itäisten osien mummoset valmistivat tupaan poikenneille vieraille.
      Täällä vuorenrinteellä kylmyys ja rajut tuulenpuuskat ovat edelleen voimissaan, mittari näyttää –2 astetta ja minä kaipaan saunaa.

      Poista
  7. Isovanhempani ovat Karjalasta, mutta tsupukoita en muista syöneeni. Mummoni oli kyllä ahkera tekemään piirakoita, joten niitä kaipailen yhä. Täytyypä kokeilla tsupukoita ohjeellasi - nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kokeilet tsupukoiden valmistusta, toivottavasti onnistuvat ja maistuvat. Mukavia ja lämpimiä herkutteluhetkiä sinne vuonojen rannoille.

      Poista