Haku päällä

Tätä paikkaa kävimme katsomassa

Asuntoilmoitusten selaaminen kuuluu nykyisin päivän rutiineihin. Se on hidasta ja aikaa vievää touhua. Asunnon etsimisvihkoon olemme tehneet merkintöjä kiinnostavista kohteista. Niitä on kertynyt monen monta sivua. On tullut aika tutkia merkintöjämme. Aloitetaan karsimalla vihkosta pois sellaiset asunnot, joihin ei kuulu parveketta tai terassia. Huomaamme, että olemme merkinneet vihkoon samoja asuntoja moneen kertaan. Seulominen, karsiminen ja tarkistaminen tuntuu tylsältä ja toivottomalta. Pidämme parin päivän tauon. Yritämme olla ajattelematta koko asiaa. Poltamme ulkona alapihalla mahtavan kasan kesäasukkaiden keräämiä risuja ja heiniä. Kasan alla maatuneet heinät kannan kukkapenkkien parannusaineeksi. Savun haju ja nokihiutaleet tarttuvat hiuksiin ja vaatteisiin. Teemme myös nostalgisen kävelyretken kylän ympäri ja sen kapeille kujille. Tapaamme heti portin luona ”mustien kanojen" madamen. Ennen niin pirteä ja eläväinen ihminen liikkuu ilmeettömin kasvoin hitaasti ja hapuillen kahden kepin varassa, ei huomaa tervehdystämme. Rosen talon portilla kulkijoita odottaa koirapari, pian 16 vuotta täyttävä Kati ja vieraileva pieni ystävänsä Réglisse (lakritsi) skottiruutuisessa koiratakissaan. Reglis kellahtaa mielihyvästä selälleen. Rapsutamme kaveruksia portin raosta. Ylärinteen hollantilaistenLarsin ja Lotten upea talo uima-altaineen on ollut kiinni koko talven. Lars on sairastellut ja jäänyt Hollantiin hoidettavaksi. Kadun viimeisen talon parvekkeella englantilaispari vilkuttaa meille ja jää ihailemaan laakson maisemaa, kylää, sen sypressien ympäröimää hautausmaata, laajoja viinitarhoja, niiden lomassa kumpuilevia mäntymetsiköitä, kaukana taustalla häämöttävää Pyreneiden lumiset rinteet.

Kävelyltä tultuamme huomaamme netissä uuden ilmoituksen. Mitä! Asunto tarjolla tässä kylässä, mutta ei tarkempia tietoja sijainnista. Mieskin innostuu ja lähettää välittäjälle viestin, että olisimme kiinnostuneita lisätiedoista. Parin tunnin kuluttua soi puhelin. Siellä on asunnonvälittäjä Danielle ”Jotakin”, joka kiittää yhteydenotosta. Kysyy voisimmeko keskustella ranskaksi koska kukaan ei ymmärrä hänen englantiaan. Pyydän, että hän puhuisi hitaasti ja yksinkertaisesti. No, sehän ei onnistu kuin hetken aikaa, mutta loppujen lopuksi sovimme tapaavamme seuraavana päivänä kylän suihkulähteen luona. Yöunet jäävät vähiin kun jännitän asunnon ja madamen näkemistä.

Odottelimme suihkulähteellä varpusten kinastellessa lähdettä ympäröivissä valtavissa plataaneissa. Paikalle sipsutti piikkikoroissaan ja minihameessaan siro madame pulputtaen anteeksipyyntöjä myöhästymisestään. Kiipesimme hänen vanavedessään jyrkkää pääkatua ylöspäin.

Voi ei, asunto sijaitsi pääkadun varressa puolessa välissä rinnettä. Näköalana vastapäinen kadunvarsi taloineen. Asunto oli tyypillinen ranskalainen kaksikerroksinen kadunvarsiasunto, jossa oli tehty pintaremonttia sisällä. Kiva sopivan pieni asunto, mutta täysin väärässä paikassa. Ei, en halua viettää aikaani ylämäkeen jyrräävien rekkojen metelissä, katsella vastapäisen talon asukkaiden elämää tai kaatopaikkaa muistuttavaa neljän talon yhteistä kuilumaista takapihaa. Ihmettelin asunnossa leijuvaa öljyn hajua. Välittäjä sanoikin, että ensimmäiseksi öljylämmitys olisi uusittava tai vaihdettava johonkin muuhun lämmitystapaan.
Hyvästelimme madamen, joka pyysi meitä harkitsemaan asiaa. Lupasi soittaa vielä alkuviikosta. Lähtiessä kehui kaunista kyläämme. Mainitsi kylässä vallitsevasta mikroilmastosta, joka pitää sään parempana kuin muissa kylissä tällä alueella. Tästäkin olimme täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Kuinka usein olemmekaan katselleet aurinkoiselta parvekkeeltamme laakson takana sumuun peittyvää naapurikylää.

Hylkäsimme tämän asunnon ja suunnittelimme tutustumista seuraavaan, eli noin 10 kilometrin päässä olevaan seniorien asuntoalueella olevaan taloon. Jos sekään ei miellytä, vihkossa on jäljellä vielä noin 20 vaihtoehtoa. Tosin mielessä vilahteli TV:ssä juuri nähty elokuva ”Le hérisson”, joka pohjautuu ihastuttavaan kirjaan ”Siilin eleganssi”. Kirja kertoo pariisilaisen hienostotalon salaa kulttuuria harrastavasta ikääntyneestä, tanakasta ovenvartijasta Renéestä, 12-vuotiaasta talon asukkaasta, varhaiskypsästä tarkkailijasta Palomasta, joka on päättänyt tehdä itsemurhan seuraavana syntymäpäivänään, sekä talon uusimmasta asukkaasta, hienostuneesta japanilaisesta Kakuro Ozu:sta. Kirjan miljöönä mennyttä aikaa huokuva kerrostalo ja sen hyvin erikoiset, koppavatkin asukkaat. En kuitenkaan itse haluaisi asua sellaisessa talossa. Jatketaan etsintää näiltä seuduilta...

                     ****************************************************
              

Kevään tuntua ja hillittyä juhlintaa

Kuulas pakkasyö jäädytti tuulen tuiverruksen. On oudon hiljaista, eivät kolise ikkunaluukut, ei kuulu tuulen ulvontaa hormeissa. Auringon ensi säteet sulattelivat huurteista nurmikkoa ja saivat päivän mittaan kevään ensimmäisen keltaisen krookuksen avautumaan kohti valoa. Myös hyasintin nuput puskevat ylös mullasta. Eihän vielä ole kevät, vai onko?

Seniorien Loppiaiskemut galetteineen ja kruunuineen sujuivat varsin maltillisesti. ”La galette des Rois” loppiaiskakku on leivonnainen, jonka sisään piilotetaan pieni muovihahmo. Kakku leikataan palasiksi ja jaetaan juhlaväelle. Se jonka palasta hahmo löytyy saa kruunun kutreilleen.

Aikaisempina vuosina juhlaan osallistui noin 200 kyläläistä. Siihen aikaan myös tarjoilu oli runsaampaa. Tarjolla oli loppiaiskakkujen lisäksi leivoksia, suklaata, hedelmiä, kuohuviiniä, tuoremehuja ja vettä. Nyt väkeä paikalla oli ehkä 70 henkeä, jotka saivat loppiaiskakun painikkeeksi vettä tai 2 % -siideriä. Juhlassa esiintynyt soittajakaksikko ei yrityksistään huolimatta saanut yleisöä lämpenemään, tunnelma pysyi vaisuna. Juhlapaikalle mennessämme paistoi aurinko, mutta kotimatkalla saimme sadekuuron niskaamme.

*************************************************

Luonnonvoima

Tämä tuuli, tämä pelottava tuuli. Vihapäissään se repii maasta puita juurineen. Se heittelee niitä ihmisten, talojen ja autojen päälle. Se pudottaa katolta tiiliä, sen voima on armoton. Pilvet ja sade kiitävät vaakatasossa, sinitaivas vilahtaa.

Kyllä, kyllä, noudatan ohjeita. Pysyttelen sisätiloissa, suljen ikkunaluukut. Kuuntelen tuulen ulvontaa, kuuntelen ambulanssin tai paloauton ulvontaa. Katselen kun sähköt sammuvat ja syttyvät.

Aamupäivällä huomasin pohjoisella taivaalla sateenkaaren. Se on pysytellyt paikallaan koko päivän.

Pian pimenee ilta. Mitä sateenkaarelle tapahtuu kun aurinko on mennyt mailleen.

                             **************************************************

Vuoden loppuessa



Kotikylämme

Raju pohjoistuuli paukuttelee ikkunaluukkuja. Pilvet kiitävät taivaalla, heittävät kuin ilkkuen saderyöppyjä kulkijan niskaan. Sateenvarjoa on aivan turha avata. Postilaatikolla käynti tuntui uroteolta, kiukkuinen puhuri ei onnistunutkaan riipimään kädestä kirjeitä. Auton huoltolasku olisi joutanut mennä, mutta Suomesta tulleilla äänestyslipuilla saattaa olla käyttöä. Tosin yksikään presidentti-ehdokas ei ole kiinnostunut äänistämme. Jää harkintaan, kannattaako äänestyksen takia tammikuussa ajaa kaksi kertaa lähes 300 km:n edestakainen matka äänestyspaikalle. Kirjeessä kun erityisesti mainitaan, että äänestyspaikka voi olla avoinna ilmoitettua lyhyemmän ajan.
Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu pientä haikeutta. Lähiviikkoina joudumme hyvästelemään tämän talvikotimme ja kotikylämme. Turvallista ja rauhallista on ollut täällä elää ja asua. Mukavia ja ystävällisiä ovat olleet naapurimme ja muukin kylän väki. Avarat ja kauniit ovat olleet maisemat ikkunoiden takana. Kuulaina päivinä olemme saaneet katsella kaukana horisontissa siinteleviä lumen peittämiä vuoria, illan tullen purppuran sävyissä kylpevää iltaruskoa. Uusi talvikoti pitäisi etsiä, mutta vaikuttaa siltä että, etsijöille on jäänyt käsijarru päälle ja monta tekosyytä siirtää asia myöhäisemmäksi.
Sinulle lukijani tahdon toivottaa:

Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Onnellista Uutta Vuotta!

                                       *********************************************

Neljäs tietäjä

Lääkärin odotushuoneessa tavailin toistakin satukirjaa. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt, mutta juonen suurin piirtein. Pidän legendoista ja kertomuksesta niitä löytyi parikin.
Tarina kertoo, että suuren meren takana erämaassa asuva köyhä intiaani näkee taivaalle syttyvän uuden kirkkaan tähden. Esi-isien henget ovat kertoneet hänelle ennustuksen Betlehemin tähdestä. Intiaani, kuten Itämaan kolme tietäjää, haluaa seurata tähteä ja viedä lahjoja Jeesus-lapselle. Hänellä ei ole kultaa, mirhamia eikä suitsukkeita, vaan hän on kerännyt lahjoitettavaksi erilaisten lintujen värikkäitä sulkia, hedelmiä ym. luonnosta löytynyttä. Hän kohtaa valkoisen papukaijan ja pyytää, että tämä kuljettaisi hänet suuren meren yli. Lintu suostuu pyyntöön, mutta haluaa palkaksi intiaanin keräämät sulat. Siihen aikaan kaikki papukaijat olivat valkoisia. Kun papukaija sai Jeesus-lapselle tarkoitetut eriväriset sulat, muuttuivat melkein kaikki maailman papukaijat toinen toistaan värikkäimmiksi.
Osan matkasta intiaani matkustaa krokotiilin, sitten vielä puuman selässä. Kaikille kyydin antaneille hän joutuu luovuttamaan osan keräämistään lahjoista. Kun hän viimein pääsee Betlehemiin, on lahjoista jäljellä enää vain yksi appelsiini. Sen hän antaa Jeesus-lapselle, joka leikkii appelsiinillä, heittelee sitä ilmaan kuin palloa. Kun lapselle tulee jano, intiaani halkaisee hedelmän, puristaa siitä mehun ja antaa Jeesukselle. Muistona tapahtuneesta appelsiini kuuluu ranskalaiseen joulupöytään.

Vincent van Gogh: "Child with Orange", 1890

Ehkä appelsiini  on osa ranskalaisen jouluaterian 13 jälkiruuasta, mikä symboloi Jeesusta ja 12 opetuslasta. Katolisessa kirkossa loppiaista (Epiphanie) vietetään 6.1. itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Ranskassa sitä nimitetään myös le jour des Rois mages.

Omaa joulun odotustani harmaassa ja koleassa sadesäässä valaisevat postin ja sähköpostin tuomat joulutervehdykset Suomesta ja maailmalta. Lähettäjät eivät ehkä arvaakaan miten paljon ulkosuomalaisen mieltä lämmittävät nämä kaikki muistamiset.

Sinulle blogissani vierailija, toivotan lapsuuden joulun iloa ja taikaa sydämeesi.  

                                ***************************************************** 

Seuraava potilas

Kahlaamme plataanien alle kerääntyneissä lehtikasoissa kohti omalääkärin vastaanottoa. Apteekista saimme mukaan rokotteen, jolla torjutaan kausiflunssa.
Painamme soittokellon nappia, ääni kajahtaa jossain sisätiloissa. Pian ulko-ovi aukeaa sähköisesti. Odotushuoneessa istuu neljä madamea ja yksi monsieur. Kaikki he vastaavat tervehdykseemme. Istuudumme seinustalle korkean takan viereen. Takan leveälle reunustalle on sijoiteltu pieniin ryhmiin koristekurpitsoita. Ikkunan vieressä olevasta kaiuttimesta kuuluu vaimeasti klassista musiikkia. Ikkunan edessä on värikäs lastenpöytä, leluhylly ja pari pientä tuolia. Keskellä huonetta matalalla pöydällä on iso röykkiö aikakauslehtiä.  Musiikin lisäksi lehtien rapina on ainoa ääni huoneessa. Vuoroaan odottavat selailevat lehtiä tai istuvat omissa ajatuksissaan, mitään keskusteluja ei käydä. Jälkeemme tulee vielä kaksi naista. Jokainen odotushuoneen tuoli on nyt varattu.
Vastaanottohuoneen ovi avautuu, edellinen potilas poistuu ulko-ovesta. Lääkäri kurkistaa ovelta ”teitähän on paljon täällä, kuka on seuraava?” Lääke-edustajalta vaikuttava mies nousee, ottaa suuren salkkunsa ja seuraa lääkäriä vastaanottotilaan.
Tuntuu siltä, että täytyy varautua pitkään odotteluun. Pöydällä lojuva lehtikasa vaikuttaa liian vaikeatajuiselta luettavalta, mutta leluhyllyn kirjoista voisi jotain ymmärtääkin. Niinpä me suomalaisvanhukset päät yhdessä tutkimme satukirjojen isoa tekstiä ja katselemme iloisenkirjavia kuvia. Kirjojen parissa aika kuluukin rattoisasti. Sisään on tullut uusia potilaita, entisiä siirtynyt vastaanoton kautta pois. Olen parhaillaan lukemassa jännityskertomusta, jossa koirakonstaapeli astuu kanalaan ja komentaa rikospaikalla pörrääviä kärpäsiä ”Hajaantukaa”. Riemastun repliikistä ja kikattelen sitä miehelle. Samalla huomaan, että kaikki katselevat meitä. Jonkun ilmeestä voin lukea lauseen, että tuolla ulkomaalaisella ei taida lääkitys olla kohdallaan, nolottaa. Onneksi on meidän vuoromme mennä lääkärin luokse.
Viehättävä omalääkärimme haluaa kerran vuodessa nähdä meidät molemmat. Minut hän tapaakin kolmisen kertaa vuoden mittaan, mutta miehellä kun ei ole mitään lääkitystä, tämä rokotustapaaminen on ainoa kerta. Lääkäri kuuntelee sydämet, mittaa verenpaineet, tuikkaa rokotteet käsivarteen, kyselee kuulumiset ja miten kesä Suomessa sujui. Miehen verenpaine on hieman koholla. Lääkäri kyselee pelkääkö mies häntä tai pistämistä. Mies ei myönnä kumpaakaan. Lähtiessä lääkäri mittaa uudelleen miehen verenpaineen, joka nyt on laskenut normaalilukemiin. Palkkioksi lääkäri antaa miehelle karamellin, minulle vain uusii verenpainelääkkeen reseptin.
Kotimatkalla hihittelen vielä koirakonstaapelin repliikkiä, mutta miehen mielestä siinä ei ole mitään huvittavaa. Toivottavasti ensi kerralla löydän kirjan leluhyllystä ja saan tietää miten tarina jatkuu.

                        ************************************************************

Lähdetäänkö

Tänään iltapäivän aurinko lämmittää. On tyyntä, tuuli kulkee muualla. Minulla on taateleita taskussa ja vettä pullossa, lähdetäänkö järvelle?


Mansikkapuu

Kakipuu

Ei pidetä kiirettä, kuljetaan rauhallisesti. Katsellaan polun varren kukkasia, lintujen liikkeitä järvellä, puiden kuvajaisia veden pinnalla. Hengitellään mäntyjen ja maatuvien lehtien tuoksua. Sateiden jälkeen sieniä on noussut joka puolelle. En tunne niitä, ei maistella, ettei matka muutu tripiksi tuntemattomaan maahan. Mansikkapuusta voimme napata muutaman kypsän marjan ja todeta, että ulkonäkö on parempi kuin maku. Kakipuun makeat hedelmät ovat nyt kypsiä. Muistan kun maistoin niitä ensimmäisen kerran, minulle sanottiin, että toivo nyt jotain, niin toiveesi toteutuu. En muista enää toivettani, enkä sen toteutumista. Ehkä se ei ollut kovin tärkeää.

Tuonne lähelle puiden latvoja emme rohkene kiivetä, mutta voimme ihailla nuorten seikkailijoiden taitoa ja onnistumisen iloa suoritetusta tehtävästä.




Tuntemattomia sieniä

Vastarannan puut heijastuvat hauskasti veteen 

Lempeä syyssää on houkutellut matkaan muitakin kulkijoita. Lähes jokainen vastaantulija tervehtii meitä, moni lisää maininnan kauniista ilmasta ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Toivotamme samaa heille.

Vastaan tulee pariskunta. Hengästynyt mies vihreässä tirolilaishatussa kädessään pitkä paimensauva, jota tömäyttelee maahan tomerasti joka askeleella. Nainen kulkee muutaman askeleen perässä, hymyilee vähän hämillisesti tervehtiessään. Silloin tällöin ohitsemme vilahtaa hyvin treenattuja juoksijoita muodikkaissa asuissaan ja aurinkolaseissaan kuulokkeet korvilla. Vastaamme sipsuttaa pari kaunotarta korkokengissä, meikeissä ja kampauksissa olkapäillä somasti tyylikkäät laukut. Kuin kaakattava kanaparvi metsästä puikahtaa joukko koululaisia kartat ja kompassit käsissään. Säntäilevät takaisin pusikoihin rasteja etsimään. Kilpailutilanteesta huolimatta tervehtivät tiellä kulkijoita, toisin kuin opettajansa, joiden koko huomio on keskittynyt kiivaaseen väittelyyn. Romantiikka säteilee vastaan astelevista nuorista pareista, eräs sellainen kulkee kietoutuneena pitkään yhteiseen kaulaliinaan.

Polku kulkee mutkitellen, loivasti nousten ja laskien pitkin järven rantoja. Puiden siimeksessä rannalla on penkkejä, joilla voi lepuuttaa jalkojaan. Sellaiselle mekin istahdamme, nautiskelemme muutaman taatelin ja janoomme vettä. Jatkamme matkaa, ylitämme pienen puron. Kevätsateiden jälkeen purossa voi nähdä pieniä kaloja uiskentelemassa. Ohitamme tyhjän venelaiturin ja uimarannan. Aurinko laskee selkämme taakse.

Emme malta ajaa vielä kotiin vaan poikkeamme kaupungin torille. Haluamme nähdä joko jouluvalot on sytytetty. Ei vielä, mutta niitä asennetaan parhaillaan. Torille on tuotu myös joulukojut valmiiksi, jääkone torin laidalla jäädyttää luistinrataa lapsille. Me istahdamme ulkoilmakahvilaan plataanien alle ja tilaamme isot kupilliset cappuzinoa samalla kun taivaan sini syvenee ja ensimmäiset tähdet syttyvät.

                       *******************************************************