Haku päällä

Tätä paikkaa kävimme katsomassa

Asuntoilmoitusten selaaminen kuuluu nykyisin päivän rutiineihin. Se on hidasta ja aikaa vievää touhua. Asunnon etsimisvihkoon olemme tehneet merkintöjä kiinnostavista kohteista. Niitä on kertynyt monen monta sivua. On tullut aika tutkia merkintöjämme. Aloitetaan karsimalla vihkosta pois sellaiset asunnot, joihin ei kuulu parveketta tai terassia. Huomaamme, että olemme merkinneet vihkoon samoja asuntoja moneen kertaan. Seulominen, karsiminen ja tarkistaminen tuntuu tylsältä ja toivottomalta. Pidämme parin päivän tauon. Yritämme olla ajattelematta koko asiaa. Poltamme ulkona alapihalla mahtavan kasan kesäasukkaiden keräämiä risuja ja heiniä. Kasan alla maatuneet heinät kannan kukkapenkkien parannusaineeksi. Savun haju ja nokihiutaleet tarttuvat hiuksiin ja vaatteisiin. Teemme myös nostalgisen kävelyretken kylän ympäri ja sen kapeille kujille. Tapaamme heti portin luona ”mustien kanojen" madamen. Ennen niin pirteä ja eläväinen ihminen liikkuu ilmeettömin kasvoin hitaasti ja hapuillen kahden kepin varassa, ei huomaa tervehdystämme. Rosen talon portilla kulkijoita odottaa koirapari, pian 16 vuotta täyttävä Kati ja vieraileva pieni ystävänsä Réglisse (lakritsi) skottiruutuisessa koiratakissaan. Reglis kellahtaa mielihyvästä selälleen. Rapsutamme kaveruksia portin raosta. Ylärinteen hollantilaistenLarsin ja Lotten upea talo uima-altaineen on ollut kiinni koko talven. Lars on sairastellut ja jäänyt Hollantiin hoidettavaksi. Kadun viimeisen talon parvekkeella englantilaispari vilkuttaa meille ja jää ihailemaan laakson maisemaa, kylää, sen sypressien ympäröimää hautausmaata, laajoja viinitarhoja, niiden lomassa kumpuilevia mäntymetsiköitä, kaukana taustalla häämöttävää Pyreneiden lumiset rinteet.

Kävelyltä tultuamme huomaamme netissä uuden ilmoituksen. Mitä! Asunto tarjolla tässä kylässä, mutta ei tarkempia tietoja sijainnista. Mieskin innostuu ja lähettää välittäjälle viestin, että olisimme kiinnostuneita lisätiedoista. Parin tunnin kuluttua soi puhelin. Siellä on asunnonvälittäjä Danielle ”Jotakin”, joka kiittää yhteydenotosta. Kysyy voisimmeko keskustella ranskaksi koska kukaan ei ymmärrä hänen englantiaan. Pyydän, että hän puhuisi hitaasti ja yksinkertaisesti. No, sehän ei onnistu kuin hetken aikaa, mutta loppujen lopuksi sovimme tapaavamme seuraavana päivänä kylän suihkulähteen luona. Yöunet jäävät vähiin kun jännitän asunnon ja madamen näkemistä.

Odottelimme suihkulähteellä varpusten kinastellessa lähdettä ympäröivissä valtavissa plataaneissa. Paikalle sipsutti piikkikoroissaan ja minihameessaan siro madame pulputtaen anteeksipyyntöjä myöhästymisestään. Kiipesimme hänen vanavedessään jyrkkää pääkatua ylöspäin.

Voi ei, asunto sijaitsi pääkadun varressa puolessa välissä rinnettä. Näköalana vastapäinen kadunvarsi taloineen. Asunto oli tyypillinen ranskalainen kaksikerroksinen kadunvarsiasunto, jossa oli tehty pintaremonttia sisällä. Kiva sopivan pieni asunto, mutta täysin väärässä paikassa. Ei, en halua viettää aikaani ylämäkeen jyrräävien rekkojen metelissä, katsella vastapäisen talon asukkaiden elämää tai kaatopaikkaa muistuttavaa neljän talon yhteistä kuilumaista takapihaa. Ihmettelin asunnossa leijuvaa öljyn hajua. Välittäjä sanoikin, että ensimmäiseksi öljylämmitys olisi uusittava tai vaihdettava johonkin muuhun lämmitystapaan.
Hyvästelimme madamen, joka pyysi meitä harkitsemaan asiaa. Lupasi soittaa vielä alkuviikosta. Lähtiessä kehui kaunista kyläämme. Mainitsi kylässä vallitsevasta mikroilmastosta, joka pitää sään parempana kuin muissa kylissä tällä alueella. Tästäkin olimme täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Kuinka usein olemmekaan katselleet aurinkoiselta parvekkeeltamme laakson takana sumuun peittyvää naapurikylää.

Hylkäsimme tämän asunnon ja suunnittelimme tutustumista seuraavaan, eli noin 10 kilometrin päässä olevaan seniorien asuntoalueella olevaan taloon. Jos sekään ei miellytä, vihkossa on jäljellä vielä noin 20 vaihtoehtoa. Tosin mielessä vilahteli TV:ssä juuri nähty elokuva ”Le hérisson”, joka pohjautuu ihastuttavaan kirjaan ”Siilin eleganssi”. Kirja kertoo pariisilaisen hienostotalon salaa kulttuuria harrastavasta ikääntyneestä, tanakasta ovenvartijasta Renéestä, 12-vuotiaasta talon asukkaasta, varhaiskypsästä tarkkailijasta Palomasta, joka on päättänyt tehdä itsemurhan seuraavana syntymäpäivänään, sekä talon uusimmasta asukkaasta, hienostuneesta japanilaisesta Kakuro Ozu:sta. Kirjan miljöönä mennyttä aikaa huokuva kerrostalo ja sen hyvin erikoiset, koppavatkin asukkaat. En kuitenkaan itse haluaisi asua sellaisessa talossa. Jatketaan etsintää näiltä seuduilta...

                     ****************************************************