Meidän jälkeemme vedenpaisumus

Lehtikuva tämän aamun Midi Librestä

Otsikon sanat, ranskaksi "Après nous le déluge" on Madame de Pompadour lausunut Ludvig XV:lle Ranskan hävittyä katastrofaalisesti  Fredrik Suuren joukoille Rossbachin taistelussa 1757.

Noin huonosti ei meille käynyt, ei hävitty minnekään. Ranskan pikkukodissa taas ollaan.

Piti ihan hieraista silmiä kun katselin alueen lehdistä aamun uutisia. Sunnuntai-iltana alkanut rankkasade on saanut joet tulvimaan yli äyräiden, tiet ovat muuttuneet kuohuviksi virroiksi, autot uiskentelevat kaduilla, vettä lapioidaan ulos taloista, koulut ovat kiinni, junat matkustajineen seisovat asemalla, ihmiset kääriytyneinä lainapeittoihin yrittävät nukkua aseman lattioilla. Lehden mukaan, Asterixin tekstiä lainaten taivas on pudonnut alueen noin 60 kunnan päälle.

Samana sunnuntai-iltana pimeän tullessa ajelimme pitkin noita teitä kohti talvipesäämme. Sade alkoi noin 100 km ennen määränpäätämme. Helteisen päivän jälkeen se tuntui miellyttävänä viileytenä. Liikenne sujui ihan mukavasti, tulvista ei pienintäkään aavistusta. Päivän ajomatka, noin 870 km tuntui jo väsymyksenä. Myös sininen kulkija oli uupunut, oli ollut jo pari päivää. Siksi jätimme väliin suunnitelman tulla vuoriston kautta. Peruimme varatun hotellin ja köröttelimme kotiin suorinta tietä. Kotikadulle saavuttuamme satoi jo aika rankasti. Manailimme kastumista tavaroita sisälle kantaessa, uupunut sininen kulkija jäi kadun varteen puhdistumaan matkan pölyistä taivaalta putoavaan, salamoiden valaisemaan suihkuun.   

Ilman sinisen kulkijan väsymystä odottelisimme nyt ehkä jossakin matkan varrella, että tulva on ohi ja tiet voidaan avata liikenteelle. Pahimmassa tapauksessa mekin olisimme voineet joutua tulvavesien vietäviksi.

                                                         ************************************************

Lähdön valmistelua ja robottien häirintää

aamuaurinko kurkistaa pihlajan alta

Monena päivänä ovat joutsenjonot lentäneet raskain siiveniskuin yli laiturin. Kurkiaurat järven yllä suuntaavat kohti etelää. Kaunis keltasävyinen ruska maalaa maisemia. Katse lepää vielä syksyisen luonnon kauneudessa, seurailee taivaan sineen katoavia muuttolintuparvia, mutta ajatukset harhailevat jo viinitarhojen tuoksuvilla poluilla.

Pian on taas lähdön aika. Laukut on kaivettu esiin kaappien kätköistä. Putki- ja hammasremontit on saatu päätökseen. Marjahillot, sienet ja kirjat on pakattu, laivaliput ja yöpymiset varattu, haikeita läksiäisiä vietetty.  

Blogini on ilmeisesti joutunut roskapostirobottien hyökkäyksen kohteeksi. Päivittäin tulee kymmeniä englanninkielisiä anonyymien lähettämiä kommentteja, jotka blogger onneksi huomaa roskaposteiksi, eikä julkaise niitä. Kuitenkin ne pitää manuaalisesti poistaa sekä blogin sivulta, että sähköpostista. Siksi kokeilen osaanko laittaa kommentteihin sanavahvistuksen, jonka pitäisi estää nuo robottien hyökkäykset. Tosin olen täysi tumpelo tällaisissa jutuissa, tulos voi olla ihan mitä tahansa. Ehkä onnistun hävittämään koko blogin.

Roboteista tuli mieleen uhkakuvia tulevaisuudesta. Jos elonpäiviä riittää, enkä pärjääkään enää omassa kodissani. Joudun ehkä viettämään loppuaikani vanhainkodissa, jossa robotit tekevät työt hoitajapulan takia. Ovatkohan ne kilttejä, ystävällisiä ja kärsivällisiä vanhuksia kohtaan.
                          
                            *******************************************************

Remontista toiseen

Talossa on menossa putkiremontti, on ollut jo jonkin aikaa. Vesijohtoja ja viemäreitä uudistetaan. Myös pihanurmen alla kulkeva viemäri on vaihdettu uuteen. Paikalle keikkui telaketjukaivuri. Se kaivoi ojan, johon uusi putki sijoitettiin, sitten peitti jälkensä, tasoitti maan ja nyt vihertää hennosti uusi nurmikko.

Sisätiloihin marssi putkifirman haalareissa kolme kypäräpäistä nuorta miestä turvakengissään ja turvalaseissaan, kuulosuojaimet kaulallaan. Kantoivat mukanaan työkalut ja pahvikäärön, jonka levittivät pitkin lattiaa kulkureitilleen. Heillä oli tarkat suunnitelmat tulevista töistä. Seinien porauksella ne alkoivat.

Poran korvia raastava meteli ei ollut mukavaa kuunneltavaa, joten me pakenimme järvelle. Tartuin airoihin ja suuntasin veneen kohti kalapaikkojamme. Kun päivän saalis oli saatu, tulimme takaisin kotiin. Sillä aikaa seiniin oli porattu reiät uusia putkia varten ja osa putkista oli jo kiinnitetty paikoilleen. Työpäivä oli päättymässä, yksi miehistä imuroi lattioita mukana tuodulla tehokkaalla teollisuusimurilla. Sen ahneeseen kitaan porausjätteen lisäksi karkasi nurkkiimme piiloutuneita pölykoiravanhuksia. Toinen mies rullasi lattialla olleet pahvit kääröksi mukaansa. Lähtiessään lupasivat jatkaa hommia seuraavana päivänä. Kilon painoista kuhaa uuniin laittaessani päivittelin ääneen, miten siistiin kuntoon huusholli jäi miesten jäljiltä.

Parina seuraavana päivänä miehet kiinnittivät uudet putket paikoilleen. Aamulla levitettiin pahvit lattioiden peitoksi ja illalla lähtiessä imuri nieli pölyn ja roskat. Työskentelyasut olivat keventyneet, kypärät ym. turvavarusteet jääneet pois. Olipa mukavaa vaihtelua poran ulvomiselle ja jylinälle kuulla hyväntuulista viheltelyä ja leppoisaa keskinäistä huulenheittoa työmaalta.  Putkiremontti jatkuu vielä jonkin aikaa. Vedenkäyttökatkoksia on ollut vain vähän, mutta niitäkin on luvassa kun hanoja ja viemäriputkia vaihdetaan uusiin.

Putkiremontti nielee melkoisen kasan euroja. En edes uskalla ajatella loppusummaa. Nöyrästi hattu kourassa on madeltava pankinjohtajan puheille. Varsinkin, kuin pisteenä iin päälle tuli tälle hammaslääkärikammoiselle ärhäkkä ja kivulias hammastulehdus. Sen myötä alkoi hammasremontti. Odotettavissa on juurihoitoja, ehkä pelottava hampaan poistokin.

Kuitenkin kaikki on suhteellista. Pieniä ovat huoleni ja kipuni kun ajattelee hätää, tuskaa ja pelkoa Ukrainassa, Lähi-idässä ja muissa väkivallan pesäkkeissä.

Vielä tänään tuntuu kesän lämpöä, pihlajien oksat taipuvat punaisten marjojen painosta, jalokärhö avaa uusia kukkia kohti aurinkoa ja kaunis perhonen suutelee valkoista syysleimukukkaa.

Olisikohan itse amiraaliperhonen 

**********************************************************

Ennustajalintu ilmestyi ikkunan taakse

Koskaan ennen en ollut sitä nähnyt, mutta siinä se nyt istui ikkunani takana. Poseerasi kaikessa rauhassa aurinkolampun päällä, odotti tyynesti, että löysin pikku kamerani ja nappasin siitä ikkunan läpi kuvan. Lensi sitten vakain siiveniskuin jonnekin metsän kätköihin. Vertasin otostani lintukirjan kuviin ja totesin, että käkihän se siinä istui.

Alkukesän kuulaina päivinä sen ääni kantautui jostakin saarien takaa sinisten metsien syvyyksistä.  Sen riemukas kukunta ilmoitti kesän alkaneen.

Vain uroskäki kukkuu. Kerrotaan, että sen kukunnasta nuoret laskivat vuosia häihinsä, vanhat ja sairaat hautajaisiinsa. Niinpä minäkin yritin laskea jäljellä olevia elinvuosiani.   Paljon niitä tuntui olevan jäljellä, koska koko loppupäivän käen helkyntä kaikui yli järven.

On myös uskottu, että juhannuksena käki saa kurkkuunsa vihneen, jolloin se vaikenee ja muuttuu haukaksi. Uskomus johtuu sen haukkaa muistuttavasta ulkonäöstä.  Eräs toinen legenda taas kertoo, että käki oli lentänyt Jeesuksen ristin päähän kukkumaan. Ja rangaistukseksi siitä lyhennettiin sen laulu- aika kestämään vain alkukesän ajaksi.

Lopuksi vielä netistä löytämäni Tauno Penttisen hauska käki-runo:

Väsynyt on västäräkki

nurmilintu nukkuu.  

Käki hullu huoripukki,

kaiken yötä kukkuu.

Itserakas hupsu lintu  

oman äänes sointi

eikö koskaan kyllästytä,

tunnu pahoinvointi?  

Luulet ehkä, että joskus

voitat laulurastaat.

Eipä silti, kuku pois, 

jos teoistasi vastaat.

                           **********************************************

Heinistä poimittu ikoni

Tämän metallisen ikonin löytymisestä on kulunut yli 70 vuotta.

Oli käynnissä jatkosota. Suomi yritti vallata takaisin Neuvostoliitolle menetettyjä alueita Karjalasta.

Eräänä syysiltana isäni, nuori luutnantti joukkoineen oli tiedusteluretkellä pienen, osittain poltetun ja hylätyn kylän läheisyydessä. Oli jo lähes pimeää, vettä oli satanut koko päivän. Läpimärät miehet huomasivat kylän laidalla kyhjöttävän harmaan puurakennuksen. He hiipivät tutkimaan sitä tarkemmin, totesivat sen olevan tyhjän hevostallin ja päättivät yöpyä siellä. Jaettiin vartiovuorot ja väsyneet miehet oikaisivat itsensä heinien ja olkien peittämälle maalattialle. Samoin teki myös isäni. Hän asetteli repun pään alustaksi, haroi ympäriltään kuivia olkia ja heiniä kostealle maalattialle pehmikkeeksi. Laskeutuessaan pitkälleen hän huomasi kätensä alla maassa kovan esineen. Se oli tuo metalli-ikoni. Tulitikun liekin valossa hän katseli löytöään. Pyyhki nenäliinallaan pois savea ja multaa sen pinnasta. Mietti Jeesuksen kuvaa katsellessaan, että tallissa sinä synnyit ja tallista sinut nyt löysin. Kääri sitten ikonin nenäliinaan ja laittoi reppuunsa.

Ikoni on ollut lapsuuskotini seinällä niin kauan kuin muistan. Kun lapsuuden koti jäi tyhjäksi asukkaista, sain minä seinälleni tuon tallista heinien joukosta poimitun pyhän esineen.

Tuon tyyppisistä metalli-ikoneista tiedän, että niitä on valmistettu Venäjällä 1600-luvulta alkaen, seinälläni oleva on luultavasti 1800-luvulta. Niiden valmistus päättyi vuonna 1917 Venäjän vallankumoukseen. Ikoni on valettua pronssia, koristeluun on käytetty valkoista ja sinistä emalointia. Kääntöpuoli on koristeltu kukka- ja rypäleköynnöksin.  Varsinkin vanhauskoiset ortodoksit pitivät metalli-ikoneja kodin ikoninurkassa puisten ikonien joukossa, niitä käytettiin matkaikoneina, kiinnitettiin hautaristeihin tai laitettiin vainajan mukaan hautaan.

**************************************************

Kuutamolla kuunneltua

On lämmin aurinkoinen elokuun ilta. Pienen sataman laivalaiturille on kannettu pöytiä, tuoleja ja penkkejä, grillikatokseen rahdattu soittimia ja karaokelaitteet. Paikalle on kerääntynyt kesäasuihin pukeutunutta kylän väkeä. Penkkien läheisyydessä pysäköitynä seisovat niin rollaattorit kuin lastenvaunutkin. Karaokelaulajia on saapunut maakunnan eri kolkista, kuulijoiksi myös paikkakunnan kesäasukkaita, kaukaisimmat Espanjasta ja Italiasta asti. Ulkogrillistä leijailee paistuvan makkaran tuoksu. Satamamakasiinin kahviosta saa kylätoimikunnan naisten valmistamaa kahvia ja tuoretta pullaa.

Naapurit tervehtivät toisiaan ja vaihtavat kuulumisia, vieraampi väki hakeutuu istumaan penkeille veden äärelle. Osa lauluvuoroaan odottavista esiintyjistä kävelee edestakaisin keskittyneen näköisinä, kokeneemmat istuvat kaikessa rauhassa juttelemassa tuttaviensa kanssa. Komearaaminen ja -ääninen Jaska ruutupaidassaan aloittaa esitykset. Hienosti vedetty valssi ”Nuoruusmuistoja” saa yleisöltä lämpimät aplodit ja ”lisää”-huutoja. Laulut ja laulajat vaihtuvat, on monta yllättävän tasokasta esitystä.

Aurinko kuuntelee vielä ”päivänsäde ja menninkäinen”-laulun, purppuroi laskeutuessaan taivaanrannan poutapilvet ja uppoaa jonnekin saarien taakse. Pian upea täysikuu kiipeää metsän takaa katselemaan illanviettäjiä.  Laulut ”täysikuu” ja ”hopeinen kuu” vuorottelevat illan mittaan monen laulajan ohjelmistossa.

Tuttu puhelias kylänmies istahti viereemme penkille, vaihdettiin kuulumisia, ihmeteltiin pitkää hellekautta ja ihasteltiin kirkasta superkuuta. Mainitsin, että taidan olla hieman kuuhullu kun nukun huonosti täydenkuun aikoihin. Mies veteli rauhallisia haikosia pikkusikaristaan ja sanoi nukkuvansa hyvin paistoipa kuu tai ei. Sitten hän tuumasi, että kehtaisikohan kertoa yhden täysikuuhun liittyvän oudon jutun. Pyysin kertomaan.

Hän oli kärsinyt vuosikymmeniä käsissä olevista syylistä. Syylänpoistoaineella ne hävisivät, mutta tulivat pian takaisin. Muutama vuosi sitten hän oli ollut taas apteekissa ostamassa syylänpoistoainetta.  Vieressä vuoroaan odotellut mies oli sanonut hänelle, että älä osta noita tököttejä, hän tietää paremman konstin. No minkä muka?

Hän sai mieheltä ohjeet: Seuraavan täydenkuun aikaan, ojenna kohti kuuta syyläkätesi, sivele sitä toisella kädelläsi kolme kertaa poispäin itsestäsi. Muuta ei tarvita, syylät häviävät.

Vaikka hän ei uskonut tippaakaan miehen ohjeeseen, niin seuraavan täydenkuun aikaan hän kuitenkin piilossa silminnäkijöiltä kokeili konstia.  Muutaman viikon päästä hän huomasi, että syylät olivat hävinneet, eikä niitä sen koommin ole ollut. Huomiostaan riemastuneena hän soitti Etelä-Suomessa asuvalle pojalleen, jolla oli sama ongelma. Poika naureskeli isän ”mustalle magialle”, mutta kokeili konstia samoin tuloksin.  Uskomaton on täysikuun vetovoima, kun saa syylätkin häviämään.

Miehet jatkoivat juttelua muista aiheista. Oma huomioni kiinnittyi viereisen pöydän tapahtumiin.

Pöydän ääressä istui kolme keski-ikäistä rouvaa seuraamassa lauluesityksiä. Pian yksi heistä, pitsimekkoinen, punainen kukkakoriste mustissa hiuksissaan, nousi esiintymään, hyvin lauloi hänkin. Kun hän palasi takaisin, toinen rouvista sanoi hänelle ”Nythän sinä lähdetkin mukaamme mökille saunomaan ja uimaan”.

”Kiitos vain kutsusta, mutta en tule missään tapauksessa”, vastasi pitsimekkoinen ja julisti ”Minä en voi sietää maaseutua. Inhoan kotieläimiä, pelkään lehmiä ja hevosia. En lähde metsiin kompuroimaan, eksymään ja itikoiden syötäviksi. Kasvimaista sain lapsena tarpeekseni kun kitkin ja harvensin kilometrien mittaisia porkkana- ja lanttupenkkejä. Enkä kyllä ui järvessä, siellä on kaikenmaailman noro- ja ebolaviruksia, kolibakteereja ja vihaisia, isoja haukia. Hyi, ihan puistattaa. Uin mieluummin kylpylöissä tai etelän hotelleiden uima-altaissa”.

Kutsun esittänyt nainen nousi ja sanoi viileällä äänellä: ”No, menehän sinä sitten kaupunkiin. Me lähdetään tästä mökille uimaan”.

Pian mekin hyvästelimme juttukaverimme ja läksimme kotirannalle. En muistanut ottaa kameraa mukaan illanviettoon ja superkuun nousu jäi kuvaamatta. Nappasin kuitenkin vaatimattoman kuvan laineilla välkkyvästä kuunsillasta samalla kun satamasta kuului ”hopeinen kuu luo merelle siltaa…”

                                ****************************************************

Univaras

Kuu nousee taas

tiedän sen.

Se sillan rakentaa

syliin aaltojen.

Se uneni viettelee,

ne sillalleen vangitsee.

Elokuun yössä valvon,

toivon ja odotan,

unteni kadonneitten

takaisin palaavan. 

*************************************