Vuoden loppuessa



Kotikylämme

Raju pohjoistuuli paukuttelee ikkunaluukkuja. Pilvet kiitävät taivaalla, heittävät kuin ilkkuen saderyöppyjä kulkijan niskaan. Sateenvarjoa on aivan turha avata. Postilaatikolla käynti tuntui uroteolta, kiukkuinen puhuri ei onnistunutkaan riipimään kädestä kirjeitä. Auton huoltolasku olisi joutanut mennä, mutta Suomesta tulleilla äänestyslipuilla saattaa olla käyttöä. Tosin yksikään presidentti-ehdokas ei ole kiinnostunut äänistämme. Jää harkintaan, kannattaako äänestyksen takia tammikuussa ajaa kaksi kertaa lähes 300 km:n edestakainen matka äänestyspaikalle. Kirjeessä kun erityisesti mainitaan, että äänestyspaikka voi olla avoinna ilmoitettua lyhyemmän ajan.
Vuoden lähestyessä loppuaan tuntuu pientä haikeutta. Lähiviikkoina joudumme hyvästelemään tämän talvikotimme ja kotikylämme. Turvallista ja rauhallista on ollut täällä elää ja asua. Mukavia ja ystävällisiä ovat olleet naapurimme ja muukin kylän väki. Avarat ja kauniit ovat olleet maisemat ikkunoiden takana. Kuulaina päivinä olemme saaneet katsella kaukana horisontissa siinteleviä lumen peittämiä vuoria, illan tullen purppuran sävyissä kylpevää iltaruskoa. Uusi talvikoti pitäisi etsiä, mutta vaikuttaa siltä että, etsijöille on jäänyt käsijarru päälle ja monta tekosyytä siirtää asia myöhäisemmäksi.
Sinulle lukijani tahdon toivottaa:

Säilyttäköön tämä vuosi sen mitä rakastat.
Tuokoon uusi sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.
Onnellista Uutta Vuotta!

                                       *********************************************

Neljäs tietäjä

Lääkärin odotushuoneessa tavailin toistakin satukirjaa. Kaikkia sanoja en ymmärtänyt, mutta juonen suurin piirtein. Pidän legendoista ja kertomuksesta niitä löytyi parikin.
Tarina kertoo, että suuren meren takana erämaassa asuva köyhä intiaani näkee taivaalle syttyvän uuden kirkkaan tähden. Esi-isien henget ovat kertoneet hänelle ennustuksen Betlehemin tähdestä. Intiaani, kuten Itämaan kolme tietäjää, haluaa seurata tähteä ja viedä lahjoja Jeesus-lapselle. Hänellä ei ole kultaa, mirhamia eikä suitsukkeita, vaan hän on kerännyt lahjoitettavaksi erilaisten lintujen värikkäitä sulkia, hedelmiä ym. luonnosta löytynyttä. Hän kohtaa valkoisen papukaijan ja pyytää, että tämä kuljettaisi hänet suuren meren yli. Lintu suostuu pyyntöön, mutta haluaa palkaksi intiaanin keräämät sulat. Siihen aikaan kaikki papukaijat olivat valkoisia. Kun papukaija sai Jeesus-lapselle tarkoitetut eriväriset sulat, muuttuivat melkein kaikki maailman papukaijat toinen toistaan värikkäimmiksi.
Osan matkasta intiaani matkustaa krokotiilin, sitten vielä puuman selässä. Kaikille kyydin antaneille hän joutuu luovuttamaan osan keräämistään lahjoista. Kun hän viimein pääsee Betlehemiin, on lahjoista jäljellä enää vain yksi appelsiini. Sen hän antaa Jeesus-lapselle, joka leikkii appelsiinillä, heittelee sitä ilmaan kuin palloa. Kun lapselle tulee jano, intiaani halkaisee hedelmän, puristaa siitä mehun ja antaa Jeesukselle. Muistona tapahtuneesta appelsiini kuuluu ranskalaiseen joulupöytään.

Vincent van Gogh: "Child with Orange", 1890

Ehkä appelsiini  on osa ranskalaisen jouluaterian 13 jälkiruuasta, mikä symboloi Jeesusta ja 12 opetuslasta. Katolisessa kirkossa loppiaista (Epiphanie) vietetään 6.1. itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. Ranskassa sitä nimitetään myös le jour des Rois mages.

Omaa joulun odotustani harmaassa ja koleassa sadesäässä valaisevat postin ja sähköpostin tuomat joulutervehdykset Suomesta ja maailmalta. Lähettäjät eivät ehkä arvaakaan miten paljon ulkosuomalaisen mieltä lämmittävät nämä kaikki muistamiset.

Sinulle blogissani vierailija, toivotan lapsuuden joulun iloa ja taikaa sydämeesi.  

                                ***************************************************** 

Seuraava potilas

Kahlaamme plataanien alle kerääntyneissä lehtikasoissa kohti omalääkärin vastaanottoa. Apteekista saimme mukaan rokotteen, jolla torjutaan kausiflunssa.
Painamme soittokellon nappia, ääni kajahtaa jossain sisätiloissa. Pian ulko-ovi aukeaa sähköisesti. Odotushuoneessa istuu neljä madamea ja yksi monsieur. Kaikki he vastaavat tervehdykseemme. Istuudumme seinustalle korkean takan viereen. Takan leveälle reunustalle on sijoiteltu pieniin ryhmiin koristekurpitsoita. Ikkunan vieressä olevasta kaiuttimesta kuuluu vaimeasti klassista musiikkia. Ikkunan edessä on värikäs lastenpöytä, leluhylly ja pari pientä tuolia. Keskellä huonetta matalalla pöydällä on iso röykkiö aikakauslehtiä.  Musiikin lisäksi lehtien rapina on ainoa ääni huoneessa. Vuoroaan odottavat selailevat lehtiä tai istuvat omissa ajatuksissaan, mitään keskusteluja ei käydä. Jälkeemme tulee vielä kaksi naista. Jokainen odotushuoneen tuoli on nyt varattu.
Vastaanottohuoneen ovi avautuu, edellinen potilas poistuu ulko-ovesta. Lääkäri kurkistaa ovelta ”teitähän on paljon täällä, kuka on seuraava?” Lääke-edustajalta vaikuttava mies nousee, ottaa suuren salkkunsa ja seuraa lääkäriä vastaanottotilaan.
Tuntuu siltä, että täytyy varautua pitkään odotteluun. Pöydällä lojuva lehtikasa vaikuttaa liian vaikeatajuiselta luettavalta, mutta leluhyllyn kirjoista voisi jotain ymmärtääkin. Niinpä me suomalaisvanhukset päät yhdessä tutkimme satukirjojen isoa tekstiä ja katselemme iloisenkirjavia kuvia. Kirjojen parissa aika kuluukin rattoisasti. Sisään on tullut uusia potilaita, entisiä siirtynyt vastaanoton kautta pois. Olen parhaillaan lukemassa jännityskertomusta, jossa koirakonstaapeli astuu kanalaan ja komentaa rikospaikalla pörrääviä kärpäsiä ”Hajaantukaa”. Riemastun repliikistä ja kikattelen sitä miehelle. Samalla huomaan, että kaikki katselevat meitä. Jonkun ilmeestä voin lukea lauseen, että tuolla ulkomaalaisella ei taida lääkitys olla kohdallaan, nolottaa. Onneksi on meidän vuoromme mennä lääkärin luokse.
Viehättävä omalääkärimme haluaa kerran vuodessa nähdä meidät molemmat. Minut hän tapaakin kolmisen kertaa vuoden mittaan, mutta miehellä kun ei ole mitään lääkitystä, tämä rokotustapaaminen on ainoa kerta. Lääkäri kuuntelee sydämet, mittaa verenpaineet, tuikkaa rokotteet käsivarteen, kyselee kuulumiset ja miten kesä Suomessa sujui. Miehen verenpaine on hieman koholla. Lääkäri kyselee pelkääkö mies häntä tai pistämistä. Mies ei myönnä kumpaakaan. Lähtiessä lääkäri mittaa uudelleen miehen verenpaineen, joka nyt on laskenut normaalilukemiin. Palkkioksi lääkäri antaa miehelle karamellin, minulle vain uusii verenpainelääkkeen reseptin.
Kotimatkalla hihittelen vielä koirakonstaapelin repliikkiä, mutta miehen mielestä siinä ei ole mitään huvittavaa. Toivottavasti ensi kerralla löydän kirjan leluhyllystä ja saan tietää miten tarina jatkuu.

                        ************************************************************

Lähdetäänkö

Tänään iltapäivän aurinko lämmittää. On tyyntä, tuuli kulkee muualla. Minulla on taateleita taskussa ja vettä pullossa, lähdetäänkö järvelle?


Mansikkapuu

Kakipuu

Ei pidetä kiirettä, kuljetaan rauhallisesti. Katsellaan polun varren kukkasia, lintujen liikkeitä järvellä, puiden kuvajaisia veden pinnalla. Hengitellään mäntyjen ja maatuvien lehtien tuoksua. Sateiden jälkeen sieniä on noussut joka puolelle. En tunne niitä, ei maistella, ettei matka muutu tripiksi tuntemattomaan maahan. Mansikkapuusta voimme napata muutaman kypsän marjan ja todeta, että ulkonäkö on parempi kuin maku. Kakipuun makeat hedelmät ovat nyt kypsiä. Muistan kun maistoin niitä ensimmäisen kerran, minulle sanottiin, että toivo nyt jotain, niin toiveesi toteutuu. En muista enää toivettani, enkä sen toteutumista. Ehkä se ei ollut kovin tärkeää.

Tuonne lähelle puiden latvoja emme rohkene kiivetä, mutta voimme ihailla nuorten seikkailijoiden taitoa ja onnistumisen iloa suoritetusta tehtävästä.




Tuntemattomia sieniä

Vastarannan puut heijastuvat hauskasti veteen 

Lempeä syyssää on houkutellut matkaan muitakin kulkijoita. Lähes jokainen vastaantulija tervehtii meitä, moni lisää maininnan kauniista ilmasta ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Toivotamme samaa heille.

Vastaan tulee pariskunta. Hengästynyt mies vihreässä tirolilaishatussa kädessään pitkä paimensauva, jota tömäyttelee maahan tomerasti joka askeleella. Nainen kulkee muutaman askeleen perässä, hymyilee vähän hämillisesti tervehtiessään. Silloin tällöin ohitsemme vilahtaa hyvin treenattuja juoksijoita muodikkaissa asuissaan ja aurinkolaseissaan kuulokkeet korvilla. Vastaamme sipsuttaa pari kaunotarta korkokengissä, meikeissä ja kampauksissa olkapäillä somasti tyylikkäät laukut. Kuin kaakattava kanaparvi metsästä puikahtaa joukko koululaisia kartat ja kompassit käsissään. Säntäilevät takaisin pusikoihin rasteja etsimään. Kilpailutilanteesta huolimatta tervehtivät tiellä kulkijoita, toisin kuin opettajansa, joiden koko huomio on keskittynyt kiivaaseen väittelyyn. Romantiikka säteilee vastaan astelevista nuorista pareista, eräs sellainen kulkee kietoutuneena pitkään yhteiseen kaulaliinaan.

Polku kulkee mutkitellen, loivasti nousten ja laskien pitkin järven rantoja. Puiden siimeksessä rannalla on penkkejä, joilla voi lepuuttaa jalkojaan. Sellaiselle mekin istahdamme, nautiskelemme muutaman taatelin ja janoomme vettä. Jatkamme matkaa, ylitämme pienen puron. Kevätsateiden jälkeen purossa voi nähdä pieniä kaloja uiskentelemassa. Ohitamme tyhjän venelaiturin ja uimarannan. Aurinko laskee selkämme taakse.

Emme malta ajaa vielä kotiin vaan poikkeamme kaupungin torille. Haluamme nähdä joko jouluvalot on sytytetty. Ei vielä, mutta niitä asennetaan parhaillaan. Torille on tuotu myös joulukojut valmiiksi, jääkone torin laidalla jäädyttää luistinrataa lapsille. Me istahdamme ulkoilmakahvilaan plataanien alle ja tilaamme isot kupilliset cappuzinoa samalla kun taivaan sini syvenee ja ensimmäiset tähdet syttyvät.

                       *******************************************************

Siivekkäitä

Lintuja on mukava seurata. En katsele niitä erityisemmin tunnistaakseni, ihan muuten vain. Jos olisi mahdollisuus elää useampi elämä, haluaisin viettää niistä yhden vapaana taivaan lintuna. Ehkä olisin pääskynen tai veden äärellä viihtyvä västäräkki.

Taas ne tulivat 

Viime päivinä auringonlaskun aikoihin tuhatpäiset lintuparvet muuttomatkoillaan kaartelevat kylän yllä kuin tanssien iltataivaalla. Eri ilmansuunnilta tulevat parvet kohtaavat toisensa ja aloittavat yhdessä huikean esityksen. Esityksen, joka on täysin äänetön, kuuluu vain siipien suhinaa niiden ohi kiitäessä. Kun pimeä saapuu, laskeutuu osa linnuista kadunvarren plataaneihin ja ilman täyttää niiden loputon räpätys. Ehkä kertoilevat toisilleen matkansa kokemuksia. Johonkin aikaan yöstä, ehkä sitten kun tähdet ovat oikeilla paikoillaan, parvet jatkavat matkaansa. Seuraavana iltana saapuvat uudet matkaajat.

Matalan järven yksi joutsenista taitaa tuntea meidät.

Viimeksi kun kävelimme rannalla, se erkani toisten joukosta ja suorastaan kiiti luoksemme. Ressukka luuli varmaan, että meillä olisi sille tuomisia. Toiset linnut eivät olleet meistä kiinnostuneita. Lupasin tuoda sille ensi kerralla kuivia leivänmuruja.

Mitähän miettinee puiston haikara pesässään harmaan taivaan alla.  

Poseerasi hetken uteliaalle kuvaajalle ja lensi sitten pois. Pian puiden takaa kuului meteliä. Kun haikara tapaa puolisonsa, niillä on tapana kalistella kuuluvasti nokkiaan. Se on niiden puhetta.

Tänään aurinko nousi kello 7.57 ja laskee kello 17.17. Aamulla lämpömittari näytti  yhtä pakkasastetta. Auton katto ja ikkunat olivat jäässä. Jokohan se oli talven tulon merkki. Nyt puolen päivän aikaan mittari on kivunnut + 15 asteeseen ja aurinkokin melko korkealle. On aika lähteä viemään leipää joutsenelle.

                             ******************************************************

Tumma ja ryppyinen, mikä se on



Tällaiselta se näyttää ennen kuorimista

 Alkuaikoina Ranskassa, torin vihanneskojussa jäin ihmettelemään epämääräisen näköisiä, tummia nyrkinkokoisia, ryppyisiä möykkyjä. Torikauppias huomasi sen ja kertoi, että möykyt ovat ” les betteraves cuites au four”.
Koska en ymmärtänyt mitään hänen vastauksestaan, pyysin häntä kirjoittamaan möykyn nimen ”tutkimusvihkooni”, johon keräilen kaikenlaisia tuntemattomia asioita. Kauppias kirjoitti ja kertoi samalla, että möykyt ovat oikein hyviä. Ne ovat kypsiä, tarvitsee vain kuoria ja ovat valmiita syötäväksi. Myyjä valitsi minulle yhden ja siitä päivästä lähtien nuo möykyt, eli uunissa paistetut punajuuret ovat olleet pöydässämme makoisa lisuke. Joskus niitä kuoriessa sormet nokeentuvat ja arvelen, että ne on kypsennetty hiilillä. Mieleen muistuu lapsuudesta kuumassa nuotiotuhkassa paistetut nauriit.

Täältä  löytyy tietoa punajuuren terveysvaikutuksista, muun muassa, että ”Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan sekä verisuonten ahtautumiseen. Punajuurikas saa värinsä antioksidantteihin kuuluvista betalaiineista. Betalaiinien terveysvaikutuksia ei vielä tunneta, mutta niillä saattaa olla merkitystä hapettumiseen liittyvien sairauksien estossa. Myös punajuurikkaan kuitu on nykyihmiselle arvokasta. Punajuurikkaan versot ja kesällä nuoret naatit ovat syötäviä. Entisaikaan naatteja käytettiin pinaatin tavoin. Itse juuri varattiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten hammas- ja päänsäryn hoitoon. Punajuurella on hoidettu myös flunssaa, ihottumia ja hermostohäiriöitä. Punaisen väriaineen uskotaan edelleen vaikuttavan mielialaa kohentavasti ja punajuuren tryptofaanin antavan hyvää oloa”.

         ****************************************************************

Käytöstapoja

Joan Miron teos kuvaa hyvin  keskustelujen seuraamistunnelmia Kuva täältä

Ranskan television uutislähetyksessä haastateltiin maan presidenttiä Nicolas Sarkozya. Toimittaja kyseli ja presidentti vastasi. Huomioni heräsi, kun kesken vastauksen toimittaja puhui presidentin puheen päälle. Hölmistyneenä jäin ihmettelemään moista käytöstä. Keskeytyksestä hämmästymättä presidentti jatkoi vastaustaan. Pian toimittaja teki saman tempun uudestaan. Puhui taas presidentin sanojen päälle. Mielestäni se oli toimittajalta epäkohteliasta käytöstä. Se, että presidentti teki saman toimittajalle, ei tuntunut yhtä oudolta.

Seuraavana päivänä kysyin Rose-naapurilta oliko hän katsonut haastattelun ja huomannut toimittajan käytöksen. Rose kertoi katsoneensa uutisia ja naurahti, että tuollainen käytös kuuluu heidän kulttuuriinsa, eikä sitä pidetä epäkohteliaana. (Muuten, näyttää myös siltä, että ”Herran pelko” on täällä tuntematon käsite.)

Tapahtuneesta on kulunut jo aikaa, enkä enää hämmästele tuollaista käytöstä. Sen olen huomannut, että mitään TV:n keskusteluohjelmia en yritäkään katsoa, koska putoan kärryiltä heti kun kaikki ovat äänessä yhtä aikaa. Sama tapahtuu ranskalaisten tuttavien seurassa. Kun yritän seurata keskustelua, tuntuu kuin olisin pingis-kisassa, jossa ei ehdi nähdä missä kohtaa pallo vilahtaa.

Melko syvälle on juurtunut opetus, että toisen puhetta ei saa keskeyttää, eikä puhua sen päälle. Nyt olen huomannut, että saadakseni sanottavani kuuluville, kiilaan sanani röyhkeästi toisen puheen päälle. Tunnen itseni erittäin epäkohteliaaksi, mutta vastapuoli pitää tilannetta täysin normaalina.

Aikojen saatossa tavat ovat muuttuneet Suomessakin. Varsinkin tunteita kuumentavat poliittiset TV- keskustelut ovat joskus varsinaista yhteishuutoa. Eipä ihme, että katsojasta tuntuu, ettei ymmärrä mistä puhutaan ja millä kielellä.

                              ***************************************************