Älä vielä tule syksy

Jo viides perättäinen kylmä sadepäivä menossa. Sivupalkista näkyy missä se aurinko oikein lymyilee. Siellähän se Kuopion taivaalla herättelee luontoa ja asukkaita talviuniltaan. Muutama päivä vielä ja sitten sade saa jäädä huuhtelemaan jälkiämme kun pohjolan suvi kutsuu lapsiaan.

Enpä olisi uskonut, että tähän aikaan vuodesta joudun kuivattelemaan pyykkejä sisällä. Jännittävää lähdön tunnelmaa tuovat lattialla lojuvat puoliksi pakatut laukut, viemisiksi ja omaan käyttöön ostetut lukuisat viinilaatikot, en kehtaa sanoa montako, siivousvälineet, taiteellisesti ripustetut märät pyykit, silityslauta ja rauta valmiina. Koko ajan jotakin on kadoksissa, vesi lotisee ulkona, ruoho, joka olisi pitänyt leikata, kasvaa ilkkuen.

Ja mitä minä teen. Unohdan koko sotkun ja vastaan Vuonon kimalluksen Mariannan  11 kysymyksen haasteeseen ja iloitsen Mary Von Törneltä saamastani oheisesta tunnustuksesta.

Lämpimät kiitokset teille molemmille. Sen verran ajatukset kuitenkin karkailevat, että en tällä kertaa malta laittaa haastetta ja tunnustusta eteenpäin.

Tässäpä ne 11 vastausta Mariannan kysymyksiin.

1. Millainen on unelmatalosi?

Pikkuinen tupa, joka nököttää kallionkolossa veden äärellä. Varustettu saunalla ja muilla mukavuuksilla, kävelymatkan päässä kirjastosta.

2. Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

Olen kevään lapsi, siksi kevät.

3. Millainen oli tähänastisista lomistasi se kaikkein paras?

Ainakin yksi parhaista oli pitkä, tapahtumarikas ja iloinen loma kuumassa Australiassa.

4. Kuinka monta laukkua omistat?

Pari matkalaukkua, muutaman käsilaukun ja erilaisia kasseja

5. Paras kirja, jonka olet lukenut?

Mahdoton valinta. Niitä on aika monta. Sanotaan vaikka Pikku prinssi ja Siilin eleganssi.

6. Onko sinulla esikuvaa / ihailetko jotakin henkilöä? Miksi?

Varsinaista esikuvaa ei ole, en fanita ketään. Ihailen ja kunnioitan sairaaloiden ja laitosten raskasta vuorotyötä tekeviä ihmisiä.

7. Lempiruokasi?

Kevätruokani on uuniparsa, jonka päälle on ripoteltu jauhettua parmesaania, viimeistelty sitruuna-voikastikkeella, kirsikat ja mansikat. 

8. Millainen on haaveesi vanhuuden päiville?

Kunpa pää, silmät, jalat ja kädet toimisivat.

9. Mitä pelkäät eniten?

Sotaa, terrorismia, luonnon katastrofeja, että läheisilleni tapahtuu jotain pahaa.

10. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?

Aika pelkistetty sisustus, matot ja verhot lähes kadonneet vuosien saatossa, mutta viihdyn itse hyvin.

11. Missä shoppailet mieluiten?

Rauta- ja kirjakaupoissa.

                          ********************************************

Ennen matkaa

Suomen suvi alkaa väikkyä taas mielessä, alkukesän koivumetsien raikas vihreys, tuoksuvat tuomet, kotijärven laineiden liplatus tai veden peilipinnasta kuvastuvat poutapilvet.  Sielunmaisema, joka kulkee mukanani ja johon haluan aina palata.

Silti jotain on muuttunut. Ehkä se on Suomi, sen erilaiset kasvot ja sanat, minulle oudot.  Ehkä se olen minä, joka olen jämähtänyt jonnekin menneeseen aikaan, sulkeutunut turvalliseen lintukotooni.

Todella vähän olen seurannut suomalaisia viihdeohjelmia televisiosta. Eräänä sateisena päivänä päätin korjata puutteen ja siirtyä viihteen pariin. TV-kaistan ansiosta se on mahdollista. Ensimmäinen kokemus oli sattumalta valittu jakso Iholla tositv-sarjasta. Totesin, että jo yksi jakso siitä oli liikaa. Sarjan henkilöillä, kauniilla naisilla meni todella huonosti. Näytettiin riitoja, huutamista, tyytymättömyyttä, kiroilua ja sättimistä.  Ihan samanlainen meno oli Viidakon tähtöset sarjassa, jonka valitsin seuraavaksi viihdyttäjäksi. Sitä mesoamista jaksoin katsoa varttitunnin. Kaunottarien ruma kielenkäyttö jatkuvine kiroiluineen tuntui pahalta. Suljin ohjelman. En voi uskoa, että kaunis ja rikas äidinkieleni on muuttunut noin paljon. Mutta silti, jonkinlaisista asenteiden ja arvojen muuttumisista ohjelmat kertovat.

Siispä nautin vielä hetken aikaa kielestä, jota ymmärrän sen verran huonosti, että en osaa poimia siitä rumia sanoja. 

Osa minusta on jo matkalla Suomeen, omaan sielunmaisemaani ja läheisteni luokse.

Aurinko on laskenut, ensimmäiset tähdet syttyneet. Yksinäinen sirkuttaja männyn oksalla laulaa itseään uneen. Pihatien vierellä hehkuu kaksi sinistä valopistettä. Pienet kiiltomadot siellä kirkkailla lyhdyillään  kutsuvat kumppaneitaan. 

Näin viehättävältä se kuullostaa  Kiiltomatoidylli

                           ********************************************************

Kivikauden tunnelmissa

asuntojen raunioita

Sadejakson jälkeen aurinkoinen vappusää houkutteli sisätiloihin linnoittautuneen kulkijan ulos luolastaan. Sateet ja tuulet olivat puhdistaneet ilman raikkaaksi ja kuulaaksi. Aurinkolasit nenälle ja matkaan. Kanaalin rantapolut kutsuivat kulkijaa.

Edellämme körötteli traktori leveän peräkärrinsä kanssa. Lavan nestesäiliöistä päätellen se oli menossa ruiskuttamaan jotain kasvinsuojeluaineita viinitarhoille. Unikkopeltoja ihastellessani huomasin tien varrella nähtävyyttä osoittavan kyltin, jossa luki ”Oppidum d’Enserune”. Ehdotin kuskille, että mennäänkö katsomaan mikä paikka se on.  

Noin kymmenen minuutin kuluttua olimmekin mielikuvitusta kiehtovalla paikalla. Kiipesimme Oppidum:iin eli linnavuorelle.  Se oli linnoitettu ja asutettu Rooman valtakunnan aikaan, eli joskus rauta- tai pronssikaudella, noin 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Oli jännittävää nähdä asumusten raunioita ja alemmalla rinteellä pyöreitä kellareita tai varastosiiloja, kulkea noita samoja polkuja ja kivirappusia, joita muinaiset asukkaat olivat täysin erilaisessa maailmassa aikoinaan kulkeneet. Kuten tänään, ehkä silloinkin tuuli leikitteli keväänvihreiden puiden lehvistöä, kantoi tuntemattomien kukkien tuoksua kulkijan aistittavaksi. Ehkä yksinäinen lintu piti riemullista konserttiaan puun kukkien suojassa.  

Valitettavasti alueella oleva museo esineineen ja esiin kaivetut asumukset olivat Vapun kunniaksi kiinni. Tiedon muruset on osittain arvaamalla poimittu opastaulusta. Kuvat kertokoot miltä siellä näytti. Vaikka vuori on aika matala, riittää avaraa maisemaa aina turkoosille merelle asti.

kellarisiiloja

Vuorelta oli kiehtova näkymä pyöreälle alueelle, joka on ollut aikoinaan järvi. Erikoisen näköiseksi maiseman tekee ympyrän kehältä säteittäin lähtevät pellot. Tulee mieleen avaruusalusten laskeutumispaikka. Käsittääkseni tämä alue on rakennettu yli tuhat vuotta myöhemmin, ehkä samoihin aikoihin kuin lähistöllä kulkeva kanaali. Järvestä on mahdollisesti aikoinaan laskettu vettä kanaaliinkin.

Pellot kuin säteitä

kiviaskelmat

Salaperäiseltä, hiljaiselta vuorelta laskeuduimme kanaalin vartta kulkemaan. Polku jatkui kaupunkiin, mutta käännyimme pois, koska kaupungin melu tuntui liian kovalta ja häiritsevältä. Emme vielä halunneet rikkoa vuoren tuomaa tunnelmaa.

                 ************************************************

Saunomista ja vauhdin hurmaa

Teimme pienen ”ikääntymismatkan” Pyreneiden vuorten maisemiin. Yövyimme pienessä hotellissa, jossa ei muita asiakkaista ollut. Sen sijaan siellä oli suomalainen sauna, jonka löylyissä oli mukava löhöillä ja välillä jäähdytellä + 18 asteisessa uima-altaassa. Pihan iso poreallas antoi tuntuvaa vesihierontaa lähes 40-asteisessa vedessä. Oli varsin kesäinen sää, lämmintä noin +20 astetta ja alueen pensaissa moniääninen lintujen konsertti. Yöllä ilma kuitenkin viileni ja satoi vettä.

Aamulla lähdimme kohti kotia kartalta katsottua oikotietä vuorten yli. Kuten kuvista näkyy, muuttui matka jännittäväksi mäenlaskuksi.  Sade vuorella olikin tullut lumena. Ylhäällä solassa auton mittari ilmoitti kahta pakkasastetta ja tuuli puhalsi suoraan Siperiasta. Onneksi Ranskan lähes 65 miljoonan asukkaan joukosta tosi harva sattui vastaan tuolla kapealla tiellä, olivat onneksi vielä äänestyshuumassa jossain muualla. Meillä oli alla kesärenkaat, toisilla lumiketjut. No, ollaanhan sitä Räikköslandiasta ja lumeen totuttu. Silti tunnustan, että pelotti kun tuulenpuuska työnteli autoa jäisellä ja liukkaalla tiellä kohti ojaa.

Olipa helpottavaa päästä takaisin lämpimään kotipihaan juuri avautuneen ruusun tervetulleeksi toivottamana.

**********************************************************

Aamulla

Kultainen valo hymyilee yön varjoille,

kuulee salaisia kuiskauksia.

Yksinäinen lintu kätkeytyy

vaieten unelmiinsa.

Usvakeiju viipyilee

niityn yllä.

Pienet lämpimät varpaat

suukoilla peitetyt,

lapsen nauru

päiväsi lempeys.

       ***********************************

Perhosia polullani

Purjeperhonen

Kevätsade piti hengähdystauon kerätäkseen voimia uusia ryöpsäyksiä varten. Tauon aikana aurinko kurkisti pilvien takaa ja minä piipahdin hetkeksi vuoripolulle. Siellä sainkin kulkea perhosten kanssa. Niitä leijaili joka puolella. Ympärilläni lenteli kaikenlaisia värikkäitä perhosia, joukossa tuttuja kaali-, sitruuna- ja nokkosperhosia. Yritin valokuvata pientä ja kaunista sinisiipeä, mutta se ei suostunut kuvattavaksi, toisin kuin kuvassa oleva purjeperhonen. Se lienee nimeltään myös liekkiperhonen, kuuluu ritariperhosten perheeseen.  Erikoisen näköisine siipineen se on ilmeisesti tottunut poseeraamaan, koska pysytteli tyynesti paikallaan.  Vähän aikaa piti etsiä miten päin sen kuvaan kun näytti olevan ylösalaisin. Kuvaa suuremmaksi napsauttamalla näkyy, että pää ylöspäin se pensaan oksalla istuu. Siipien alareunoissa olevat isot "silmät" lienevät perhosen suojautumiskuvioita.  

Vuorten takaa vyöryvä tumma pilvimassa peitti auringon ja sai minut palaamaan sisätiloihin. Nyt piirtelen perhosen kuvia sumuisiin ikkunoihin, joita sade rummuttaa. On siis kevät…

              ********************************************************************

Keväinen polkuni

Oikuttelevan polven kanssa joutuu joskus neuvottelemaan kulkureiteistä.  Samoilisin niin mielelläni vuoripolkuja, mutta en oikein kestä polveni kiroiluja ja kiukutteluja alamäissä. Tasamaalla ja ylämäessä se kulkee mukana mukavasti, mutta varsinkin jyrkät laskeutumiset saavat sen valittamaan. Se ärhentelee vielä kotonakin vuorilla kävelyn jälkeen.

Niinpä mäkiset maastot ovat vaihtuneet tasamaahan. Kuljemme pitkin tunnelmallisia kanaalin varren polkuja. Jätämme auton sopivaan kohtaan lähelle kanaalia ja kävelemme polkua tunnin päähän ja takaisin. Rarituntinen on meille sopiva aika, polvikaan ei valita yhtään. Varsin rauhallisia ovat nämä polkumme olleet. Aurinkoisena pääsiäismaanantaina kuvan polulla oli vain muutama kulkija. Sentään saimme vilkutella neljälle ohilipuvalle jokilaivalle.  Uskon, että turistisesongin aikaan kanaalilla ja sen varsilla käy melkoinen vilske.

Näistä ihastuttavista kulkureiteistä saa kiitoksemme Ranskan Aurinkokuningas, Ludvig XIV, jonka määräyksestä 1600-luvun loppupuolella rakennettiin Canal du Midi, vesireitti Atlantilta Välimerelle.  241 km:n mittaisen kanaalin tekeminen kesti 12 000 rakentajalta 15 vuotta. Siihen aikaan ei koneita juurikaan tunnettu, eli käsivoimin kanaali on tehty, sen kaikki 328 rakennelmaa, joihin kuuluu 103 sulkua, suurimman korkeusero on 190 metriä.  Kanaalissa on myös siltoja, patoja ja tunneli. Töitä johti varsin moderni Pierre-Paul Rique. Nokkelien rakennusratkaisujen lisäksi hän oli ensimmäinen rakennuttaja, joka maksoi työläisilleen kuukausipalkkaa ja järjesti heille myös sosiaaliturvan. 
Tänään on tuulinen päivä, kuten sivupalkissa olevaa Carcassonnen sääkuvaa suuremmaksi napsauttamalla voi nähdä. Tarkoitus on kuitenkin käydä kävelemässä jollakin kanaalin varren poluista. Kanaalia reunustavat penkat ja suuret plataanit estävät siellä kiukkuisimmat tuulen puuskat.  

*****************************************************