torstai 13. toukokuuta 2010

Mustikoita etsimässä

Rose- naapuri kertoi, että aika lähellä täällä kasvaa metsässä mustikoita. Johan nyt. On löydetty koivu ja saunarakennuskin. Nyt piti lähteä katsomaan ovatko mustikat kukassa vai joko löytyy ihan raakileita.

Köröttelimme Rosen ohjeiden mukaan aurinkoista puiden varjostamaa tietä ohi vihreiden peltovainioiden. Auton ulkomittari näytti + 27 astetta. Käännyimme kapealle tielle, joka alkoi kiemurrellen nousta ylöspäin, maisemat muuttuivat karummaksi. Rinteiden keltaiset genêtpensaat olivat täydessä kukassa. Nousu jatkui, tie oli todella kapea ja me ulkosyrjällä ihan rotkon reunalla, kaiteista ei hajuakaan. Kurkistin alas kauas kiviseen rotkoon ja suljin silmäni tiukasti. Jäi valokuvat ottamatta. Kun pääsimme kilometrin korkeuteen tasangolle huomasin, että ojanpenkoilla oli lunta. Kävin kurkkimassa syvemmälle metsään, mutta en huomannut mustikanvarpuja. Metsässä oli lunta enemmänkin ja maa oli liian märkää sandaaleissa sipsutteluun. Ilma oli viilentynyt + 15 asteeseen ja taivas vetäytynyt pilveen Jatkoimme matkaa ylöspäin kunnes tulimme mustan vuoristomme la Montagne Noire huipulle, paikkaan nimeltä Pic de Nore. Se sijaitsee 1211 metrin korkeudessa. Selkeällä säällä sieltä voi nähdä upeita vuoristomaisemia joka ilmansuuntaan jopa Välimerelle asti. Korkeimmalla paikalla kanervanummien keskellä sijaitsee tietoliikennetorneja. Puusto loppuu noin 100 metriä alempana, joten maisemat ovat avarat.





Kiertelin nuuskimassa pieniä tuoksuorvokkeja, mies jäi autoon odottelemaan. Ilma oli viilentynyt edelleen ja tuulikin yltynyt. Onneksi en kipitellyt sandaaleissa isompia lenkkejä, sillä kotiin tultua Rose kertoi, että lämpimällä säällä kanervikossa vilisee todella paljon kyykäärmeitä. Päätin, että Ranskan mustikat saavat olla minulta rauhassa.
Matkaa meiltä vuoren huipulle on n. 20 km. Noin lyhyellä matkalla vuodenaikakin ehti muuttua kesästä lähes talveen. Paluumatka olikin sitten alamäkeä ja vuoren sisäsyrjää.

Pilvet ja viileys eivät jääneetkään vuorelle vaan seurasivat meitä. Nyt vettä vihmoo ja asteita on +10. Sopiva sää täyttää veroilmoituksia niin Suomeen kuin Ranskaankin.

                       *********************************










8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen retki. Siinä ehti käydä läpi monta eri ilmastovyöhykettä.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla parempi keskittyä vain Suomen mustikoihin.
    Upeat oli maisemat!

    VastaaPoista
  3. Varmasti jännä reissu, kesähelteistä lumimaahan, vaikka mustikat jäivätkin löytämättä.
    Ehkä sinulla on Suomessa oma mustikkapaikkasi. Ota varmuuden vuoksi saappaat jalkaan marjaan mennessäsi.

    VastaaPoista
  4. Komeissa maisemissa saitte ajella. Kotimaan mustikat ovat hyviä, ne kypsyvät yöttömän yön valossa.

    VastaaPoista
  5. Famu ~
    Siellä huipulla tuntui kuin olisi Lappiin saapunut. Puuttui vain porot ja joulupukki.

    Vihreatniityt ~
    Tämän retken jälkeen jaksan jo hyvin odottaa Suomen mustikoiden kypsymistä. Varsinkin kun täällä ei ole jokamiehen oikeutta marjastaa. En tiedä mitkä ovat seuraamukset marjastuksesta ilman maanomistajan lupaa. Tiedä vaikka käsirautoihin joutuisin tai maasta karkotettaisiin :).

    aimarii ~
    Onhan minulla Suomessa mustikkapaikkani, jonne menen aina saappaat jalassa. Varmuuden vuoksi vielä paukuttelen kepillä puita ja potkiskelen mättäitä ennen kun kumarrun poimimaan. Eräänlainen käärmeiden ja karhujen karkotusseremonia. Muutama vuosi sitten sisartani puri kyy mustikkareissulla. Seurauksena yöpyminen terveyskeskuksen vuodeosastolla tarkkailtavana.

    Unelma ~
    Vesi kihoaa kielelle kun ajattelen kesäöiden kypsyttämiä mustikoita ja metsämansikoita. Jospa löytyisi mausteeksi muutama mesimarjakin.

    VastaaPoista
  6. Kauniita maisemia siella lumen seassa! JA lumesta huolimatta lampimampaa kuin meilla tanaan aamulla. Seitseman aikaan oli vain +2° ikkunamittarissani ja musta autoni oli muuttunut valkoiseksi. Kylmaa. Ei pelkoa kyykaarmeista. Kesalla kyllakin silloin talloin. Hyi.

    VastaaPoista
  7. Harvoinpa sitä sandaalit jalassa sipsutellaan mustikkaan :) Maisemat oli kyllä vierailun arvoiset, aika karut jo vaikkei tuon korkeammalla. Avaruus ja kauas näkeminen on se mikä suomalaisilta kotitanhuvilta puuttuu, kun ei näe metsää puilta.Ainakaan omilla kotikulmillani.

    VastaaPoista
  8. hpy ~
    Teillähän on ihan talvi siellä. Varmasti kylmää jos vielä tuuleekin. Meillä sentään oli aamulla +7 astetta. Hassua, että Suomessa hikoilevat helteessä.

    Sirokko ~
    Auton vakiovarusteisiin kuuluu emännän villasukat, onneksi. Vanhat sandaalit mahtuivat hyvin villasukkajalkoihin.

    VastaaPoista