Barcelonan visiitti



Kaikki taivaan tähdet ja puolikas kuuta valaisivat tietämme kun puskimme vaitonaisina vastatuuleen aamulla kello viisi, viiden asteen pakkasessa. Punainen samettikassi heilui iloisesti välissämme. Apteekin eteen oli kertynyt pirteästi sirkuttava naisjoukko, miehet seisoskelivat taaempana. Katulampun alla vaihdoimme poskisuukot tuttujen kanssa, muille murahdimme aamukäheät bonjourit. Samalla hetkellä iso bussi tuli paikalle. Ripeästi kassit tavaratilaan, matkustajat paikoilleen. Mukaan ilmoittautuneet olivat paikalla, joten auto läksi 5 minuuttia etuajassa. Muutaman minuutin kuluttua huomaavainen kuljettaja sammutti matkustamon valot. Viimeisetkin takapenkin sirkuttajat vaikenivat ja jatkoivat kesken jääneitä uniaan lämpimässä autossa. Niin nukkuivat toisiinsa nojaten myös suomalaispari. Nukkuivat sikeästi yli 2 tuntia kunnes heräsivät ihastelemaan välimeren aalloista nousevaa punaista aurinkoa. Pian tietä reunustivat jo Pyreneiden metsäiset rinteet. Ison auton kulku oli tasaista. Rekka toisensa jälkeen ohitettiin kolmikaistaisella moottoritiellä. Kokenut kuljettaja kertoi tien varren nähtävyyksistä. Kahvitauon paikka oli huoltoasemalla lähelle Figueres-kaupunkia, jossa vuosia sitten kävimme tutustumassa Salvador Dali-museon hämmentäviin taideteoksiin.


Aamun pakkaslukemat olivat vaihtuneet + 12 asteiseen päivänpaisteeseen kun saavuimme Barcelonan keskustaan. Siellä autoon nousi espanjalaisittain ranskaa puhuva Antonio-opas. Pieni pullea mies, pitkä punamustaraitainen kaulaliina kaulan ympärillä, mikrofoni ja pieni vahvistin varmistamassa, että jokainen kuuli selostuksen, myös muut kulkijat kaduilla ja toreilla.
Matka jatkui pitkin leveitä puistokatuja, joiden varrella komeilivat tunnettujen vaatemerkkien putiikit. Näkyi myös kuuluisa kävelykatu La Rambla, sekä toinen toistaan komeampia kaupunkitaloja.
Auton matkustamo oli aika korkealla, joten sieltä oli hyvä näkyväisyys. Eräässä risteyksessä punaisissa liikennevaloissa ihmettelin viereiselle kaistalle pysähtyneen henkilöauton kuljettajan omituista touhuilua. Itsensäpaljastaja-señor siellä polvet paljaana esiintyi. Sen nähtävyyden olisi voinut jättää näkemättä.
Onneksi valot vaihtuivat ja ajoimme mäelle nimeltään Montjuïc, jossa kilpailtiin vuoden 1992 olympialaiset. Kiertelimme hienosti rakennettua aluetta ja sieltä korkealta saimme ihailla jalkojen juuressa näkyvää 1.6 miljoonan asukkaan kaupunkia.

Pueblo Espanol

Seuraavaksi bussi pysähtyi muurien ympäröimän espanjalaiskylän, Pueblo Espanolin komealle sisäänkäynnille. Siisti ja rauhallinen paikka, jossa huomio kiinnittyi komeiden rakennusten lisäksi puissa kypsyviin appelsiineihin. Niiden katveessa olevassa ravintolassa oli meille järjestetty lounastarjoilu. Kaikki matkamme ateriat ja erilaiset sisäänpääsymaksut sisältyivät matkan hintaan. Saimme tutustua varsin moniin katalonialaisiin erikoisruokiin. Päivittäin nautimme aamupalan lisäksi kaksi, vähintään kolmen ruokalajin ateriaa viineineen.

Päivien ohjelma oli tiivis ja paljon oli nähtävää. Kävelyä kilometreittäin, jatkuvaa rappujen nousemista ja laskeutumista. Jo ensimmäisenä iltana, kun vihdoin tulimme kaupungin ulkopuolella olevaan tyylikkääseen hotelliimme, jalat ilmaisivat vastalauseensa moisesta rääkkäyksestä. Silti olivat seuraavana aamuna valmiit uuteen koettelemukseen.

Park Gûel

Puiston alkuasukas

Seuraavan päivän ensimmäinen kohde oli varsin erikoinen katalonialaisen arkkitehdin Antoni Gaudín suunnittelema Parc Guëll puisto, joka sijaitsee myös korkealla kukkulalla. Alue on mäkinen ja kasvillisuus on valittu kestämään ilmaston kuivuutta. Puistossa on erikoinen sadan pylvään sali, jonka kaikki pylväät ovat vinossa. Kuvatuin kohde on ehkä mosaiikkikoristeltu salamanteripatsas. Näköalatasanteelta voi katsella yli Barcelonan merelle saakka.

Sagrada Familia 

Sagrada Família on Antonio Gaudin keskeneräiseksi jäänyt mestariteos Barcelonan keskustassa. Temppeliä pidetään modernin arkkitehtuurin yhtenä tärkeimmistä saavutuksista. Gaudi työskenteli sen parissa yli 40 vuotta kuolemaansa asti. Temppeli valmistuu ehkä vuoteen 2050 mennessä.
Kaupungin keskustan läpi kulkeva La Rambla on tunnetuin vuorokauden ympäri elävä, puiden reunustama kävelykatu. Liikkumattomina seisovat maalatut ihmispatsaat onnistuivat säikäyttämään kulkijan iskemällä silmää hänelle.

Joulukojun asiakkaita

Kyllä kelpais minullekin

Joulu- ja ruokatorit tavara- ja väripaljoudellaan houkuttelivat kulkijaa poikkeamaan lähemmäksi. Joulutorilta ostin muutaman pienen santon-hahmon viemisiksi Rose-naapurin seimirakennelmaan.

Lounaan jälkeen Antonio meni omille teilleen ja bussi vei matkaajat pieneen Mataron kaupunkiin. Jätti joukkomme itsenäisesti tutustumaan paikalliseen joulutoriin ja suureen seiminäyttelyyn. Bussin mentyä Ilmeni, että tori ja näyttelytila aukenisivat vasta myöhään illalla. Saimme kolme tuntia ylimääräistä aikaa pienessä tyhjässä kaupungissa, missä kaikki kaupatkin olivat kiinni. Myyntikojut oli peitelty isoilla kankailla, seimimessutalon ovet tiukasti kiinni. Joukkomme hajaantui kiertelemään kujia ja katuja. Seuraamme liittyi muutama pariskunta ja pari iloista rouvaa, joiden mielestä tilanne oli varsin hauska. Istahdimme puiston penkille ja jouduimme keskustelun kohteeksi. Osa väestä oli käynyt Suomessa, ihan Sodankylän filmijuhlilla asti. Erään miehen lapsenlapset olivat kierrelleet Suomessa ja norjassa koko kesänä. Kysymyksiä tuli joka puolelta. Piti puhua jo käsillä ja miltei jaloillakin. Onneksemme läheinen vaatekauppa aukeni ja seuralaisemme siirtyivät sinne. Me poistuimme katua eteenpäin. Nyt on oluen paikka, tuumasi mies ja astui ensimmäiseen tupakansavuiseen baariin. Teimme tilaukset. Kiireinen tarjoilija heitti pöydälle tilaamani vermutin ja miehelle ison lasillisen tummaa nestettä. Totesin, että enpä ole ennen nähnyt noin tummaa olutta. Mies maisteli lasistaan ja totesi juoman olevan kylmää punaviiniä. Olisi ehkä etukäteen pitänyt katsoa sanakirjasta mitä olut on espanjaksi.

Kaikki tulivat hyvissä ajoin odottamaan bussia. Korvaukseksi menetetyistä nähtävyyksistä bussi teki ylimääräisen pidennetyn kaupunkikierroksen pitkin värikkäästi valaistuja katuja. Kovin jouluisiksi ei oikein osannut mieltää cancan-tanssijoita ja knalleja.

Cancan valot

Vielä iltaruokailun aikana saimme vastailla Suomea koskeviin kysymyksiin. Mm. onko Suomi kuningaskunta. Moneen kertaan jouduimme toistamaan, että Suomessa on naispresidentti ja naispääministeri. En tiedä uskoivatko kuulijat meitä, koska sanoivat, että menkäähän pienokaiset jo nukkumaan.

Viimeisenä matkapäivänä liikuimme sataman ja meren läheisyydessä, lähtölounaskin koostui meren herkuista. Ihan liian pian piti jättää merinäkymä ja nousta bussiin kotimatkaa varten.

Me teemme lähtöä, voi hyvin, veljemme meri! Me otimme hiukan hiekkaasi, hiukan sinistä suolaasi, hiukan äärettömyyttäsi, hiukan valoasi. Ja hivenen suruasi.

(Katkelma Nazim Hikmetin runosta Jäähyväiset merelle.)

Iltayön paksu pilvikerros peitti taivaan kun vastatuulessa nousimme kotimäelle vältellen tien penkalle jäätynyttä talven ensilunta. Punainen samettikassi ei paljon heilunut. Olihan sinne kertynyt kaikenlaista painavaa ja särkyvää. Edellisenä yönä oli ollut lähes 10 pakkasastetta. Sisämittari näytti +7 astetta. Vasta tunnin kuluttua riisuin takkini.

                      *****************************************************