tiistai 11. lokakuuta 2011

Valkonaaman pettymys


Olen se naapurin kissa, joka tänne joskus kirjoitteli.
Sinne ne menivät, etelän aurinkoon ja jättivät minut tänne kylmään ja sateeseen. Eivätkö ne huomanneet, että tahdoin lähteä mukaan. Varasin paikankin ja kaksi päivää odotin kassissa valmiina lähtemään. Mutta ei, nostivat minut pois ja kantoivat omaan kotiini. Sulkivat laukut, nostivat ne autoon ja ajoivat pois. Miten ne saattoivat.
Olen nyt istunut niiden ikkunalla ja katsellut sisälle. Vaikka tiedänkin, ettei siellä ole ketään, voin muistella mennyttä kesää. Ikkunan takana näen sohvan, jossa usein isännän kanssa vietimme siestaa etelämaiseen tapaan. Nojatuolinkin näen ja sen päälle levitetyn peiton, joka kuulemma odottaa minua ja ensi kesää.
Siellä ne nyt ovat, Ranskassa,  kuumassa kuivuudessa.
Myrsky oli riepotellut niitä laivamatkalla. Ähäkutti, mitäs lähtivät.
Sadetta oli riittänyt melkein koko automatkan ajaksi, kunnes Etelä-Ranskassa kuumuus oli yllättänyt paksuihin syysvaatteisiin pukeutuneet.
Nauttikoot nyt helteestä, minä menen saunan lauteille.

                    *************************************************

8 kommenttia:

  1. Ihana kuva. Minäkin haluaisin, niinkuin tuo kisuli, lähteä talveksi lämpimään. :-)
    Ensi keväänä sitten taas kohtaatte kesäystävänne.

    VastaaPoista
  2. Voi pientä kun jäi odottamaan palaajia, mutta onneksi kisulla on kuitenkin oma koti mihin mennä kun kesäkoti sulkee ovensa. oikein hyvää kotiutumista teille sinne kauas!

    VastaaPoista
  3. Voi ihana kuva! Kisun kesälomakin on siis ohi ja palaa oman kodin saunan lauteille :)

    VastaaPoista
  4. Vo kisulia. Tuskinpa se olisi kuitenkaan viihtynyt Etela-Ranskassa kun tuskin puhuu sikalaisten kissojen kieltakaan!

    VastaaPoista
  5. On "laiva" valmiina lähtöön, se kaukomaille vie... kisu laulelee. Noin minäkin tekisin: kassiin sukeltaisin, ja ensin raahaisin sen ulko-oven eteen, että varmasti huomaisivat :). Mutta onneksi on saunan lauteet. Siellä voi lämmitellä pitkinä talvikuukausina ja odotella heidän paluutaan.

    VastaaPoista
  6. Unelma~
    Räntää, pimeää, liukkaat tiet vai aurinkoa ja lämpöä. Tällä hetkellä viehättää tuo jälkimäinen vaihtoehto. Toivottavasti kesäystävämme jaksaa odotella kevättä siellä lauteilla, eikä kanna meille kaunaa.

    mummeli~
    Kiitos! Vaikka on tuttu paikka, kestää hetken ennen kuin tajuaa missä on. Kielivaikeuksiin on jo törmätty, pääsivät monet ranskankielen sanat kesän aikana unohtumaan.

    Minna M ~
    Harmi kun unohdin ottaa kesän aikana kuvan sohvalla siestaa viettävästä parista. Isäntä alimmaisena, päällään piiitkäksi itsensä venyttänyt kissa ketarat ojossa. Molemmat kuorsasivat.

    hpy~
    Kielivaikeudet ja koti-ikävä olisivat varmaan piinanneet kesäystäväämme, ehkä vielä enemmän kuin meitä.

    Lastu~
    Toivottavasti sauna lämpiää usein, että myös ystävämme saa nauttia lämmöstä.
    Saattaahan siellä kesäkodin ikkunalla olla keväällä muutamat kisun nenän jäljet.

    VastaaPoista
  7. Voi ei miten suloinen kuva!!! Teki varmaan mieli ottaa tuo salamatkustaja mukaan :)

    VastaaPoista
  8. Kulkukatti~
    Miten se reppana osasikin olla siinä laukussa niin tunteisiin vetoava. Piti vain kovettaa luonto ja kantaa se omaan kotiinsa, vaikka niin mielellään sen olisi ottanut mukaan.

    VastaaPoista