Savusauna

Kuvan sauna ei ole se tarinassa mainittu, kuitenkin samanlainen sää.

Työvuosinamme saimme luvan lämmittää firman savusaunaa. Varsinkin ulkomaalaisille vieraille siellä saunominen oli unohtumaton kokemus. Myös australialaiselle sisareni miehelle, joka viihtyi ja viihtyi tuntikausia savusaunan lempeässä löylyssä. Palattuaan Australiaan hän rakensikin eukalyptuslaudoista saunan pihalleen. Viranomaiset eivät antaneet lupaa savusaunalle, mutta hyväntuoksuinen ja pehmeä oli löyly sähkölämmitteisessä eukalyptussaunassa.

Firman savusaunalle kävi niin kuin savusaunoille yleensäkin käy. Se syttyi tuleen, jopa aika sopivissa olosuhteissa. Näin tarina kertoo:

Palokunnan korviin oli kiirinyt maine saunan makoisista löylyistä. Niinpä he kysyivät saisivatko he palaverinsa jälkeen käydä siellä saunomassa. Lupa annettiin ja ohjeet saunan lämmittämisestä. Ammattimiehet eivät paljoa ohjeita kuunnelleet. Kai he yhden saunan osaavat lämmittää, aikamiehet. Palaveripäiväksi sattui tyyni pakkaspäivä, savu kierteli verkkaisesti talvitaivaalle. Kun sauna oli valmis, palokunta nautti saunan pehmeistä löylyistä nokisilla penkeillä, kävi välillä lumihangessa vilvoittelemassa. Illan pimetessä poistuivat paikalta tyytyväisinä. Hetkeä myöhemmin saunan naapuri huomasi saunalta nousevat tulenlieskat ja hälytti palokunnan. Palokunta tunsi tien ja palasi nopeasti paikalle sammutustöihin. Palon syykin selvisi. Nopeuttaakseen saunan saamista kylpykuntoon, oli nosteltu tulipesästä suurimpia kekäleitä saunan takaseinustalle lumihankeen. Saunomisen aikana tuuli oli herännyt ja puhaltanut kekäleet palamaan. Liekit nuoleskelivat saunan seinän tuleen. Ehkä hieman nolon tuntuinen palokunta sai sen nopeasti sammumaan.

Onneksi vain yksi seinä kärsi palosta. Remontin jälkeen yhtä pehmeät olivat saunan löylyt, yhtä nokinen selkä lauteilta noustessa kuin ennenkin. Sitä en tiedä, onko palokunta käynyt tapahtuman jälkeen siellä saunomassa.

                *************************************************************

Voi että!

Mummeli muisti minua tällä viehättävällä tunnustuksella, josta suurkiitos.
Sen myötä pitäisi vastata kolmeen kysymykseen ja antaa tunnustus edelleen kolmelle bloggaajalle. Blogienne ystävänä haastan teidät Sirokko, Vihreatniityt ja Kulkukatti mukaan kisaan. Ottakaa vastaan tunnustus ja kertokaa 1. lempiväri  2. mieliruoka 3. paikka, jossa haluaisit käydä.


Ja tässä minun vastaukseni:

1) Lempivärisi?

Vihreän ja sinisen sävyt mielialan mukaan vaihdellen. Nyt taitaa olla menossa vihreä kausi.

2) Mieliruokasi?

Niitä on niin monta, en osaa valita vain yhtä.

Tuoreiden kasvisten aikaan maistuu ranskalainen kasvisruoka ratatouille.

Syyskesän herkku on kantarellimuhennos, jälkiruokana mustikat.

Pakko mainita vielä ukkokullan hartaudella paistamat muikut.

Kestosuosikkini on myös kalakukko.

Melko uusi tuttavuus on kalakeitto, jossa kalan, perunoiden ja sipulin lisäksi on mm. katkarapuja, keittojuureksia, oliiveja, maustettua tuorejuustoa, valkosipulia jne. Enemmän kuin hyvää nautittuna karjalanpiirakoiden kanssa.

3) Paikka jossa haluaisit käydä?

Haluaisin vielä kerran käydä Australiassa sisareni luona, katsella Sinisten Vuorten utuisia maisemia, tuntea ilmassa leijuvan eukalyptusmetsien tuoksun, kellua Tyynenmeren mainingeissa, nähdä koalat, kengurut, kaikki ne värikkäät linnut.

                     ********************************************************

Papin Rouva ja Rosvo-Roope

Suomen suven kohokohtia ovat käynnit kesäteatterissa. Niin tänäkin kesänä.

Lapinlahdella, vehmaassa savolaismaisemassa järven rannalla sijaitsee Väärnin pappila, Juhani Ahon synnyinkoti. Syyskuussa tulee hänen syntymästään 150 vuotta. Vaikka hänen kuolemastaankin on jo 90 vuotta, tuntui kuin hän olisi ollut läsnä synnyinkodissaan kuumana heinäkuisena iltana. Istunut 40 katselijan joukossa Pappilan salissa seuraamassa papinrouva Ellin ja Mikko-papin opiskelutoverin, maailmanmies Olavin kesäistä romanssia.
Juhani Ahon romaanin Elli ei ole onnellinen avioliitossaan, johon vanhemmat ovat hänet painostaneet. Ennen avioliittoaan hän oli tavannut Olavin. Nuoret olivat ihastuneet toisiinsa. Vuosien jälkeen Olavi yllättäen tulee kesäksi pappilaan Mikko-papin vieraaksi. Kesän kinkerit pitävät pastorin paljon poissa kotoa. Elli ja Olavi saavat tilaisuutensa. Kesäinen luonto, Ellin yksinäisyys ja vapauden kaipuu saavat romanttiset tunteet uudelleen heräämään. Toivo ja epätoivo vaihtelevat, haaveet ja todellisuus eivät kohtaa. Valloittaja Olavi perääntyy, jättää Ellin, lähtee pois jatkamaan elämäänsä. Uskollisena puolisolleen Elli jää yksinäisyyteensä täyttämään papin rouvan velvollisuuksia.
Intiimissä huoneteatterissa, ammattinäyttelijöiden tulkitsema esitys tuli suoraan iholle. Varsinkin Ellin rooliin eläytynyt näyttelijä saa naiskatsojien tunteet pintaan, kyyneleet vierähtämään poskille. Ailahteleva hurmuri Olavi ja Ellin kiltti ja luottavainen pastoripuoliso saavat myös katsojien sympatiat loistavista tulkinnoistaan. Ellin unenomaiset nuoruuden muistumat ja vapaudenkaipuun tulkitsee taitavasti tanssien ja liikehtien nuori Elli. Vaikka esitys tapahtuu salissa, kuuluu pappilan elämän ääniä viereisistä huoneista, yläkerrasta ja avoimen ikkunan kautta puutarhasta. Tunnelmaa täydentää alakuloinen pelimannimusiikki.
Vielä pappilan pihalla pois lähtiessä tuntuu kuin olisi siirtynyt yli sata vuotta ajassa taaksepäin. Mutta on aika vilkuttaa jäähyväiset Juhani Aholle, joka tyytyväisenä myhäillen siirtyy pilven reunalle katselemaan kesäistä elämää synnyinseudullaan.

Papin rouvan haikeaa tarinaa pohdiskelin vielä muutamaa päivää myöhemmin kauniissa kesäillassa Nilsiän kesäteatterin täpötäydessä katsomossa odotellen musiikkinäytelmä Rosvo-Roope alkamista. Muistelin Tapio Rautavaaran laulamaa balladia:
– Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa
surullisen tarinan, joll’ ei oo vertoa.
Se on laulu merirosvosta Roope nimeltään,
hän sydämiä särki, missä joutui kiertämään.
Eipä ollutkaan Rosvo-Roope enää merirosvo, vaan Afganistanista ja muukalaislegioonasta kotiin palaava sotilas. Hänen tarkoituksenaan on avioitua nuoruudenrakkautensa kanssa, jonka hääjuhlaan hän yllättäen saapuu. Morsian oli luullut Roopen kaatuneen taisteluissa ja vastahakoisesti suostunut järjestettyyn onnettomaan avioliittoon. Pettynyt Roope lähtee kiertelemään balladikaimansa tavoin maita ja mantuja. Pietari, Viron rannikot ja Oolanti tulevat tutuksi. Hän voittaa jossain vaiheessa Idols-kilpailun, elelee hetken julkkiksena. Tekee bisnestä, särkee neitojen sydämiä. Vuodet vierivät, Roope palaa kotikylään, jossa nuoruudenrakkaus on eronnut miehestään, myös seuraavasta. Pari lastakin on ehtinyt syntyä. Hän on perustamansa vanhainkodin johtajatar. Niin Roope saa viimein palkkansa vanhainkodin aputyöntekijänä ja johtajattaren lasten iskäpuolena.
Olihan riemukas ja mukaansatempaava esitys täynnä kutkuttavaa huumoria, sattuvia heittoja päivän politiikasta, hyväntahtoista pilailua julkkisten touhuille jne. Koko esitys tapahtui suloisella Savon murteella. Rooleissa huikeat, laulutaitoiset amatöörinäyttelijät ja heitä säestävä mainio orkesteri. Varsinkin itse Roope lavakarismallaan ja lauluillaan hurmasi yleisön hurjiin aplodeihin. Katsojat poistuivat paikalta naurusuin, kuten kesäteatterista pitääkin.

                 ************************************************************

Oi lämmin heinäkuu!

Lisäravintoa ja vettä tarjolla äiti-maalle heinäkuussa.



********************************************************

Ensirakkaus

Kesäinen sunnuntai. Kirkon ikkunoista virtaava valo siunaa alttarille polvistuneet albapukuiset nuoret, jotka osallistuvat elämänsä ensimmäiseen ehtoolliseen. He tuntevat ehkä onnellisuutta, aikuisuus on askelta lähempänä. Myös haikeutta, yhteinen ihana leiri on päättynyt. Surua ja järkytystä Norjan tapahtumien johdosta, menehtyihän siellä niin monta saman ikäistä nuorta. Näitä uhreja tilaisuuden rukouksissa on muistettu. Alttarille polvistuneita ympäröi kirkossa olevien läheisten rakkaus.

Tilaisuus on päättynyt. Nuoret astelevat pareittain ulos. Eräs pari ei voi peittää ihastumistaan, ei voi olla hymyilemättä kohdatessaan parinsa katseen. Kädenselät hipaisevat kuin vahingossa toisiaan. Pihalla he joutuvat erilleen, kumpikin omaistensa halattavaksi ja kukitettavaksi. Katse etsii nopeasti tutun kohteen väkijoukosta, hymy syttyy. Jo viiden minuutin kuluttua kirkon luota lähdettyä saapuu ensimmäinen tekstiviesti. Se saa tytön huokaisemaan onnesta ja halaamaan vieressään istuvaa mummia. Leirillä syttynyt ensirakkaus on vallannut täysin nuoren sydämen. Kotona juhlan sankaritar, ennen niin ujo ja syrjään vetäytyvä, seurustelee iloisesti ja vapautuneesti sukulaisten kanssa, tosin vaivihkaa puhelintaan vilkuillen. Tekstiviestin piippaus nostaa punan poskille ja hymyn huulille. Oi nuoruus!

                   *****************************************************

Valkonaama

Lähes päivittäin tapaamme ystävällisen ja uteliaan naapurin kissan. Kutsumme sitä Valkonaamaksi erotukseksi toisessa naapurissa asuvasta lähes samannäköisestä Nokinenästä, jolla on pieni musta täplä nenänsä päällä.

Juhannuksena Valkonaama järjesti meille lentonäytöksen hyppäämällä yläkerran ikkunasta noin viiden metrin korkeudelta. Taiteili ensin peltisellä ikkunalaudalla, josta väistämättä liukui alaspäin, levitti raajansa ja häntänsä purjeeksi ja tömähti tassuilleen terassille aamukahvipöytämme viereen. Käveli siitä muina miehinä aurinkovarjon alle pesemään turkkiaan. Samana iltana se tuli kanssamme laiturille ongelle. Nökötti rantakivellä veden rajassa ongen kohoa tuijottaen. Kun onkija nosti vedestä koukussa rimpuilevan pikku ahvenen, hyppäsi Valkonaama sitä tavoittelemaan ja molskahti veteen. Ei ilmeisestikään ollut ensimmäinen uintikerta. Tottuneesti se lipui pää pystyssä rannalle itseään kuivattelemaan ja tuoretta ahventa rouskuttamaan.

Hellejaksojen aikana ulko-ovet ovat auki saadaksemme läpivedon viilentämään kotiamme. Valkonaaman mielestä avoin ovi on tervetuloa-toivotus sisätiloihin. Heinäkuun helteisenä aamuna se toi näytille pienen terhakan ystävättärensä, jonka mielestä Valkonaaman turkki ei ollut kyllin edustuskelpoinen. Kuuliaisesti piti Valkonaaman alistua perusteelliseen pesukäsittelyyn, josta se ei erikoisemmin pitänyt, mutta ei oikein uskaltanut kieltäytyäkään. Pestyään Valkonaaman, nuoli ystävätär puhtaaksi vielä oman turkkinsa ja sipsutteli häntä pystyssä ovesta ulos. Valkonaama oli kahden vaiheilla, jäädäkö vai lähteä. Päätti sitten nöyrästi seurata ystävätärtään.

                   **********************************************************

Matkustaisinko Viroon

Korkeiksi kasvoivat Ranskasta tuodut iirikset Suomen suvessa

Ikkunan takana lainehtii harmaa järvenselkä. Miten kylmältä vesi tuntuikaan eilen kun pulahdin sinne saunasta. Vielä viime viikolla harrastin vedessä polkupyörällä ajoa (ilman pyörää, ilman kypärää), juoksua ja kävelyä sekä etu-, että takaperin. Nyt vain odotan, että vesi lämpenisi uudelleen urheiluharrastuksiani varten.

Sunnuntai oli kylmä, tuulinen ja sateinen. Päivän lehdenkin ehti hyvin lukea. Sattuipa silmiini Sunnuntaisuomalaisesta oheinen matkailu-uutinen. Tiesinhän minä, että Viroon matkustetaan ahkerasti, mutta enpä arvannut, että sinne olisi tehty Suomesta peräti 900 000 miljoonaa matkaa vuodessa. Yritin laskea montako matkaa se olisi päivää kohti, mutta sekosin heti alkuun laskuissani, en edes osannut kirjoittaa numeroina tuota kävijämäärää (arvaus 900 000 000 000). Taitaa kuitenkin olla aika paljon. Viimeksi olen Virossa käynyt vuosituhannen alussa. Nyt tuntuu, että pitää lähteä uudelleen kun ihan kaikki muutkin siellä käyvät.


Sunnuntaisuomalainen 3.7.2011

                ***********************************************************