Joella sateen jälkeen

Kävelemme joen rannalla. Sateen jälkeen samea vesi virtaa vauhdikkaasti kuohuvina pyörteinä. Jäämme seuraamaan sorsapoikien koskenlaskua. Ihan selvästi ne nauttivat vauhdin hurmasta. Antavat virran viedä joen alajuoksulle, jossa nousevat siivilleen ja lentävät takaisin aloituspisteeseen. Mieluiten ne laskettelevat rohkeasti takaperin, selkä menosuuntaan päin. Vesi on korkealla, joen kivistä ei nyt taida olla pelkoa.

Joen suvantokohdassa istuu yksinäinen onkimies. Juuri kun kävelemme hänen kohdalleen, onkeen tarttuu kala. Hän kiepauttaa eteemme nurmikolle noin 20 cm mittaisen kalan. Vastauksena kyselyymme, hän tyytyväisenä sanoo saaliin olevan purotaimen. ”Vähän pieni tuo on, mutta jos saisin vielä toisen, riittäisi minulle hyvin”, onkimies arvelee. Toivotamme hänelle hyvää kalaonnea ja jatkamme matkaamme. Ajatukset harhailevat kesään ja kotijärvelle, mutta toisaalta, aika kiva olisi onkia noita pikku taimeniakin. Olisi pitänyt kysellä onkimieheltä vähän enemmän.

Ohessa lähikuva viime postaukseni kevät-kuvasta. Punakukkainen pensas murattien takana on luultavasti Japaninruusukvitteni, le cognassieur du Japon. Olen kuullut sitä sanottavan myös nimellä le pommier d'amour, eli rakkauden omenapuu. No, hyvällä lapsella on monta nimeä. Eipä ihme jos tällä puutarhan kaunottarellakin.

                         ****************************************************************

Ja kevät tuli

Kevät odotteli tunnelin päässä

Se tuli lämpimin henkäyksin, suukotteli puut kukkimaan, linnut laulamaan. Keräsi ihmiset aurinkolaseissaan istumaan katukahviloihin, riisui lenkkeilijät shortseissa juoksemaan. Kilpaa auringon kanssa hymyilivät torimyyjät. Alueen viljelijät toivat kevään ensimmäiset parsat myyntipöydille. Hinta oli vielä aika korkea, mutta pitihän niitä nippu ostoskoriin saada yhdessä neilikkakimpun kanssa.

Sirkushuveja huimapäille

Tästä se kieputus alkaa

Myös tivoli härveleineen tuli kaupunkiin. Hiljainen puisto täyttyi kovaäänisestä musiikista ja laitteiden kieputuksen aiheuttamista kiljaisuista. Viereisen kirkon kellojen paastoajan messukutsu hävisi tivolihulinan joukkoon.

Plataanit Aude-joen varrella saavat vielä odotella lehtiään

              

                                       **********************************************************

Tulisit jo kevät

Kevättä vain toivon ja odotan. Sää on edelleen varsin viileä, sateinen ja tuulinen. Kanaalin varren polku on savinen, märkä ja liukas. Tuuli ravistelee lehdettömistä plataanipuista vesiryöppyjä niskaan. Mantelipuut nuokkuvat apeina, ehkä nekin odottavat aurinkoa ja lämpöä avatakseen kukkansa. Sorsien levoton liikehdintä kanaalilla ja pienet torailut ennustavat kevään olevan tulossa. Peipposet ja mustarastaat etsivät ahkerasti syötävää heinikosta, mutta eivät suostu vielä laulamaan.

Käännyn pois märältä polulta ja astelen kohti kaupungin keskustaa. On sunnuntai-aamu, kaupunki ja sen asukkaat haluavat nukkua pitkään. Liikkeellä on vain muutama auto ja jalankulkija. Poikkean keskustaan.   Kauppojen talvi-alet näyttävät jatkuvan. Kevään uutuuksia on hyvin vähän näyteikkunoissa. Toriaukion kahvilat ovat kiinni, tuolit kasattuina muovipeiton alle. Haaveilen aurinkoisesta iltapäivästä ja cappuccino-kupposesta kahvilan terassilla, iloisesta puheensorinasta ja lintujen sirkutuksesta ympärilläni.

Sade tuntuu yltyvän, tuulen puuskat heittelevät roskia kujilla, käännyn kohti kotia. Kirkonkellot alkavat soida kutsuen kansaa messuun. Niiden sointiin sekoittuu ambulanssin ja poliisiauton ujellukset, jotka tuntuvat lähentyvän. Pian ambulanssi pysähtyykin kadun varteen ja ensihoitajat juoksevat paarien kanssa sisälle taloon. Poliisit pysäköivät autonsa ambulanssin viereen ja kiirehtivät sisälle samasta ovesta. Jossakin kodissa sunnuntai-aamu on alkanut ehkä surullisissa merkeissä.

Pusken läpi puistoaukean vastatuuleen. Kotitalon alaovella puistelen vettä myssystäni. Samassa ovesta ulos tulee naapurin vanha rouva. Hän kyselee vointiani ja kertoo olleensa 18 päivää sairaalassa, mutta voivansa nyt paremmin. Toivotamme toisillemme hyvää päivänjatkoa. 

                              ******************************************************************

Miljoona askelta

Meren rantahiekka  kutsuu kulkijaa

Kaupunkiasuntoon muuton myötä on elämä muuttunut entistä helpommaksi. Ei enää kivisen kasvimaan kuokkimista ja kitkemistä, ei ison talon siivousta. Pienet parvekeviljelmäni, pari kukkasta ja muutama yrtti ovat helppoja hoitaa. Ehkä tätä pientä asuntoa tulee hieman useammin siivottua kuin entistä isoa. Mutta aikaa siihen kuluu vain muutama minuutti.

Kävelylenkit ovat kuuluneet päiväohjelmaamme niin entisessä kotikylässä kuin kaupungissakin. Emmehän me vanhat ihmiset enää tuntikausien patikointia harrasta, leppoisaa tallustelua vain.  

Syksyllä Suomesta lähtiessä sain lahjaksi aktiivirannekkeen, siis eräänlaisen askelmittarin. Lokakuun alussa laitoin sen ranteeseeni. Neljä kuukautta se on ollut lähes päivittäinen seuralaiseni, laskenut askeleitani, noteerannut paikoillaan istumiseni, seurannut yöunteni lepoa ja levottomuutta.

Laskeskelin mitä tietoa mittari on askeleistani tuossa ajassa kerännyt:

Askeleita on 4 kuukaudessa kertynyt yhteensä noin 1200 000 kpl, kilometreinä se on yli 600 km, päivämatkaksi laskin noin 5 km. Päivittäin kävelyyn on kulunut aikaa noin 1t 20 min. Hassua, että mittari ilmoittaa minun myös juosseen noin 20 min/päivä, vaikka en sitä itse myönnä. Ehkä se laskee juoksuksi rappusissa kulkemisen. Päivittäin nousen nyt jo pysähtymättä rappuset asuntoon ja pois muutaman kerran, kaupungilla laskeudun rappuja keskustaan mennessä.

En tiedä mittarin luotettavuudesta, mutta sen olen huomannut, että sauvakävelyllä se taitaa mitata vain joka toisen askeleen. Kun kävelen saman matkan ilman sauvoja, mittari laskee askeleita puolta enemmän. 

Tilastot ovat tilastoja. Parasta kuitenkin on, että yhä pystyn kävelemään ja nauttimaan siitä, sekä matkan varren kauniista näkymistä.

                            ****************************************************************

Tuulten kaupungissa taas

Suomen talvesta on liidelty eteläisen Ranskan talveen. Säässä ei ole kovin isoja eroja. Lunta on hieman täälläkin ja mittari pakkasen puolella. 150 km:n tuntivauhtia puhaltava tuuli kiidättää teräviä lumihiutaleita ja vauhdillaan lisää pakkasen purevuutta. Tyydyn katselemaan talvista näytelmää ikkunan läpi. Kadulla kulkijat puskevat vastatuuleen kaulaliina kiedottuna monta kierrosta kaulan ympäri. Nuorisolla ja lapsilla näyttää olevan pipot päässään, mutta aikuiset miehet ja naiset uhmaavat kylmyyttä urheasti avopäin.

Luulin palaavani etelän kevääseen, mutta erehdyin, talveen tulimme. Tosin Barcelonan lentokentän läheisyydessä kukkivat keltaisina muutamat mimoosapuut ja tien varrella Espanjan puolella kevättä lupailivat vaaleanpunaisin kukkasin pari rohkeaa mantelipuuta.  

Aikaan Suomessa sisältyi surua ja ikävää, mutta myös lohtua ja iloa. Oli ihana tavata perhettä ja ystäviä.

Meitä oli iso joukko saattamassa kukkien ympäröimää ystäväämme viimeiselle matkalle.

Kuolemaa ei ole.

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä. Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme,
olemme yhä.

Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.

Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.

Naura kuten aina nauroimme 

pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.

Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.

Odotan sinua,
välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä,
juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.

                     (Henry Scott Holland  )

                        ****************************************

Talvisen taivaan alla

tien varren näkymiä

Kuin lohduttavaa musiikkia ovat olleet nämä talviset pitsilumiset maisemat. Voiko olla muuta kuin kiitollinen kaikesta tästä kauneudesta.

Vesisateen saattelemana alkoi matkamme. Ajomatkamme Barcelonaan sujui alakuloisissa tunnelmissa. Harmaa oli sadepäivä, mieleen jäivät tien varren metsäpaloissa mustuneet puunrungot, iltahämärään peittyvät talot ja teollisuusrakennukset.

Seuraavana aamuna olivat sadepilvet kaikonneet. Lentokentällä vältyimme jonotuksilta, koska matkalla mukana olivat vain käsimatkatavarat. Istuinpaikat koneeseen saimme tulostettua netistä kotona jo ennen matkaan lähtöä. Turvatarkastuksessa laukkumme saivat edetä hihnalla kaikessa rauhassa. Nappasimme ne mukaamme ja pääsimme marssimaan suoraan lähtöportille. Lento läksi ajoissa ja saapui Helsinkiin 20 minuuttia etuajassa. Vielä tunnin kestävä junamatka tyttären perheeseen, jossa herkkupöytä oli katettu ja sauna lämpiämässä.

Saimme käyttöömme tyttären perheen toisen auton ja matka läpi aurinkoisten lumimaisemien mykisti kauneudellaan.  Lähes hiljaisen hartauden vallitessa huokaillen katselimme pitkästä aikaa isänmaamme talvisia kasvoja.

Kotirannan pihlajassa sirkuttivat ja aterioivat talitiaiset ja varpuset. Veneet nukkuivat lumipeiton alla talviuntaan. Ehkä ne näkivät jo unia liplattavista laineista ja auringossa välkkyvistä vesistä.

aurinkojen?  nousu 

******************************************************************

Luopumisen aikaa

Vuosi alkoi surun tummien varjojen alla. Vajaan kuukauden sisällä kaksi rakasta ystävää on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Nyt he ovat matkalla ikuisen valon maahan. Suru ja lohduton ikävä on lamaannuttanut ja mykistänyt. Aikanaan muistot heräävät ja lohduttavat.

Toinen heistä lepää paikassa, jossa tuuli vaeltaa taivuttaen sypressit suojelemaan ikiuntaan nukkuvaa.

Toisen heistä saattelemme viimeiselle matkalle lumisten kuusten katveeseen.  Matka kohti Suomen talvea on alkamassa. Kun tulemme takaisin, kukkivat taas mimoosat ja mantelipuut.

Neitsyt Maaria emonen,

rakas äiti armollinen.

Sirottele uutta lunta

hiuksille hopeisille,

jäsenille piinatuille,

anna unta uupuneelle,

luomet kanneksi levitä.

Neitsyt Maaria emonen,

rakas äiti armollinen.

Laula uupunut unehen,

Luopunut lepoon aseta.

Nosta pois sumuinen verho,

anna ilman sininen kangas

malmikellon kumahdella,

tuskan tuulehen hajota.

Säkeet Helena Anhavan runosta 

 ***********************************************************************