Elämänmeno
tiukkojen koronavirussääntöjen Ranskassa sujuu kuten muuallakin, päivä
kerrallaan.
Ulkonaliikkumiskielto
ja monet muut rajoitukset ovat voimassa. Kylässämme suunnilleen kaikki palvelut
ovat kiinni. Määräysten mukaan vain oman kylän ruokakaupassa ja apteekissa saa
käydä. Ulkona liikkuessa mukana on oltava henkilöllisyystodistus ja päivätty ja
allekirjoitettu todistus kellonaikoineen kotoa poistumisen syystä.
Meille
riittää hyvin yksi kauppamatka viikossa. Onneksemme ulkonaliikkumiskieltoon on tullut
vähän väljennystä. Vielä viikko sitten kotoa sai poistua vain ostoksille. Nyt on
annettu mahdollisuus ulkoiluun. On lupa käydä kävelemässä tunnin verran
päivässä, mutta poistua saa vain yhden kilometrin päähän kodista. Tälläkin
matkalla on oltava mukana nuo tärkeät asiakirjat. Poliisit valvovat käytäntöä pistokokein.
Laiminlyönnistä seuraa heti armoton 135 euron sakko. Tosin meitä lähipolkujen
kulkijoita ei ole tarkastettu vielä kertaakaan. Uskon, että poliiseilla on tärkeämpääkin
tekemistä, kuin vahtia lähes aution kylän muutamaa asukasta.
Kertakäyttökäsineitä suositellaan käytettäväksi ostoksilla ja muutenkin kodin ulkopuolella. Kasvomaskeja ei ole vielä saatavilla, eikä niitä näy muilla kuin ambulanssiväellä. Hyvin harvoin täällä hälytysajoneuvoja näkee, mutta viime viikolla meitä sävähdytti, kun ambulanssi ajoi tälle lähes asumattomalle pihakadulle ja pysähtyi parin talon päähän. Hetken kuluttua päästä varpaisiin asti suojautunut ambulanssin henkilökunta haki talosta paareille peitellyn potilaan. Siniset valot vilkkuen poistui ambulanssi paikalta.

Päivät
kuluvat uutisia maailmalta ja lähimaista seuraten, puheluita ja viestejä
vastaanottaen ja lähettäen. Hyllystä löytyy vielä lukemista, Netistä
katsottavaa ja kuunneltavaa. Päivittäiset kotityöt ottavat oman aikansa ja
tunnin ulkoilu tuntuu entistä tärkeämmältä. Syksyllä lehtensä pudottaneet puut
ovat verhoutumassa herkkään vihreyteensä, polkujen varrelle nousee päivittäin
uusia kukkia.
Tänään sade ja raju koillistuuli saavat meren murisemaan ja vaahtopäinä kuohumaan.
Suurimman osan Gloria-myrskyn rannoille tuomista puunrungoista ja juurista on
raivaustraktorein kerätty pois ja varastoitu valtaviksi kasoiksi. Kuitenkin
hiekalle jääneitä oksia ja muita roskia aallot nyt kuljettavat edestakaisin. Keikkuen
tulee kevät täälläkin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~