Passikuva

Kuva kopioitu netistä

Piti uusia passi. Kävimme passikuvassa. Säikähdin kun katsoin kuvaani. Minäkö tuossa! Mustavalkoisessa potretissa näkyi etsintäkuulutettu, joka muistutti hieman äitiäni noin 85-vuotiaana. Tosin äidillä ei koskaan ollut noin synkkää ilmettä.

Valokuvaamosta päästyämme, menimme poliisiaseman lupatoimistoon. Odotushuone  oli täynnä asiakkaita, vain yksi tuoli oli vapaana. Naisten etuoikeudella valtasin sen. Mieheni jäi viereen seisomaan. Silloin lähellä istunut, mielestäni meidän ikäisemme mies nousi ylös ja osoitti miehelleni tuoliaan. Sanoi, että istuhan tuohon, hän nuorempana miehenä jaksaa kyllä seisoa.

Miten reagoi tuohon itseään poikasena pitävä, kolme kertaa viikossa tennistä pelaava virtuoosi. No, kiitti kohteliaasti huomaavaisuudesta ja istuutui tuolille odottamaan vuoroaan. 
Kun vuoroni tuli, katsoi virkailija kuvaani ja totesi, että näköinen on. 

                            **************************************************

Alukset lähdössä

Minun laiva lähtee Korkeasaareen -  minun laiva lähtee Höyhensaareen.

Laiva Höyhensaaren rannalla

Mihin meneekään mummo-Ankan vene.

***************************************************************

Tummien vesien rannalla

Vastatuuleen aallokossa 

 Kotijärveni kuuluu osana suurempaan kokonaisuuteen, eli Iso-Kallaan, joka on pinta-alaltaan yli 900 km² ja syvimmältä kohdaltaan 90 metriä. Mitoiltaan se on aika lähellä Inarinjärveä, jonka pinta-ala on 1084 km² ja suurin syvyys 92 metriä. Kallavesi on ruskean veden aluetta ja monien kylmien, sateisten ja tuulisten viikkojen aikana ei väri ole ainakaan päässyt kirkastumaan. Kalastuksen harrastajia ei veden väri, vallitseva kylmyys, eivätkä tuulet näytä lannistavan. Lähes aamusta myöhään yöhön näkyy järvellä monenlaista venekuntaa.

Uhkarohkeat kalastajat

Me annoimme veneemme jatkaa talviuniaan pihanurmikolla kunnes tuli ensimmäinen tuuleton päivä. Vastarannan kaislikosta kuului kaulushaikaran mystinen pulloon puhaltelun ääntely ja kuvittelimme, että varovasti meloen saattaisimme nähdä sen. Laskimme veneen vesille ja äänettömästi lipuen lähestyimme huhuilijaa. Kun olimme kaislikon reunassa, huhuilu päättyi. Ilmeisesti haikara oli huomannut tunkeilijat ja piiloutui heinikon suojaan. 

Odottelimme aikamme. Kun mitään havaintoja ei tullut, läksimme soutamaan kohti kotia. Laskin mukana olleen virvelin siiman veteen ja lähes heti tunsin nykäisyn. Vedestä nousi kesän ensimmäinen saalis, noin parikiloinen hauki.

Kotona yritin fileoida sen ruodottomaksi netin ohjeiden mukaan. Tulos oli surkea, nolokin. Onneksi sormet kuitenkin säilyivät ehjinä ja naapurin kissa sai tosi tuoreen ja runsaan aterian. Saimme itsekin pienet maistiaiset.

Juhannuksen sää ei anna suuria lupauksia. Suven juhlan tunnelmaa tuovat mieluisat vieraat, kotisaunan lempeät löylyt, kesän ensimmäinen tuoksuva koivuvasta ja perinteiset kesäherkut. 

Toivotan oikein suloista juhannusta kaikille blogissani kävijöille! 

Tuolla jossakin se kaulushaikara huhuilee

******************************************************************

Muuttolintu on matkansa tehnyt

Yhä on paikka, missä voi seurata yksinäisen veneen lipumista pitkin veden pintaa, missä lokit kaartelevat saarien kuvajaisissa, missä jokainen ilta tuntuu sunnuntailta.

Yhä on paikka, jossa saa kehrätä läheistensä kohtaamisen lämmöstä ja mielihyvästä, jossa jokainen halaus antaa energiaa. Onnentunnetta henkäilee lempeästi myös kotisaunan kiuas. Olkoon ulkona vain kolme lämpöastetta, naurakoon aurinko jo kello kolme aamulla pimennysverhon raosta. Ehkä unet karkaavat, ehkä jatkuvat tauon jälkeen, kunnes sateen ropina havahduttaa uudelleen nukahtaneen. 

Siellä on tie, missä sauvakävelijät kulkevat pareittain reippain askelin, missä pienet koululaiset vilkuttavat ulkomaan rekisterikilvin varustetulle autolle.

Viimesyksyisten ongelmien ja pitkän talvilevon jälkeen Sininen kulkija voi hymyillä tyytyväisenä moitteettomaan toimintaansa. Ranskalaisen merkkikorjaamon tietokoneen laatiman kuolemantuomioraportin mukaan mitään ei ollut tehtävissä. Onneksi menopeliinsä kiintynyt kuski ei uskonut raporttia vaan vei kulkijamme pienelle nyrkkipajalle. Siellä veikeästi myhäilevä ”taikuri” kurkisteli konepellin alle, vaihtoi vanhan tilalle jonkun uuden osan, kiristeli ruuveja, hyräili ja vihelteli. Kun oli taikansa tehnyt, taputteli konepeltiä ja tuumasi, että kyllä tällä vielä miljoona kilometriä pitäisi päästä. Ihan selvästi moinen kommentti nauratti sinistä kulkijaa. Meidän elinpäivämme eivät riitä näkemään miljoonan kilometrin täyttymistä, mutta mielihyvin sen lukeman Siniselle kulkijalle suomme.

Sininen kulkija matkalla Suomeen majapaikan luona  Pohjois-Ranskassa

Matkalla Suomeen,  aamiaisen värikäs alkupala

Tarjolla myös lämpimiä ja tuoksuvia leivonnaisia, ehkä terveellisiäkin ?

                                               ********************************************************

Vanha muuttolintu lähtötunnelmissa

Taas on yksi talvi vieraalla maalla muuttunut kesäiseksi vihreydeksi. Pian on aika vanhan muuttolinnun, jo vähän siipirikon jättää talvipesä ja matkata pohjoisen laulumaille.

Tärkeimmät valmistelut on jo tehty, eli varattu tarvittavat matkaliput ja yöpymispaikat. Pakkaaminen on ollut aina yhtä jossittelua ja niin on edelleenkin. Mitä otetaan mukaan, mikä saa tänne jäädä odottelemaan syksyä. Joka kerta jotain on ollut liikaa ja jotakin puuttunut. Niin on varmaan nytkin.

Kaupunki linnoituksineen jää odottelemaan kesän turistivirtoja. 

Jätän pienen puiston linnunlauluineen ja tutun penkin hevoskastanjoiden alla toisille istujille.

Yllättäen olemme joutuneet hyvästelemään myös monivuotisen talviystävämme, hyvin palvelleen TVkaistan, joka on tullut tiensä päähän.  Se on mahdollistanut Suomen tv-kanavien katselun täällä kaukana kotoa. Uskon, että monelle ulkosuomalaiselle se on ollut tärkeä viihdyke ja side kotimaahan. TVkaistan rauniolle on nousemassa uusi samanlainen palvelu, jolle toivomme varmaa toimivuutta ja pitkää ikää.

Vaikka seurailenkin vielä täällä lämpimässä sorsien soutelua kanaalilla, osa minusta seikkailee jo matkalla, osa on perillä keväisen kotijärven rannalla luonnon heräävää vihreyttä katselemassa.

                                      **************************************************************

Kavereita kylässä

Suurperhe kanaalilla, äiti ja 12 pienokaista

Kevät etenee kohti vappua ja toukokuuta. On ollut aurinkoisia ja lämpimiä kesäpäiviä, on ollut myös viileitä sadepäiviä. 

Parhainta kesäisten päivien antia oli ReissuNaisen ja miehensä vierailu Carcassonnessa.  He ja kaksi kilttiä koiraneitoa ajelivat tänne tuolta hieman etelämpää meren rantamaisemista.  Olipa mukava tavata heitä ja höpötellä kuulumisia äidinkielellä, ei tarvinnut miettiä sanoille ranskankielisiä vastineita.

Vierailun alun otimme rennosti ja astelimme ravintolaksi sisustettuun jokilaivaan.  Mukavassa seurassa lähes kolmetuntinen lounastuokio vilahti todella nopeasti. Laiva lipui verkalleen pitkin aurinkoista kanaalia, jonka rannat olivat pukeutuneet alkukesän herkkään vihreyteen.  Sorsapoikueet väistelivät laivaliikennettä piiloutuen rannan onkaloihin heinikon suojaan. 

Lempeän illan pimennyttyä kohti yötä tarinointi jatkui parvekkeen pöydän ääressä vieraiden tuomia herkkuja mutustellessa. Oli ReissuNaisen leipomia suussa sulavia karjalanpiirakoita ja suklaisen viettelevää täytekakkua, nam nam.

Seuraava päivä oli viileämpi ja tuulisempi. Kävimme esittelemässä entisen kotikylän nähtävyyksiä, mm. marmorikaivoksen rotkomaisemia, sekä entisiä ja uusia marmoriveistoksia kaivokselle menevän tien varrelta.

Myöhemmin huomasin, että keskityin enemmän höpöttelyyn ja valokuvat tapaamisesta jäivät minulta ottamatta. Kipeytynyt polveni haittasi jonkin verran liikkumista, ehkä sekin vaikutti valokuvaamattomuuteeni. Sen sijaan vieraamme ottivat kuvia retkeltämme ja niitä voi katsella ReissuNaisen retket  blogista.

Ilokseni huomasin, että blogini on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa poluilleni Sulo Heinola ja Marika.

                                         ***************************************************

Polkuni varrella

Siellä aaltoili kirkkaan keltainen rypsi- tai rapsipelto lempeässä auringon lämmössä. Ujot unikot nostivat päätään vihreästä ruohikosta. Sireenitkin olivat availleet nuppujaan. 

Hiekkapolkua astellessani eteeni laskeutui poseeraamaan tyylikäs ritariperhonen. Tuntui ihan kesältä.

Minun kesäajatukseni ovat kuitenkin Suomessa, useinkin siellä armaalla Savonmualla. Silloin on mukava kuunnella somaa Savon murteella laulettua 

"Satumua"-tangoa.

                                   *********************************************