perjantai 1. toukokuuta 2009

Polttorovioiden aikakausi


Vietämme talviamme ilmastoltaan tuulisella kataarien alueella. On laskettu, että vuodessa täällä on n. 120 päivää, jolloin tuulen nopeus on yli 55 km/t. Lähin kaupunki on historiallinen n. 45000 asukkaan Carcassonne linnoituksineen. Keskiaikainen linnoitus, La Cité on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 800 vuotta ristiretkistä kataareja vastaan. Auden alueella vietetään merkkivuotta monin erilaisin tapahtumin. Katarismi eli voimakkainta aikaansa 1100-1200-luvuilla. Kataarit ilmoittivat, että heidän oppinsa on suoraan alkuseurakunnasta. Aineellisuus oli pahasta ja harhaa, Jumalan luoma todellisuus hyvästä. Pelastuakseen täytyi vapautua kaikesta maallisesta. Elettiin askeesissa. Lihaa ja maitotuotteita ei syöty. Papeiksi hyväksyttiin myös naisia. Kotien ovet olivat avoinna kaikille, pidettiin huolta huono-osaisia. Paavin kirkon oppia vastaan oli, että pyhät sakramentit, lapsikaste, ehtoollinen ja avioliitto, mitätöitiin. Kirkkorakennuksia vältettiin, sanottiin, että Jumala ei asu rakennuksissa. Paheksuttiin kirkonmiesten korruptiota ja mässäilyä. Paavin kirkko piti katarismia vaarallisena harhaoppina. Sen harjoittajat oli tuhottava viimeiseen mieheen ja naiseen. Päälinnoitusten valloituksessa onnistuttiin ristiretkien ansiosta. Paavi yllytti siihen Ranskan kuninkaan ja pohjoisten alueiden linnanherrat armeijoineen, palkkiona synneistä päästö. Se oli veristä ja julmaa polttorovioiden aikaa. Viimeinen kataarien linnake, Pyreneitten rinteillä sijaitseva pyhä vuori Montségur, joutui antautumaan vuonna 1244. Se oli puolustautunut epätoivoisesti 10 kuukauden ajan. Lopulta linnakkeen yli 200 kataaria poltettiin roviolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti