Ensirakkaus

Kesäinen sunnuntai. Kirkon ikkunoista virtaava valo siunaa alttarille polvistuneet albapukuiset nuoret, jotka osallistuvat elämänsä ensimmäiseen ehtoolliseen. He tuntevat ehkä onnellisuutta, aikuisuus on askelta lähempänä. Myös haikeutta, yhteinen ihana leiri on päättynyt. Surua ja järkytystä Norjan tapahtumien johdosta, menehtyihän siellä niin monta saman ikäistä nuorta. Näitä uhreja tilaisuuden rukouksissa on muistettu. Alttarille polvistuneita ympäröi kirkossa olevien läheisten rakkaus.

Tilaisuus on päättynyt. Nuoret astelevat pareittain ulos. Eräs pari ei voi peittää ihastumistaan, ei voi olla hymyilemättä kohdatessaan parinsa katseen. Kädenselät hipaisevat kuin vahingossa toisiaan. Pihalla he joutuvat erilleen, kumpikin omaistensa halattavaksi ja kukitettavaksi. Katse etsii nopeasti tutun kohteen väkijoukosta, hymy syttyy. Jo viiden minuutin kuluttua kirkon luota lähdettyä saapuu ensimmäinen tekstiviesti. Se saa tytön huokaisemaan onnesta ja halaamaan vieressään istuvaa mummia. Leirillä syttynyt ensirakkaus on vallannut täysin nuoren sydämen. Kotona juhlan sankaritar, ennen niin ujo ja syrjään vetäytyvä, seurustelee iloisesti ja vapautuneesti sukulaisten kanssa, tosin vaivihkaa puhelintaan vilkuillen. Tekstiviestin piippaus nostaa punan poskille ja hymyn huulille. Oi nuoruus!

                   *****************************************************

Valkonaama

Lähes päivittäin tapaamme ystävällisen ja uteliaan naapurin kissan. Kutsumme sitä Valkonaamaksi erotukseksi toisessa naapurissa asuvasta lähes samannäköisestä Nokinenästä, jolla on pieni musta täplä nenänsä päällä.

Juhannuksena Valkonaama järjesti meille lentonäytöksen hyppäämällä yläkerran ikkunasta noin viiden metrin korkeudelta. Taiteili ensin peltisellä ikkunalaudalla, josta väistämättä liukui alaspäin, levitti raajansa ja häntänsä purjeeksi ja tömähti tassuilleen terassille aamukahvipöytämme viereen. Käveli siitä muina miehinä aurinkovarjon alle pesemään turkkiaan. Samana iltana se tuli kanssamme laiturille ongelle. Nökötti rantakivellä veden rajassa ongen kohoa tuijottaen. Kun onkija nosti vedestä koukussa rimpuilevan pikku ahvenen, hyppäsi Valkonaama sitä tavoittelemaan ja molskahti veteen. Ei ilmeisestikään ollut ensimmäinen uintikerta. Tottuneesti se lipui pää pystyssä rannalle itseään kuivattelemaan ja tuoretta ahventa rouskuttamaan.

Hellejaksojen aikana ulko-ovet ovat auki saadaksemme läpivedon viilentämään kotiamme. Valkonaaman mielestä avoin ovi on tervetuloa-toivotus sisätiloihin. Heinäkuun helteisenä aamuna se toi näytille pienen terhakan ystävättärensä, jonka mielestä Valkonaaman turkki ei ollut kyllin edustuskelpoinen. Kuuliaisesti piti Valkonaaman alistua perusteelliseen pesukäsittelyyn, josta se ei erikoisemmin pitänyt, mutta ei oikein uskaltanut kieltäytyäkään. Pestyään Valkonaaman, nuoli ystävätär puhtaaksi vielä oman turkkinsa ja sipsutteli häntä pystyssä ovesta ulos. Valkonaama oli kahden vaiheilla, jäädäkö vai lähteä. Päätti sitten nöyrästi seurata ystävätärtään.

                   **********************************************************

Matkustaisinko Viroon

Korkeiksi kasvoivat Ranskasta tuodut iirikset Suomen suvessa

Ikkunan takana lainehtii harmaa järvenselkä. Miten kylmältä vesi tuntuikaan eilen kun pulahdin sinne saunasta. Vielä viime viikolla harrastin vedessä polkupyörällä ajoa (ilman pyörää, ilman kypärää), juoksua ja kävelyä sekä etu-, että takaperin. Nyt vain odotan, että vesi lämpenisi uudelleen urheiluharrastuksiani varten.

Sunnuntai oli kylmä, tuulinen ja sateinen. Päivän lehdenkin ehti hyvin lukea. Sattuipa silmiini Sunnuntaisuomalaisesta oheinen matkailu-uutinen. Tiesinhän minä, että Viroon matkustetaan ahkerasti, mutta enpä arvannut, että sinne olisi tehty Suomesta peräti 900 000 miljoonaa matkaa vuodessa. Yritin laskea montako matkaa se olisi päivää kohti, mutta sekosin heti alkuun laskuissani, en edes osannut kirjoittaa numeroina tuota kävijämäärää (arvaus 900 000 000 000). Taitaa kuitenkin olla aika paljon. Viimeksi olen Virossa käynyt vuosituhannen alussa. Nyt tuntuu, että pitää lähteä uudelleen kun ihan kaikki muutkin siellä käyvät.


Sunnuntaisuomalainen 3.7.2011

                ***********************************************************

Pikkuinen ryytimaa kesäkuussa

                     Tuottakoon se runsaan sadon Äiti-maan kunniaksi.
     
Edellisen kuukauden kuva täällä


    *********************************************************************

Käynti kalakukkojen kaupungissa



Kuva: Savon Sanomat/ Tomi Glad

Lisääntyneen vihreyden lisäksi kesän tulo näkyy vesiliikenteessä. Viikonloppuina toinen toistaan edustavammat muskeliveneet kalastushärveleineen kiitävät ohitse saaden vaatimattoman soutuveneemme keikkumaan nostattamillaan aalloilla. Viime viikolla seurasimme ranskalaisen parinkymmenen vesijetin kuohuissa kurvailua pitkin järven selkää. Vain varhain aamulla tai kesäyön valossa uskaltautuvat silkkiuikut tai koskeloperheet kotivesilleen.
Kalastuksen ja veneilijöiden paratiisista läksimme käymään kalakukkojen kaupungissa. Alkumatkasta tienvarsien lupiinit lumosivat värikirjollaan, puiden lomassa siintelivät siniset järvet, vihreillä pelloilla laidunsi karja. Savolainen kesä-idylli oli kauneimmillaan. Rauhallinen tunnelma päättyi lentokentän läheisyydessä. Lentolaivueen kuusi konetta laskeutuivat peräkkäin kentälle lähes puiden latvoja hipoen.
Matka jatkui ja katseen vangitsi Kallansiltojen valtava rakennustyömaa hiekkavalleineen ja siltarakennelmineen. Raskas kalusto jyrisi töissään. Siellä täällä vilahteli keltaisiin turvaliiveihin pukeutuneita kypäräpäisiä rakentajia.
Kuopiossa auto jätettiin hieman kauemmaksi keskustasta. Mies meni hoitamaan omia asioitaan. Minä kävelin keskustaan, joka teki tietämättömään tulijaan tyrmäävän vaikutuksen. Loppumatka piti kulkea pitkin laudoista rakennettuja salakäytävän oloisia siltoja. Joka puolella näytti olevan rakennustyömaita, kauppahallin ja torin luona ammotti valtava monttu. Katuja oli liikenteeltä suljettu, osa liikkeistä lopettanut tai siirtynyt muualle. Talojen ikkunoita ja seiniä peitti pölykerros, työkoneiden meteli ja kirskunta särki korvia. Pysähdyin katselemaan torialueen syvää kaivantoa ja sen reunustalla seisoskelevia kypäräpäisiä rakentajia. Mikä niille nyt tuli! Alkoivat liikehtiä omituisesti itseään väännellen, joku heitti kuperkeikan. Puistelin ymmällä päätäni ja päätin kävellä torille rauhoittumaan. Paljon kansaa kuljeskeli kojujen lomassa. Myyntipaikat oli siirretty remontin jaloista toiselle puolelle toria. Aprikoin mielessäni miten hiekkaisiksi mahtavat myyntituotteet rakennuspölystä tulla. Väentungoksessa en osannut oikein lähteä mihinkään päin, olin kuin eksyksissä. Selän takaa kuului.
- Tietääkö rouva missee ne on mualiman makkeimmet mansikat? Tuosta niitä voes maestoo, olokeepa hyvä.
Käännyin katsomaan. Olin pysähtynyt mansikkakojun viereen. Kauppias ojensi tiskin yli mansikkarasiaa maistiaisia varten. Hyviä olivat, pitihän niitä rasiallinen ostaa.
- Suap pallauttoo jos ei ou makkeita, lisäsi myyjä lähtiessäni.

Auton luokse päästyäni muistin, että torilta oli ollut tarkoitus ostaa kalakukko. Jääköön toiseen kertaan. Quel bordel! sanoisi ranskalainen moisesta kaaoksesta. Olen samaa mieltä, mutta silti kamera olisi pitänyt olla mukana.
Seuraavan päivän lehdestä luin, että menossa on ”Kuopio tanssii ja soi”-tapahtuma. Siksi kai ihmisiä on tavallista enemmän liikkeellä. Myös tapahtuma hiekkamontussa oli eräs tanssiviikkoon liittyvä performanssi.



Kuva: YLE / Anja Hiltunen

***************************************************************

Puuhailua

Näihin tuuliin päättyi hellejakso

- Mitäpä olet helteellä puuhaillut? tuttavat kyselevät.

- En paljon mitään, vastaan.

Jään miettimään, enkö mitään.

Olenhan innoissani soutanut rakot kämmeniin kuhia uistellessani.

Olen valmistanut saaliistani aterioita. Ensin sopivasti maustanut, sitten käärinyt märkään voipaperiin, alumiinifolioon ja kosteisiin Savon Sanomiin. Nuuhkinut kypsyvän kalan tuoksua ulkogrillin vierellä. Avannut nokisen paketin, lähes polttanut sormet ja kielen malttamatta odottaa kuhan jäähtymistä.

Uinutkin olen männyn siitepölyn peittämillä auringon lämmittämillä laineilla.

Olen istunut laiturilla hievahtamatta seuraten isokoskelon lapsiperhettä. Ohi on lipunut emo, osa yhdeksästä poikasesta selässään, loput emon vanavedessä. Välillä koko poikue on noussut rannalle lepäämään emon siipien suojassa.

Vettä olen järvestä kukkasilleni kantanut, pyrstö pystyssä rikkaruohoja kitkenyt.

Parhaita hetkiä ovat olleet riemastuttavat tuokiot pikkuväen kanssa.

Olen toki kyläpaikkoja kierrellyt ja puolestani vieraita kestinnyt. Aurinkovarjon tai puiden siimeksessä olemme vertailleet menneen talven tapahtumia Suomessa ja Ranskassa.

Jonakin sunnuntai-aamuna olen rauhoittunut pienessä kirkossa virran rannalla koivujen katveessa.

Hyvin on kesäni alkanut.

              ******************************************************

Ei oppinut vanha koira uusia temppuja

särkynyt unelma 

Varaston siivous on kesän tylsimpiä töitä. Paljon mukavampi on rakennella hiekkalinnoja rannalla tai katsella pilvilampaita taivaan sinessä. Aloitin kuitenkin siivousurakan. Heti alkuun hyllyltä sattui silmiini vajaa sementtisäkki. Se oli jäänyt tähteeksi vuosien takaisesta kuistin remontista. Odottakoon varaston siivous toistaiseksi. Nyt tuli inspiraatio tehdä taidetta. Kaadoin sementin sankoon, kauhoin järvestä vettä joukkoon, hämmensin seoksen puuroksi. Mitähän tästä tulisi. Teenpä aluksi vaikka matalan vadin, johon iltojen pimennettyä laitan tuikkuja palamaan. Muotiksi käy vanha pyöreä tarjotin. Sijoitin sen ylösalaisin laudalle. Päälle sivelin ruokaöljyä ja sommittelin lehtiä koristeeksi. Muutamassa hetkessä puuro oli levitetty tarjottimen päälle. Nyt vain odottamaan taideteoksen valmistumista. Kuivukoon rauhassa pari päivää. Sopivan ajan kuluttua yritin irrottaa taideteoksen varovasti alustasta, mutta vain palasia lohkeili käteeni. Eipä jäänyt tuleville sukupolville uniikkia taideteosta ihailtavaksi. Minä laahustin varaston uumeniin siivousvälineiden kera.

                     *****************************************************