Maailmanloppua odotellessa

Bugarach-vuori sumun peitossa, kuva tämän päivän MidiLibrestä

Maailmanlopun taikavuoresta olen maininnut aikaisemmin täällä. Tämä mielikuvitusta kiehtova paikka on kylästämme vajaan 100 kilometrin päässä, siis aika lähellä. 

Tämän aamun Midi Libre- sanomalehti uutisoi taas aiheesta. Lyhennelty käännökseni on kömpelö ja sen oikeellisuuskin ehkä kyseenalainen, mutta jotenkin näin se menee.

Auden alueella olevan Bugarach-vuoren huipulle, ainoalle turvapaikalle  oletetun maailmanlopun tullessa 21 joulukuuta, evätään pääsy.

Kolme päivää ennen ja kaksi päivää jälkeen 21. joulukuuta pääsy Bugarach-vuoren huipulle on kokonaan kielletty. Erityisistä turvatoimista ilmoitti tänä aamuna prefekti Eric Freysselinard Carcassonnessa.

Siispä kolme päivää ennen ja kaksi päivää jälkeen 21. joulukuuta pääsy vuorelle on kokonaan kielletty. Kylässä voi liikkua "siinä määrin kuin mahdollista". Prefekti totesi, että hän ei estä vapaata liikkuvuutta, mutta kylän kapasiteetti on rajallinen.

Alueen turvallisuutta tulee valvomaan noin sata poliisia ja turvallisuuspalvelun henkilöstöä. Tarvittaessa kutsutaan apuun reserviläisiä.

                                 -----------------------------------------

Alkuperäinen teksti :

Aude Le Pic de Bugarach, refuge présumé contre l'apocalypse, sera interdit d'accès le 21 décembre

Midilibre.fr

16/11/2012, 11 h 24 | Mis à jour le 16/11/2012, 11 h 29

Trois jours avant et deux jours après le 21 décembre, l'accès au pic de Bugarach sera totalement interdit. (MAX BERULLIER)

Le Pic de Bugarach, lieu de refuge présumé contre la fin du monde du 21 décembre 2012, fera l'objet de mesures de sécurité particulières à l'approche de cette date. Ces mesures ont été annoncées ce matin par le préfet Eric Freysselinard à Carcassonne.

Ainsi, trois jours avant et deux jours après le 21 décembre, l'accès au pic de Bugarach sera totalement interdit. Cependant, l'accès au village se fera "à la limite du possible". Le préfet a rappelé qu'il ne voulait pas empêcher la liberté de circulation mais que le village avait une capacité d'accueil limitée.

Pour ce dispositif de sécurité une centaine de gendarmes et d'agents de la sécurité civile seront mobilisés et des réservistes seront appelés si la situation l'exige a mentionné le préfet.

                        ******************************************

Muistojen päivä

Kesän aikana pienen kylämme määri menehtyi aamulenkillään aivoverenvuotoon 54- vuotiaana. Kahden vaalikierroksen jälkeen kylään on valittu uusi määri. Tänään oli hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä ”Armistice de 1918” seremoniassa, eli ensimmäisen maailmansodan aselevon 11.11. muistopäivän tapahtumassa. Olimme mukana kulkueessa sotien muistomerkille. Kulkuetta johtivat ryhdikkäät vanhat herrat Ranskanlippuja kantaen.  He ryhmittäytyivät kahta puolta patsasta. Heidän vierelleen kunniakujan muodostivat kylän palokuntalaiset. Uusi määri, nuori hento nainen, piti lyhyen puheen. Vakuutti korulausein, että sotien veteraaneja ei koskaan unohdeta. Omasta puolestaan hän lupasi tehdä parhaansa kylän hyväksi.

Satoi kevyttä tihkusadetta. Plataanien lehdet leijailivat maahan tuulen keinuttamina. Oli kahden minuutin hiljaisuus. Se loppui marseljeesin ensisäveliin. Vieressäni seisovan vanhan miehen poskelle vierähti liikutuksen kyynel. Sen näkeminen sai minunkin silmäni kostumaan ja surulliset ajatukset tulvahtivat mieleeni.

Joku aika sitten olin kuullut uutisen, että hollantilainen naapurimme Lars, josta kerroin täällä, oli menehtynyt Hollannissa sydänleikkaukseen. Hän ei kauan ehtinyt nauttia kauniista, uudesta talostaan. Lotte-vaimo ikävöi miestään lohduttomasti.

Olimme viime viikon Espanjan matkalla ja kun tulimme sieltä pois, riensi Rose-naapuri kertomaan, että matkamme aikana hänen Kati-koiransa oli nukahtanut iki-uneen lähes 16 vuoden iässä. Katista olen tarinoinut täällä ja täällä. Yritin lohduttaa Rosea kertomalla, että Katin on hyvä olla sateenkaarisillalla.  Siitä löytyy kertomus täältä.

Alakuloisen päivän kirkastivat lasten ja lastenlasten puhelut isänpäivätervehdyksineen. Heillä on kaikki hyvin.

                                *************************************

Linnoituksen legenda

Carcassonnen linnoitus, ilmakuva (kopioitu  netistä)

Edellisen postaukseni kuvassa on osa Carcassonnen la Citéä, Euroopan suurinta keskiaikaista linnoitusta. Se on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Sen historia ulottuu aina ajanlaskumme alkuun asti. Linnoituksessa on 53 tornia. Sen vanha kaupunki ravintoloineen ja matkamuistoputiikkeineen on suosittu turistikohde ympäri vuoden.  Carcassonnelta nimensä saanut lautapeli tuntuu olevan myös suosittu ympäri maailmaa.

Vanhat linnoitukset synnyttävät monia legendoja. Lisään joukkoon oman versioni Carcassonnen nimen synnystä. Tarinani perustuu ranskankielisiin legendoihin, joita tuskin olen täysin ymmärtänyt, ehkä tahtomattani yhdistellyt keskenään useampia kertomuksia. Mutta sellaisiahan ne legendat ovat.

700-luvun lopulla linnoituksessa asuivat ja sitä puolustivat arabit.  Heidän johtajansa kuningas Balaak oli saanut surmansa taisteluissa keisari Kaarle Suurta vastaan.  Keisari  joukkoineen piiritti linnaa valloittaakseen sen osaksi valtakuntaansa.  Kuningas Balaakin menehtyminen oli tyrmäävä isku sotilaille ja kaupunkilaisille. Itku ja epätoivo valtasivat piiritetyn kaupungin kiviset kadut ja kujat. Keisari joukkoineen oli pääsemäisillään sekasortoiseen kaupunkiin. Silloin menehtyneen kuninkaan nuori vaimo, kuningatar Carcas astui rohkeasti sotajoukkojen johtoon taistellen raivokkaasti piirittäjiä vastaan. Moni kaupunkia puolustanut sotilas oli kaatunut, heidän määränsä  väheni uhkaavasti. Piirittäjät ampuivat palavia nuolia ylös kaupunkiin, pystyttivät tikkaita muuria vasten kiivetäkseen sen yli linnoitukseen. Dame Carcas määräsi kaupunkilaiset valmistamaan ihmisen kokoisia olkinukkeja ja pukemaan niille kaatuneiden sotilaiden asepukuja.  Ne kannettiin muurin harjalle vartiopaikoille. Vastapuoli näkisi, että puolustajia kyllä riittää. Muurin yli palavina tulleet  nuolet sytyttivät olkinuket tulisoihduiksi,  jotka työnnettiin takaisin yli muurin piirittäjien ja heidän tikapuidensa päälle.

Uuvuttavia taisteluja oli käyty jo viisi vuotta. Nuori Dame Carcas urheine joukkoineen puolusti sitkeästi  linnoitusta. Kovin väsyneiksi ja rääsyisiksi olivat käyneet sotilaat, kuten kaupunkilaisetkin. Kaikesta oli pula, ruokakin oli lopussa sodan molemmilta osapuolilta.  Dame Carcas määräsi sotilaansa etsimään kaiken mahdollisen ruuan linnoituksesta ja tuomaan hänelle. Sotilaat palasivat etsintämatkaltaan lähes tyhjin käsin. He olivat löytäneet vain säkillisen vehnänjyviä ja pienen laihan porsaan. Dame Carcas katseli saalista mietteissään ja alakuloisena. Possu on tarpeeton, arabit eivät syö sianlihaa.

Viimeisenä keinona Carcas määräsi, että porsaalle pitää syöttää kaikki vehnä. Niin tehtiinkin ja possu ahmi vatsansa täyteen. Muutaman päivän kuluttua Dame Carcas kutsui keisarin muurin luokse.  Piirittäjät arvelivat, että nyt linnoitus antautuu.  Keisarin yllätys oli suuri, kun hänen jalkojensa juureen heitettiin muurin yli pulskaksi syötetty porsas. Keisari päätteli, että linnakkeessa täytyy olla paljon ruokaa, koska arabit ruokkivat sillä siankin, jota eivät itse syö. Lannistunut keisari päätti lopettaa piirityksen ja palata kotiinsa. Vihollisten  perääntyessä Dame Carcas määräsi, että hyvän uutisen tiedottamiseksi linnoituksen kaikkia kelloja tulee soittaa. Keisari oli jo kaukana menossa, mutta kuuli melua linnoituksen suunnasta. Hän lähetti tiedustelijansa takaisin linnoitukselle.  Pian tämä palasi ja ilmoitti keisarille: ” Sire, Carcas sonne (Carcas soittaa)”.

(Legendan mukaan Carcassonne on saanut nimensä noista sanoista).

Keisari ei voinut olla ihailematta nuoren kuningattaren neuvokkuutta ja niinpä hän palasi linnoitukseen solmimaan rauhan Dame Carcasin kanssa.  

Dame Carcas, patsas sijaitsee linnoituksen portin vierellä (kuva kopioitu netistä)

*******************************************************************

Kauan sitten

Kivitornin luona askeleet

laahaavat surullisia muistoja.

Kahleiden raskas taakka

ja hän, joka kääntää selkänsä.

Tuoksuvat hiukset

viimeinen katse

unohdettu linnan tyrmään.



Vartiosotilas - nuorukainen

kuin varhainen kevät.

Vain tuulen loputon kuiske

kaltereiden takana,

jää hyvästi

tuntematon yksinäinen.

******************************

Isän tyttö

Lapsuuden ympyrä sulkeutuu

Kesän aikana tyhjensimme ja hyvästelimme lapsuuskodin. Tarinan päätteeksi palo-opisto poltti talon oppilaiden harjoitustyönä. Nyt koti on poissa ja sen tilalla on rakennuspaikka uudelle talolle, uusille lapsille saada lapsuusmuistoja.

Olin lapsena isän tyttö, olen vieläkin, vaikka sain pitää isän vain ensimmäiset 16 vuottani.  Edelleen voin puhua hänelle sinne, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia.

Viime päivinä on radiossa usein soinut tämä Celine Dionin ”Parler à mon père”, jossa hän haluaisi puhua muutama vuosi sitten menehtyneelle isälleen.  Niin minäkin, juuri tuollaisilla kauniilla sanoilla.

                        ****************************************************************

Kirje ranskalaiselle pankkineidille

Rakas Pankkineiti

Kirjoitan Teille nyt ensimmäistä kertaa. Olen usein saanut Teiltä kirjeitä, joiden alussa lukee Rakas asiakas (Chère Cliente). Kirjeissä ilmoitatte, että haluatte auttaa minua erilaisissa pankki-, vakuutus- ja jopa veroasioissa. Kirjeenne päätätte aina ystävällisiin vilpittömien tunteidenne vakuutuksiin (Veuillez agréer, Chère Cliente, l’expression de mes meilleurs sentiments) ja kehotuksiin ottaa epäröimättä yhteyttä (ne hésitez pas contacter). Niinpä päätin tulla pankkiin Teitä tervehtimään ja samalla varmistamaan, että olin täyttänyt oikein lähettämänne lomakkeen.

Siihen aikaan kun avasimme tilin edustamassanne pankissa, siellä työskenteli kaksi miellyttävää nuorta miestä, joiden kohtelias ja avulias käytös jäivät miellyttävänä muistona mieleeni. Näissä muistoissa astelin pankkitiskin ääreen. Te olitte yksin tiskin takana, muita asiakkaita ei ollut. Ihmettelin hieman kun ette vastannut tervehdykseeni. En antanut sen häiritä vaan kaivoin lomakkeen laukustani näyttääkseni sitä Teille. Vilkaisitte lomaketta ja heititte sen takaisin niin vauhdikkaasti, että se liukui saman tien lattialle. Sanoitte, että tulkaa takaisin tulkin kanssa, sellaisen joka puhuu ranskaa. Kun kumarruin nostamaan paperin lattialta, kuulin kuinka ranskalaiset korkonne kopisivat kohti takahuonetta. Tyhjälle tiskille toivotin hyvää päivänjatkoa ja poistuin paikalta.

Rakas pankkineiti, toivon, että etenette nopeasti urallanne ja Teidät siirretään pääkonttoriin Pariisiin. Olen kuullut, että siellä olisitte vertaistenne joukossa. Toivottavasti saamme pankkiimme nuoren ja ystävällisen miesharjoittelijan.

Korkeasti kunnioittaen

Simpukka

                  *******************************************

Isänmaallisuutta

Runsaat syyssateet ovat ehtineet tänne eteläiseen Ranskaan asti. Veden valuessa virtanaan ikkunaruuduissa surffailin netissä viihdykettä etsien. Jostain kumman syystä päädyin Ylen Areenaan katselemaan kenialaista Suomen Marsalkka elokuvaa. Mielestäni elokuvan nimi ja tarina eivät kohdanneet. Tuo kovasti kohuttu elokuva jätti varsin lattean ja vieraan vaikutelman. Haluan säilyttää Mannerheimista sen kuvan minkä olen hänestä jo kauan sitten muodostanut. Ehkä vastareaktiona elokuva kuitenkin herätti jonkinlaisen isänmaallisen tunteen, ehkä se oli vain ulkomailla asuvan koti-ikävää.

Raatteen hiekkatie

Muistui mieleen muutaman viikon takainen kuulaassa syyspäivässä tehty matka Suomussalmen Raatteentielle.

Raatteentie on noin 20 kilometrin mittainen hiekkatie Suomussalmella. Tammikuussa 1940, lähes 40 asteen pakkasessa sen varrelle pysähtyi puna-armeijan suunnitelma Suomen katkaisemisesta keskeltä kahtia.

Ajelimme pitkin Via Karelia-tietä kohti Suomussalmea. Metsäisiä olivat maisemat, siellä täällä ruskan värjäämiä. Poikkesimme tieltä entiselle Raatteen raja-asemalle ja sieltä pitkin Raatteentietä Raatteen portille.

Juoksuhauta

Matkalla pysähdyimme Purasjoen puolustusaseman männikkömaastoon missä juoksuhaudat risteilevät. Pysähdyimme myös venäläisten muistopatsaalle, jossa naishahmo on polvistunut ristin juureen.

Neuvostoarmeijan muistopatsas

Avara syli

Yksi  kahdestakymmenestätuhannesta

Päädyimme Raatteen Portille, jossa sijaitsee Talvisodan monumentti. Alueen pinta-ala on noin 3 hehtaaria. Sinne on ryhmiin aseteltu noin 20 000 isoa kivilohkaretta muistuttamaan Suomussalmen taisteluissa vuonna 1939–40 kaatuneesta yhtä monesta sotilaasta. Vaikuttava kivettynyt muisto heidän tuskastaan ja hädästään. Monumentin keskellä on muistomerkki ”Avara syli”, neljä ylöspäin avautuvaa puukaarta, joita yhdistävässä kiskoissa on 105 vaskikelloa, yksi kutakin talvisodan päivää kohti. Näitä kelloja tuuli hiljaa soitteli.  Tähän avaraan syliin mahtuvat surusävelet sodan mielettömyydestä. Sinne mahtuivat myös terveiset isälleni, jonka nuoruudesta viisi vuotta meni isänmaata puolustaessa kuten niin monen muunkin miehen elämästä. Meillä on vapaa isänmaa kaikkien heidän ansiostaan, mutta osaammeko arvostaa sitä kylliksi. 

                             *****************************************************