Blogista myyntimenestykseksi

Joululahjaksi sain yhden ranskankielisen kirjan Les tribulations d'une caissière. Nyt olen tavannut sanakirjan kanssa sen 187 sivua. Olen itsestäni ylpeä, että sain tuon kirjan luettua ihan loppuun asti.
Wikipediasta löytyi kirjasta ja kirjailijasta seuraavaa tietoa: ”Anna Sam (s.1980) on entinen ranskalainen marketinkassa. Hän sai julkisuutta 2008 ilmestyneellä työstään kertovalla kirjalla Les tribulations d'une caissière (kassaneidin kärsimykset). Sam on koulutukseltaan kirjallisuustieteen maisteri, mutta ei saanut koulutusta vastaavaa työtä ja työskenteli siksi kahdeksan vuotta Rennesissä supermarketin kassassa. Hän alkoi pitää blogia, joka sai valtavan suosion ja siksi hän kokosi tekstejään kirjaksi. Kirjaa on myyty Ranskassa yli 100 000 kappaletta ja naapurimaissakin kymmeniätuhansia. Se on käännetty 17 kielelle”.
Kirja on sarkastisella huumorilla kirjoitettu. Ehkä se on yksi syy sen saavuttamaan suosioon.
Kirjan mukaan kassaneiti sanoo päivittäin 250 kertaa ”hyvää päivää”, 500 kertaa ”kiitos”, 200 kertaa hän kysyy ”onko teillä asiakaskortti”, 250 kertaa toivottaa ”näkemiin, hyvää päivänjatkoa”. Asiakas ei huomaa häntä, ei vastaa tervehdyksiin, ei kiittele, eikä vastaa toivotukseen. Jos jotain sanoo, niin puhuu kännykkäänsä. Kassaneiti, onko hän ihminen vai robotti? Kai ihminen, koska robotti ei hymyile.
Kirjassa kuvataan erilaisia kassatilanteita. Asiakas lataa vihannesosastolta muovipusseihin keräämänsä salaatin, perunat ja tomaatit hihnalle. Ostoksensa hän maksaa shekillä koska käteistä hänellä ei ole senttiäkään. Shekki taitaa olla edelleenkin yleisin maksuväline. Sitten asiakas huomaa, ettei kassalla olekaan muovikasseja. Kysyy vihaisena ”Ettekö voinut sanoa sitä minulle ennen kun maksoin?” Kassa kärsivällisesti hymyillen, että valitettavasti ilmaisten muovikassien jakelu on lopetettu jo vuosia sitten. Tarjolla olisi paperikasseja ja kierrätysmuovikasseja myytävänä à 15 senttiä kappale. Miksi ette voi viedä ostoksianne käsissä, nehän ovat jo muovipusseissa? Asiakas kerää käsiinsä salaatin ja perunat. Poistuu paikalta jättäen tomaatit tiskille. Eihän hänellä ole kuin kaksi kättä. Kassa olisi vielä halunnut sanoa: ”Ajatelkaa tulevaisuutta, kaunista maaseutuamme, joka ei olekaan enää muovijätteen peitossa, merta ilman aalloilla keinuvia muovipusseja”.
Tuttuja tilanteita kassalle ovat avatut, hihnalle sisältönsä levittävät sipsipussit, tahmeat, kaatuilevat myöskin avatut limsapullot ja jogurttipurkit, puoliksi syödyt jäätelöt tai banaanit, halvemmaksi vaihdetut hintakoodit, vaatteisiin kätketyt tuotteet. Olipa joku yrittänyt piilottaa suolapussiin painekattilan. Suosittua ajanvietettä asiakkaille ovat humalaisen asiakkaan ja turvamiesten välinen tappelu, myymälävarkaiden takaa-ajo. Kassaneiti joutuu sitä aitiopaikalta seuraamaan ja joskus tahtomattaan mukaan tilanteeseen.
Miltähän mahtoi kassaneitinä työskentelevästä kirjallisuustieteen maisterista tuntua kun äiti kasvatti lastaan kassajonossa. ”Jos et lue kunnolla läksyjäsi ja tee koulutehtäviäsi, niin sinä et saa muuta työtä kuin tuollaisen tyhmän kassanhoitajan duunin tai jäät työttömäksi. Eipä vaikuta kovin arvostetulta ammatilta. Kassaneidin palkkakin kun on sieltä alimmasta päästä.
Isoissa ostoskeskuksissa markettien kassat joutuvat työskentelemään melkoisessa ihmisvilinässä ja melussa. Sijaitsevathan kassat yleensä rakennuksen läpi kulkevan muiden kauppojen ja kahviloiden reunustaman käytävän varrella.
Kirja on saanut myönteistä palautetta yleisöltä. Moni on sen luettuaan herännyt ja jopa tervehtinyt kassapäätteen takana hymyilevää kassaneitiä.
Carcassonnen kolmen ison ostoskeskuksen kassaneidit ovat olleet erittäin ystävällisiä ja auttavaisia meille ulkomaalaisille. Niin, ja ovat vielä niin etelämaalaisen kauniita.

Pystypäin kohti kevättä

Rose oli katkonut mimoosapuustaan oksia ja toi niitä näyttävän, voimakastuoksuisen kimpun meillekin. Mimoosat tuovat ensimmäisiä viestejä keväästä. Pakko kai se on uskoa, vaikka mittari näyttää neljää astetta pakkasta ja meteo ennustaa lumikuuroja.
Viime päivät ovat kohdallani olleet hyvin vähä-eleisiä. Eräänä aamuna heräsin päänsärkyyn, joka on tosi harvinaista minulle. Samalla huomasin, että en saa käännettyä päätäni mihinkään suuntaan. Olin onnistunut saamaan vaivan nimeltä torticolis, eli niska ja hartiatkin täysin jumissa. Lähes liikkumattomana silmiä pyöritellen, pystypäin ja jäykkäniskaisena hevoslinimentillä ja mobilatilla voideltuna nieleskelin särkylääkkeitä. Jo käsien varovainen liikuttelukin aiheutti kipuaaltoja. Pitkiä olivat päivät ja yöt, mutta nyt vaiva on poissa.
Rose kertoi, että kaupassa hän oli tavannut kolme muuta samanlaista tapausta. Kahdella heistä oli ollut jopa kaulatuki. Ilmeisesti liikkeellä on jonkinlainen epidemia.

Mystinen vuori

                                                       Tämä vuori oli tarkoitus nähdä......

Kataareiden historiasta lukiessani, törmään usein nimeen Montségur, turvavuori. Sen huipulla on kataarilinnoituksen rauniot. Paikka sijaitsee meiltä parin tunnin ajomatkan päässä Ariègen laaksossa. Viileän aurinkoisessa aamussa läksimme ajelemaan sitä kohti. Lähes kaikkien teiden varsilla on kylttejä, joissa teksti Pays Cathare, kataarien eli kerettiläisten maa. Näimme kylttejä nytkin kun ajelimme Limouxiin, josta käännyimme pikkuteitä kohti Montséguria. Katselin lumoutuneena jylhiä vuorimaisemia, mutta kun lähenimme kohdetta, pilvet ja sumu peittivät vuorten rinteet ja huiput, ilma viileni. Ajoimme kuitenkin Montségurin juurella olevalle pysäköintipaikalle. Horisontissa näkyi hetkittäin usvan takaa terävä, lähes pystysuoraan nouseva vuoren rinne.
Vuorelle kapuaminen polkua pitkin, linnan ja linnoituksen rakentaminen aikoinaan on ollut uskomaton urakka. Sinne kataarit pakenivat vainoajiaan.Ylhäältä tasanteelta he tarkkailivat ristiretkeläisten nuotiotulia ja toivoivat piirityksen päättymistä. Melkein vuoden kestäneen piinan jälkeen roviolla poltettiin 225 kataaria, jotka kieltäytyivät kääntymästä katolilaisiksi.
Alueeseen liittyy monenlaisia spekulointeja ja uskomuksia alkaen Maria Magdaleenasta. Aikoinaan natsit Himmlerin johdolla olivat kiinnostuneita kaikista Montségurin "salaisuuksista" ja uskoivat, että pyhä graali, saattaisi olla kataari-aarre, joka piilotettiin linnoituksen kaatuessa. Näiltä vuorilta kerrotaan löydetyn täysin kunnossa oleva avaruusalus, mutta se kätkettiin. Siksi myös Ranskan turvallisuuspalvelu on kiinnostunut kaikesta aktiivisuudesta tuolla alueella.
Montségur on paikka, joka vangitsee mielikuvituksen jo pelkällä maiseman mahtavuudella. Yritin ottaa vuoresta kuvia kilometrin korkeudessa kulkevalla tiellä. Odottelin turhaan, että pilvet häipyisivät hetkeksi huipulta. Oli täysin hiljaista, kaikki äänet hävisivät ympärillä leijuvaan usvaan. Ilma oli viileää ja raikasta. Yhtäkkiä äänettömyyden lävisti kuin tuomiopäivän pasuunan törähdys. Nytkö ufot tulivat minut sieppaamaan, sydän melkein pysähtyi, pian autoon piiloon. Usvan ja pilvien peittämää viereistä rinnetietä laskeutui bussi, joka antoi äänitorven soida varoittaakseen muuta liikennettä.
Vaikutti, että sumu vain lisääntyy, joten käännyimme kohti kotia. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään vuoren sisästä pulppuavaa ”la fontaine de Fontestorbes”-lähdettä. Jos oikein ymmärsimme kyltin ranskankielisen selostuksen, niin lähde syöksee vettä 3600 litraa sekunnissa 36 minuutin ajan, sitten on 32 minuutin tauko ja taas vettä tulee seuraavat 36 minuuttia. Ilma oli sen verran viileä, että emme jääneet odottamaan veden tulon pysähdystä.
Nyt Montségurin linnoitus jäi näkemättä. Mutta toivottavasti menemme sinne uudelleen. Ehkä huhti- tai toukokuussa aurinkoisena päivänä kun rinteen koivikot ovat puhjenneet hiirenkorville.


                                                ......mutta tämän näimme

Paluu arkeen

Järkyttäviä ovat olleet viime päivien uutiset Haitista. Mahdotonta on kuvitella sitä tuskaa ja hätää mitä siellä koetaan. Katsella vain sanattomana television lähettämiä uutisia.
Eilen illalla alkoivat taas ranskantunnit. Yksi aiheista oli tietenkin lumi ja kuinka sen kanssa oli toimeen tultu. Totesimme, että meille siitä ei juuri haittaa ollut. Auto vietti muutaman lepopäivän kuten mekin. Kyläkin näytti nukkuvan, koulu oli kiinni, loppiaisjuhla peruttu. Toki oli yksi katastrofi, tyypillinen ranskalainen. Saimme kuulla siitä vasta myöhemmin. Yöllistä lumisadetta seuranneena päivänä kylän leipomosta oli leipä loppunut aamulla kello 8.30. Tie leipomoon on niin kapea, ettei aura-auto sovi siitä menemään, joten myöskään jauhoja tuova auto ei päässyt leipomoon. Kylän leipuri leipoi sen verran patonkeja kun jauhoja varastossa riitti. Viimeisistä leipäkorin leivistä oli asiakkaiden kesken käyty varsin äänekästä riitelyä, lähes tappelua. Piakkoin eläkkeelle jäävä leipuri, iso vatsakas mustapartainen veijari oli todennut, että seuraavan kerran saatte leipää sitten kun lumet ovat sulaneet. Sitten hän laittoi suljettu-lapun oveen ja sanoi ottavansa nyt päivän ensimmäisen pastiksen. Leipomo oli kiinni kaksi päivää. Varmaan aika monen kyläläisen päivä oli pilalla ilman tuoretta leipää. Ensin piti kahlata lumessa leipomoon turhan takia, sitten takaisin kotiin tyhjin käsin. Merde alors! ( voi hitto)
Opettaja kertoi, että joulun aikaan ranskalaiset pelaavat usein korttia ajan kuluksi. Hänellä oli mukanaan Tarot-pelin kortit, joita hän esitteli ja kuvaili pelin sääntöjä. Näistä korteista osa muistutti ennustamiseen käytettäviä tarot-kortteja. Säännöt olivat niin monimutkaiset, että putosin kärryiltä heti alussa. Toinen hyvin suosittu korttipeli on Belote. Vilkaisin molempien pelien sääntöjä netistä. Ne löytyvät suomeksikin, mutta kertalukemalla en tullut yhtään viisaammaksi. Kaupungintalon yhteydessä kylän keskustassa on pieni sali, jossa viikoittain eläkeläismadamet posket hehkuen ja muutama monsieurkin istuvat korttiringissä. Vastanneeko Suomen markettien peliautomaatteihin innostuneita. Tosin täällä raha ei näytä olevan mukana peleissä.. Myös kylän baarissa, jossa leipuri usein nojailee tiskiin nautiskellen iltapäiväpastistaan, saattaa nähdä miehiä korttia pelaamassa. Baarissa voi ostaa arpoja, joiden voitot arvotaan TV:n ruudulla noin varttitunnin välein.



Tarot-kortit

Lars ja Lotte

Kylässämme asuu osan vuotta aika monta hollantilaista. Saman kadun varrella isossa, uudessa talossaan asuvat Lars ja Lotte. Lars teki työuransa Hollannissa ison firman johtajana. Lotte oli kotirouva ja kasvatti kaksi tytärtä ja hoiti isoa puutarhaa. Lars oli niin iso pohatta, ettei hänen tarvinnut osata muuta kieltä kuin hollantia. Hänellä oli kielitaitoisia sihteereitä. Eläkepäivikseen he halusivat muuttaa Ranskaan. He löysivät tästä kylästä vuoren rinteeltä sopivan tontin. Keväällä alkoi rakentaminen. Pariskunta oli mukana rakennustöissä auringon noususta myöhään iltaan. Kun kävelimme rakennustyömaan ohi he vilkuttivat iloisesti ja huutelivat bonjourit. Jätimme heidät rakentamaan kotiaan ja läksimme Suomeen kesäksi. Syksyllä kun palasimme, oli talo valmis, mutta pariskunta jatkoi uurastustaan pihan ja puutarhan laitossa. Lotte oli oppinut muutaman sanan ranskaa ja osasi kysellä ça va, mitä kuuluu? Oliko kesä Suomessa bien passé, mennyt hyvin. Oui, ça va bien. Totesimme, että he olivat tehneet paljon töitä täällä kesän aikana. He myönsivät ja huokailivat nauraen väsymystään. Kysyimme, voisivatko seuraavana päivänä pitää pienen tauon töistään ja tulla meille kello 16 suomalaiselle kahville tai aperitiiville. Siis demain/morgen kello 16 (osoitettiin ensin rannetta, sitten neljä sormea pystyssä) juodaan (imitoitiin juomista) kafé ou apéritif chez nous (sormella osoitettiin ensin itseämme, sitten porttiamme). He nyökyttelivät ja toistivat ilmoituksen, myös käsimerkit. Sitten me kaikki nauroimme yhteisymmärryksen merkiksi. Au revoir, näkemiin huomiseen.
Seuraavana päivänä kello 16 kaikki oli valmiina vieraita varten. Kello 16.15 kurkistelimme portille, joko heitä näkyisi. Ei näkynyt. Kello tuli 16.30, ei vieläkään ketään. Totesimme, että vaikka he niin iloisesti olivat nyökytelleet ja toistaneet kutsumme, ilmeisesti eivät kuitenkaan sitä tajunneet. Pitäisiköhän lähteä kysymään, olivatko he ymmärtäneet meitä ollenkaan.
Portilla Lotte tuli meitä vastaan ja näytti kelloaan. He olivat odottaneet kahvin kanssa meitä tulevaksi jo puoli tuntia. Hän tuli kysymään, että olemmeko tulossa. Mitäh! Otimme Lottea käsipuolesta ja talutimme meidän kahvipöydän luokse. Näytimme kelloa, mekin olemme odottaneet heitä yhtä kauan. Voi sitä päivittelyä ja ihmettelyä. No mitä nyt tehdään. Meitä oli kaksi yhtä vastaan ja mehän olimme kutsun esittäneet, joten Lotte kävi hakemassa Larsin mukaan. Samat päivittelyt ja naurut Larsin kanssa. Aperitiivit ja kahvit juotiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, niin hauskaa oli. En tiedä ymmärsivätkö he kun yritimme selittää, että tarkoituksemme ei todellakaan ollut kutsua itseämme heille kahville. Ehkä he olivat jutelleet kahvia keitellessään, että aika omituisia tapoja noilla suomalaisilla. Olemme tuon kerran jälkeen syöneet ja juoneet joko heillä tai meillä. Varmuuden vuoksi on joka kerta nauraen paperilapulle kirjoitettu päivän ja kellonajan lisäksi kenen luona tavataan.

Otetaanko aperitiivit päivänvarjon vai palmun alla?

Haluaisitko jäitä lasiin, nyt niitä olisi ja lisää on tulossa.

Tarjolla musiikkiakin

Helmen hakua

Kirjoittajan helmi
1. Tämä haaste sai alkunsa Satakielen sanoin - blogista. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja liitä tunnustuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoituksiesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esimerkiksi runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti. (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus jne.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Olen ihan aloittelija kirjoittamisen kiehtovassa maailmassa. Vajaa yhdeksän kuukautta sitten pyöräytin blogimaailmaan esikoistekstini. Nytkö jo pitäisi helmi löytyä kun vielä kapaloissa ähisen ja puhisen.
Mutta kun haasteen vastaanotin, niin antaa mennä vielä vaikeammaksi. Valitsin runon.
Sitten ne viisi syytä:
1. En ollut ikinä ennen kirjoittanut yhtään runoa.
2. Heti ensimmäinen runo pääsee julkaistavaksi.
3. Alkuperäinen runo on ranskankielinen. Sen alkuperästä lisää tuossa alempana.
4. Sisukkaasti sanakirjan kanssa ahkeroiden ja sanoja arvaillen rakensin runoni.
5. Jospa tämä on ensimmäinen pieni helmi runojen helminauhaan. Tai sitten se on vain yksittäinen lattian rakoon kierähtävä kyhäelmä, helmi silti.

Runon taustaa: Tilasimme syksyllä polttopuita, pyökkiä ja tammea vuorilla asuvalta puukauppiaalta. Marraskuun alkupuolella olin takkaa sytyttämässä rypistetyllä paikallislehden sivulla kun ryppyjen lomasta pilkisti pieni runo. Repäisin sen irti lehdestä, yritin suomentaa.
Lehdessä ei mainittu kirjoittajan nimeä, vain, että runo on 1800-luvulta.

Yhteensattumat: Polttopuut - tammi ja pyökki, mainitaan runossa
Polttopuut kaadettu vuorilla – sotilas katselee kotiaan vuorelta
Takan sytytys - palanut kylä.
Yhä ihmettelen mikä sai minut repäisemään tuon ryppyisen palan paperia.

Haasteen minulle heitti LASTU, jonka blogissa vierailen energiaa ja hyvää mieltä ammentamassa. Haasteen annan eteenpäin, voilà SIROKKO, Otathan sen vastaan. Pidän hurjasti jutuistasi.

Muistoja kylästä

Hän istuu rinteellä vuoren
luona kaatuneen pyökkipuun.
Hahmo kumara sotilaan nuoren
niin väsyneen taisteluun.

Aseen viereensä maahan laskee
vedet silmistä pyyhkien
hän katselee alas laaksoon
kotikyläänsä muistellen.

Missä unelmat, missä toiveet.
nyt iäksi kadonneet.
Vain poltettu tyhjä kylä,
talot mustiksi hiiltyneet.

Jää hyvästi vanha tammi,
sinä ylpeys vuorien.
Sinun varjossa kesäilloin
pappivanhusta kuuntelin.

Noki peittää rauniot kodin,
jonka tuhkasta vieläkin
kuulen äitini lempeän äänen.
Sinut siunaan lapseni.

Näen laakson sypressit ylväät
ja ristin kivisen,
lepopaikan isäni rakkaan.
Isä, puolestas rukoilen.