Lars ja Lotte

Kylässämme asuu osan vuotta aika monta hollantilaista. Saman kadun varrella isossa, uudessa talossaan asuvat Lars ja Lotte. Lars teki työuransa Hollannissa ison firman johtajana. Lotte oli kotirouva ja kasvatti kaksi tytärtä ja hoiti isoa puutarhaa. Lars oli niin iso pohatta, ettei hänen tarvinnut osata muuta kieltä kuin hollantia. Hänellä oli kielitaitoisia sihteereitä. Eläkepäivikseen he halusivat muuttaa Ranskaan. He löysivät tästä kylästä vuoren rinteeltä sopivan tontin. Keväällä alkoi rakentaminen. Pariskunta oli mukana rakennustöissä auringon noususta myöhään iltaan. Kun kävelimme rakennustyömaan ohi he vilkuttivat iloisesti ja huutelivat bonjourit. Jätimme heidät rakentamaan kotiaan ja läksimme Suomeen kesäksi. Syksyllä kun palasimme, oli talo valmis, mutta pariskunta jatkoi uurastustaan pihan ja puutarhan laitossa. Lotte oli oppinut muutaman sanan ranskaa ja osasi kysellä ça va, mitä kuuluu? Oliko kesä Suomessa bien passé, mennyt hyvin. Oui, ça va bien. Totesimme, että he olivat tehneet paljon töitä täällä kesän aikana. He myönsivät ja huokailivat nauraen väsymystään. Kysyimme, voisivatko seuraavana päivänä pitää pienen tauon töistään ja tulla meille kello 16 suomalaiselle kahville tai aperitiiville. Siis demain/morgen kello 16 (osoitettiin ensin rannetta, sitten neljä sormea pystyssä) juodaan (imitoitiin juomista) kafé ou apéritif chez nous (sormella osoitettiin ensin itseämme, sitten porttiamme). He nyökyttelivät ja toistivat ilmoituksen, myös käsimerkit. Sitten me kaikki nauroimme yhteisymmärryksen merkiksi. Au revoir, näkemiin huomiseen.
Seuraavana päivänä kello 16 kaikki oli valmiina vieraita varten. Kello 16.15 kurkistelimme portille, joko heitä näkyisi. Ei näkynyt. Kello tuli 16.30, ei vieläkään ketään. Totesimme, että vaikka he niin iloisesti olivat nyökytelleet ja toistaneet kutsumme, ilmeisesti eivät kuitenkaan sitä tajunneet. Pitäisiköhän lähteä kysymään, olivatko he ymmärtäneet meitä ollenkaan.
Portilla Lotte tuli meitä vastaan ja näytti kelloaan. He olivat odottaneet kahvin kanssa meitä tulevaksi jo puoli tuntia. Hän tuli kysymään, että olemmeko tulossa. Mitäh! Otimme Lottea käsipuolesta ja talutimme meidän kahvipöydän luokse. Näytimme kelloa, mekin olemme odottaneet heitä yhtä kauan. Voi sitä päivittelyä ja ihmettelyä. No mitä nyt tehdään. Meitä oli kaksi yhtä vastaan ja mehän olimme kutsun esittäneet, joten Lotte kävi hakemassa Larsin mukaan. Samat päivittelyt ja naurut Larsin kanssa. Aperitiivit ja kahvit juotiin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, niin hauskaa oli. En tiedä ymmärsivätkö he kun yritimme selittää, että tarkoituksemme ei todellakaan ollut kutsua itseämme heille kahville. Ehkä he olivat jutelleet kahvia keitellessään, että aika omituisia tapoja noilla suomalaisilla. Olemme tuon kerran jälkeen syöneet ja juoneet joko heillä tai meillä. Varmuuden vuoksi on joka kerta nauraen paperilapulle kirjoitettu päivän ja kellonajan lisäksi kenen luona tavataan.