Lisää matkatuokioita

Saksalaisen maaseudun hiljaisuudessa matkalaisten uni oli syvää ja rauhallista. Keittiönurkkauksessa itse valmistetun aamupalan voimin otettiin vastaan alkava matkapäivä. 
Lauantai-aamun liikenne autobaanalla oli vielä rauhallista, mutta Hampuria lähestyttäessä alkoi muodostua jo ruuhkia. Niitä aiheuttivat vuodesta toiseen jatkuvat mittavat tietyöt. Ruuhkassa seisoessa arvelimme, että tietyöt ovat varmaankin merkittävä työllistäjä Saksassa. 

Autoradiosta yritin etsiä sopivaa matkamusiikkia viihdykkeeksi, mutta ei sieltä löytynyt yhtään kuunneltavaa asemaa.  Aikani vääntelin nappuloita, kunnes kuski pyysi sulkemaan radion. Arvelin, että meillä on ihan kelvoton radio autossa. Huoltoasemalta ostimme piknik-eväitä ja pysähdyimme iltapäivällä moottoritien levähdyspaikalle niitä syömään. 

Olimme jo tulleet Ruhrin alueen mäkisille teille kun kuski ylämäessä huomasi, että auton vauhti alkoi hiipua. Kojetauluun ilmestyi vikatilan symboli. Onneksi auto sentään kulki ja pääsimme seuraavalle levähdyspaikalle, jossa kuski tutki auton käsikirjaa ja kurkki konepellin alle. Arveli, että turbo oikuttelee. Niinhän se sitten oikutteli koko loppumatkan. Levähdyspaikalta lähtiessä se toimi normaalisti, mutta ylämäessä ei sitten enää toiminutkaan.

Auton viasta huolimatta pitkän päivän päätteeksi pääsimme Pohjois-Ranskaan ja sieltä varattuun hotelliin. Ihan ensimmäiseksi nettiin päästyämme peruimme seuraavan illan vuoristohotellin varauksen. Lähtiessä oli suunniteltu, että ajetaan matkan loppu vuoristoteitä pitkin ja varattu majapaikka sen mukaisesti. Nyt muutettiin suunnitelma sellaiseksi, että yritetään päästä suorinta tietä Ranskan kotiin.

Vaikka hotelli oli vanha, kulunut ja epäsiisti, vuoteet notkolle painuneet, nukuimme ihmeen hyvin kellon herätykseen asti. Astelimme aamiaishuoneeseen, jossa pohjois-afrikkalainen todella iäkäs madame huivissaan ja pitkässä kaavussaan lopetteli lattioiden pesua ja valmisti sitten aamupalaa. Sama madame näppäili taitavasti tietokonetta ja tulosti hotellilaskumme. Olimme ensimmäiset asiakkaat aamukahvilla, hyvin maistuivat tuore café au lait, lämpimät sämpylät ja voisarvet.

Auringon noustessa alkoi viimeinen matkapäivämme. Aluksi matka sujui hyvin, mutta sitten alkoi taas turbon oikuttelu. Aika monesti matkan aikana pyörsimme levähdyspaikoille tai hätäpuhelinlevikkeille. Siellä auto piti sammuttaa, odottaa hetki ja käynnistää se uudelleen, jolloin matka jatkui hyvin ensimmäiseen ylämäkeen asti. Onneksi sää oli vuoroin aurinkoinen, vuoroin pilvipoutainen, sunnuntaipäivän liikenne rauhallista, Nostalgia- radioasema soitteli vanhoja chansoneja, eikä autoon tullut uusia vikoja. Myös tänään tyydyimme pikaiseen piknik-ateriaan levähdyspaikalla ja kahvikupilliseen huolto-asemalla. Tuntui vain siltä, että perille on päästävä vielä samana päivänä. Niin sitten pääsimmekin ja vältyimme ”vedenpaisumukselta”.

Carcassonne, Aude-joki ja vanha silta

**********************************************************

Tuokioita syysmatkalta

Lokakuun alun hellejakso Etelä-Ranskassa sai lumisista maisemista lähteneet ”muuttolinnut” läähättämään ja hakeutumaan sisätiloihin ikkunaluukkujen taakse suojaan kuumien iltapäivien paahteelta. Vain aamun varhaiset tunnit ja auringonlaskun aika on käytetty ulkona olemiseen. Poikkeuksina ovat olleet retket meren rannalle. Sääennustuksen mukaan tämä viikko taitaa alkaa viileämmissä mittarilukemissa.

syksyinen pieni puutarhani

Ei kuitenkaan niin viileissä kuin oli lähtö kesäpesän räntäsateesta. Edellisenä päivänä satanut lumi verhosi tienpenkkoja, kolea tuuli saatteli lähtijöitä kun suljimme kesäkodin oven. Silti oli haikea lähteä, jättää jäähyväiset kesälle.

Matkalla Turkuun poikkesimme hyvästelemään työ- ja koulupäivän jälkeistä arkeaan elävää tyttären perhettä. Vaihdoimme kuulumisia mutustellen makoisaa sienipiirakka teen kera. Hyvän matkan toivotuksin jatkoimme kulkuamme. He läksivät harrastusten pariin, tytär joogaan, vävy vanhempainiltaan, lapsista yksi ratsastamaan, toinen lenkille.

Näkemiin kesäpesä

Turun satamassa nousimme uuteen, hienoon Viking Grace-laivaan. Se on moderni ja ympäristöystävällinen iso alus. Polttoaineena se käyttää nesteytettyä maakaasua. Laivan aallonmuodostus ja äänimelu on vähäistä, onhan se suunniteltu kulkemaan saaristossa. Todellakin hiljaista ja tasaista oli laivan kulku. Ilta-aterian jälkeen hytin vuode tuntui mukavalta ja nukahdimme nopeasti. Muutaman tunnin kuluttua heräsin säikähtäen aikamoiseen jyrinään ja paukkeeseen, koko alus tärisi ja vapisi. Ensimmäinen ajatus oli, että se törmäsi toiseen laivaan tai ajoi karille. Herätin hädissäni miehen sikeästä unesta. Hän vain totesi, että taisimme tulla Maarianhaminaan, käänsi kylkeään ja jatkoi uniaan. Ajattelin, että ehkä hyttimme sijaitsi jossakin laivan valtavien jarrujen lähellä, niistä kai syntyi pelottava meteli.

Auringon noustessa purppurapilvistä ajoimme laivasta Tukholman aamuliikenteeseen ja pian kohti etelää. Monilta matkoilta tutut maisemat vilahtelivat ohi. Totesin, että ruskan värejä ei vielä luonnossa näkynyt, ihan kesältä näytti. Ohitimme Vättern-järven, jossa vaahtopäiset siniset aallot ajoivat takaa toisiaan ja tuuli ravisteli rannan lehtipuita.

Olimme laivalla juoneet aamukahvit, mutta muutaman ajotunnin jälkeen olisi kahvikupponen taas maistunut. Kolmelle huoltoasemalle yritimme kahville, mutta ilman jäimme. Ensimmäinen, johon yritimme oli muutettu kokonaan hampurilaispaikaksi, jossa kahvin sai vain hampurilaisen jälkiruokana. Seuraava paikka oli lopettanut toimintansa, mutta jättänyt opastekyltit tien varteen. Kolmannessa jonotti kahvia kaksi linja-autollista väkeä, jätimme senkin taaksemme. Lopetimme kahvipaikan etsimisen. Pari tuntia ajettuamme tulimme Helsingborgin satamaan, jossa ajoimme Ruotsin ja Tanskan välillä liikennöivälle autolautalle. Siellä kahviossa ystävällinen neitonen jauhoi myllyssä kahvinpavut ja valmisti niistä päivän parhaan kahvin. Totesimme sitä siemaillessamme, että hyvää kannatti odottaa.

Kahvin virkistäminä matka jatkui läpi tihkusateisen Tanskan ja tulimme Saksaan menevälle lautalle. Merimatkan käytimme ruokailuun. Erittäin maukas gulassikeitto ja lämmin sämpylä hiljaisessa ravintolassa maistuivat näille kulkijoille.

Yöpaikaksi olimme varanneet Saksasta joltakin edelliseltä syysmatkalta tutun lomahuoneiston. Majapaikan emäntä kertoi muistavansa meidät ja otti lämpimästi vastaan kuin vanhat tuttavat.

Jatkuu….

                            *************************************************************

Meidän jälkeemme vedenpaisumus

Lehtikuva tämän aamun Midi Librestä

Otsikon sanat, ranskaksi "Après nous le déluge" on Madame de Pompadour lausunut Ludvig XV:lle Ranskan hävittyä katastrofaalisesti  Fredrik Suuren joukoille Rossbachin taistelussa 1757.

Noin huonosti ei meille käynyt, ei hävitty minnekään. Ranskan pikkukodissa taas ollaan.

Piti ihan hieraista silmiä kun katselin alueen lehdistä aamun uutisia. Sunnuntai-iltana alkanut rankkasade on saanut joet tulvimaan yli äyräiden, tiet ovat muuttuneet kuohuviksi virroiksi, autot uiskentelevat kaduilla, vettä lapioidaan ulos taloista, koulut ovat kiinni, junat matkustajineen seisovat asemalla, ihmiset kääriytyneinä lainapeittoihin yrittävät nukkua aseman lattioilla. Lehden mukaan, Asterixin tekstiä lainaten taivas on pudonnut alueen noin 60 kunnan päälle.

Samana sunnuntai-iltana pimeän tullessa ajelimme pitkin noita teitä kohti talvipesäämme. Sade alkoi noin 100 km ennen määränpäätämme. Helteisen päivän jälkeen se tuntui miellyttävänä viileytenä. Liikenne sujui ihan mukavasti, tulvista ei pienintäkään aavistusta. Päivän ajomatka, noin 870 km tuntui jo väsymyksenä. Myös sininen kulkija oli uupunut, oli ollut jo pari päivää. Siksi jätimme väliin suunnitelman tulla vuoriston kautta. Peruimme varatun hotellin ja köröttelimme kotiin suorinta tietä. Kotikadulle saavuttuamme satoi jo aika rankasti. Manailimme kastumista tavaroita sisälle kantaessa, uupunut sininen kulkija jäi kadun varteen puhdistumaan matkan pölyistä taivaalta putoavaan, salamoiden valaisemaan suihkuun.   

Ilman sinisen kulkijan väsymystä odottelisimme nyt ehkä jossakin matkan varrella, että tulva on ohi ja tiet voidaan avata liikenteelle. Pahimmassa tapauksessa mekin olisimme voineet joutua tulvavesien vietäviksi.

                                                         ************************************************

Lähdön valmistelua ja robottien häirintää

aamuaurinko kurkistaa pihlajan alta

Monena päivänä ovat joutsenjonot lentäneet raskain siiveniskuin yli laiturin. Kurkiaurat järven yllä suuntaavat kohti etelää. Kaunis keltasävyinen ruska maalaa maisemia. Katse lepää vielä syksyisen luonnon kauneudessa, seurailee taivaan sineen katoavia muuttolintuparvia, mutta ajatukset harhailevat jo viinitarhojen tuoksuvilla poluilla.

Pian on taas lähdön aika. Laukut on kaivettu esiin kaappien kätköistä. Putki- ja hammasremontit on saatu päätökseen. Marjahillot, sienet ja kirjat on pakattu, laivaliput ja yöpymiset varattu, haikeita läksiäisiä vietetty.  

Blogini on ilmeisesti joutunut roskapostirobottien hyökkäyksen kohteeksi. Päivittäin tulee kymmeniä englanninkielisiä anonyymien lähettämiä kommentteja, jotka blogger onneksi huomaa roskaposteiksi, eikä julkaise niitä. Kuitenkin ne pitää manuaalisesti poistaa sekä blogin sivulta, että sähköpostista. Siksi kokeilen osaanko laittaa kommentteihin sanavahvistuksen, jonka pitäisi estää nuo robottien hyökkäykset. Tosin olen täysi tumpelo tällaisissa jutuissa, tulos voi olla ihan mitä tahansa. Ehkä onnistun hävittämään koko blogin.

Roboteista tuli mieleen uhkakuvia tulevaisuudesta. Jos elonpäiviä riittää, enkä pärjääkään enää omassa kodissani. Joudun ehkä viettämään loppuaikani vanhainkodissa, jossa robotit tekevät työt hoitajapulan takia. Ovatkohan ne kilttejä, ystävällisiä ja kärsivällisiä vanhuksia kohtaan.
                          
                            *******************************************************

Remontista toiseen

Talossa on menossa putkiremontti, on ollut jo jonkin aikaa. Vesijohtoja ja viemäreitä uudistetaan. Myös pihanurmen alla kulkeva viemäri on vaihdettu uuteen. Paikalle keikkui telaketjukaivuri. Se kaivoi ojan, johon uusi putki sijoitettiin, sitten peitti jälkensä, tasoitti maan ja nyt vihertää hennosti uusi nurmikko.

Sisätiloihin marssi putkifirman haalareissa kolme kypäräpäistä nuorta miestä turvakengissään ja turvalaseissaan, kuulosuojaimet kaulallaan. Kantoivat mukanaan työkalut ja pahvikäärön, jonka levittivät pitkin lattiaa kulkureitilleen. Heillä oli tarkat suunnitelmat tulevista töistä. Seinien porauksella ne alkoivat.

Poran korvia raastava meteli ei ollut mukavaa kuunneltavaa, joten me pakenimme järvelle. Tartuin airoihin ja suuntasin veneen kohti kalapaikkojamme. Kun päivän saalis oli saatu, tulimme takaisin kotiin. Sillä aikaa seiniin oli porattu reiät uusia putkia varten ja osa putkista oli jo kiinnitetty paikoilleen. Työpäivä oli päättymässä, yksi miehistä imuroi lattioita mukana tuodulla tehokkaalla teollisuusimurilla. Sen ahneeseen kitaan porausjätteen lisäksi karkasi nurkkiimme piiloutuneita pölykoiravanhuksia. Toinen mies rullasi lattialla olleet pahvit kääröksi mukaansa. Lähtiessään lupasivat jatkaa hommia seuraavana päivänä. Kilon painoista kuhaa uuniin laittaessani päivittelin ääneen, miten siistiin kuntoon huusholli jäi miesten jäljiltä.

Parina seuraavana päivänä miehet kiinnittivät uudet putket paikoilleen. Aamulla levitettiin pahvit lattioiden peitoksi ja illalla lähtiessä imuri nieli pölyn ja roskat. Työskentelyasut olivat keventyneet, kypärät ym. turvavarusteet jääneet pois. Olipa mukavaa vaihtelua poran ulvomiselle ja jylinälle kuulla hyväntuulista viheltelyä ja leppoisaa keskinäistä huulenheittoa työmaalta.  Putkiremontti jatkuu vielä jonkin aikaa. Vedenkäyttökatkoksia on ollut vain vähän, mutta niitäkin on luvassa kun hanoja ja viemäriputkia vaihdetaan uusiin.

Putkiremontti nielee melkoisen kasan euroja. En edes uskalla ajatella loppusummaa. Nöyrästi hattu kourassa on madeltava pankinjohtajan puheille. Varsinkin, kuin pisteenä iin päälle tuli tälle hammaslääkärikammoiselle ärhäkkä ja kivulias hammastulehdus. Sen myötä alkoi hammasremontti. Odotettavissa on juurihoitoja, ehkä pelottava hampaan poistokin.

Kuitenkin kaikki on suhteellista. Pieniä ovat huoleni ja kipuni kun ajattelee hätää, tuskaa ja pelkoa Ukrainassa, Lähi-idässä ja muissa väkivallan pesäkkeissä.

Vielä tänään tuntuu kesän lämpöä, pihlajien oksat taipuvat punaisten marjojen painosta, jalokärhö avaa uusia kukkia kohti aurinkoa ja kaunis perhonen suutelee valkoista syysleimukukkaa.

Olisikohan itse amiraaliperhonen 

**********************************************************

Ennustajalintu ilmestyi ikkunan taakse

Koskaan ennen en ollut sitä nähnyt, mutta siinä se nyt istui ikkunani takana. Poseerasi kaikessa rauhassa aurinkolampun päällä, odotti tyynesti, että löysin pikku kamerani ja nappasin siitä ikkunan läpi kuvan. Lensi sitten vakain siiveniskuin jonnekin metsän kätköihin. Vertasin otostani lintukirjan kuviin ja totesin, että käkihän se siinä istui.

Alkukesän kuulaina päivinä sen ääni kantautui jostakin saarien takaa sinisten metsien syvyyksistä.  Sen riemukas kukunta ilmoitti kesän alkaneen.

Vain uroskäki kukkuu. Kerrotaan, että sen kukunnasta nuoret laskivat vuosia häihinsä, vanhat ja sairaat hautajaisiinsa. Niinpä minäkin yritin laskea jäljellä olevia elinvuosiani.   Paljon niitä tuntui olevan jäljellä, koska koko loppupäivän käen helkyntä kaikui yli järven.

On myös uskottu, että juhannuksena käki saa kurkkuunsa vihneen, jolloin se vaikenee ja muuttuu haukaksi. Uskomus johtuu sen haukkaa muistuttavasta ulkonäöstä.  Eräs toinen legenda taas kertoo, että käki oli lentänyt Jeesuksen ristin päähän kukkumaan. Ja rangaistukseksi siitä lyhennettiin sen laulu- aika kestämään vain alkukesän ajaksi.

Lopuksi vielä netistä löytämäni Tauno Penttisen hauska käki-runo:

Väsynyt on västäräkki

nurmilintu nukkuu.  

Käki hullu huoripukki,

kaiken yötä kukkuu.

Itserakas hupsu lintu  

oman äänes sointi

eikö koskaan kyllästytä,

tunnu pahoinvointi?  

Luulet ehkä, että joskus

voitat laulurastaat.

Eipä silti, kuku pois, 

jos teoistasi vastaat.

                           **********************************************

Heinistä poimittu ikoni

Tämän metallisen ikonin löytymisestä on kulunut yli 70 vuotta.

Oli käynnissä jatkosota. Suomi yritti vallata takaisin Neuvostoliitolle menetettyjä alueita Karjalasta.

Eräänä syysiltana isäni, nuori luutnantti joukkoineen oli tiedusteluretkellä pienen, osittain poltetun ja hylätyn kylän läheisyydessä. Oli jo lähes pimeää, vettä oli satanut koko päivän. Läpimärät miehet huomasivat kylän laidalla kyhjöttävän harmaan puurakennuksen. He hiipivät tutkimaan sitä tarkemmin, totesivat sen olevan tyhjän hevostallin ja päättivät yöpyä siellä. Jaettiin vartiovuorot ja väsyneet miehet oikaisivat itsensä heinien ja olkien peittämälle maalattialle. Samoin teki myös isäni. Hän asetteli repun pään alustaksi, haroi ympäriltään kuivia olkia ja heiniä kostealle maalattialle pehmikkeeksi. Laskeutuessaan pitkälleen hän huomasi kätensä alla maassa kovan esineen. Se oli tuo metalli-ikoni. Tulitikun liekin valossa hän katseli löytöään. Pyyhki nenäliinallaan pois savea ja multaa sen pinnasta. Mietti Jeesuksen kuvaa katsellessaan, että tallissa sinä synnyit ja tallista sinut nyt löysin. Kääri sitten ikonin nenäliinaan ja laittoi reppuunsa.

Ikoni on ollut lapsuuskotini seinällä niin kauan kuin muistan. Kun lapsuuden koti jäi tyhjäksi asukkaista, sain minä seinälleni tuon tallista heinien joukosta poimitun pyhän esineen.

Tuon tyyppisistä metalli-ikoneista tiedän, että niitä on valmistettu Venäjällä 1600-luvulta alkaen, seinälläni oleva on luultavasti 1800-luvulta. Niiden valmistus päättyi vuonna 1917 Venäjän vallankumoukseen. Ikoni on valettua pronssia, koristeluun on käytetty valkoista ja sinistä emalointia. Kääntöpuoli on koristeltu kukka- ja rypäleköynnöksin.  Varsinkin vanhauskoiset ortodoksit pitivät metalli-ikoneja kodin ikoninurkassa puisten ikonien joukossa, niitä käytettiin matkaikoneina, kiinnitettiin hautaristeihin tai laitettiin vainajan mukaan hautaan.

**************************************************