Erään ranskalaisen huomioita Suomesta

Viikonloppuna hämmästelin ranskalaisten kykyä heittäytyä karnevaalihassutteluun. Kaikki ilonpito tapahtui selvin päin. Yritin bongailla olisiko joukkoon eksynyt yhtään päihtynyttä yksilöä. En heitä huomannut. Hupaisalta näytti jopa järjestystä valvova virkavalta. Mies- ja naispoliisi tanssahtelivat karnevaalirytmeissä radiopuhelin korvalla, pamppu ja pistooli vyöllä. Toisaalta sävähdytti ja puistatti ajatus terrori-iskun helppoudesta väentungoksen ja naamiaisasujen suojassa.

Aurinkoisella terassilla luettavaksi kaivoin taas kerran esille yhden mielikirjoistani. Olin sen aikoinaan pakannut mukaan avuksi ranskankielen opiskelua varten. Kirja on Suomessa asuvan Philippe Guicheteaun Sunnuntaikirjeitä Suomesta - Courrier de Finlande, jotka hän kirjoitti ystävälleen Samuelille Ranskaan. Kirjan aukeamilla on vasemmalla sivulla teksti ranskaksi ja oikealla sama suomeksi. Oma kirjani on ahkerasti kiertänyt kädestä käteen täällä Ranskassa levittämässä Suomi-tietoutta. Kaikki ranskalaiset tuttavani ja heidän tuttavansa, jotka ovat kirjan lukeneet, ovat siihen ihastuneet. Kirjan sivut ovat jo selvästi kuluneet ahkerasta kääntelystä. Kirjan luettuaan ranskan opettajamme ilmoitti, että hän haluaa muuttaa Suomeen asumaan. Muistutin häntä pitkästä, pimeästä ja kylmästä talvesta ja kesäisin kimppuun hyökkäävistä säälimättömistä hyttysparvista. Varoitin vaikeasta suomenkielestä. Eihän hän ollut näiden vuosien aikana ollut oppinut yhtään sanaa suomea, vaikka olimme sitä yrittäneet hänelle opettaa. Lohdutukseksi kuitenkin lahjoitin hänelle Suomesta tilaamani samanlaisen kirjan. Hän väittää edelleen harkitsevansa Suomeen muuttoa.

Pidän itsekin paljon kirjasta. Pidän kirjoittajan lempeän humoristisista huomioista Suomesta, ihmisistä, kulttuurista ja tapahtumista. Hän kuvailee lämmöllä suomalaisten outoja tapoja, hiljaisia ihmisiä hiljaisessa maassa, tuhansien järvien ja metsien kätköissä.

Kirja on helppolukuinen. Riemastuttavat tarinat ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Voi sanoa, että osui ja upposi. Kirjoittaja pohdiskelee myös asioita. Kuten tabuna pidettyä suomalaisten suhdetta viinaan. Hienostuneena pidetyn viinimaan mies on luonut suhteen kansallisjuomaamme. Näin hän sitä kuvailee.

”Koskenkorvaa ei juoda, se kipataan ruumiiseen. Se on satumaisen karmivaa. Ensin huulet, sitten kitalaki, kurkku ja rinta tihkuvat verta, kuin kotka upottaisi niihin kyntensä. Lopuksi vatsa leimahtaa liekkeihin kuin ahjo, ja täytyy pidätellä hetkinen henkeään, jotta tuli hiipuisi. Se tekee hyvää kuin kirveenisku, tai jotakin sinnepäin, vaikkei tiedäkään onko uhri vai surmaaja. Kun tuska laantuu päästän henkäyksen ja tuolloin, Samuel, juuri tuona hetkenä kun henkäys pakenee minusta, olen itsenäisin, vapain, ylpein ja urhein kaikista suomalaisista.”

Myös Kalevala tekee häneen voimakkaan vaikutuksen.

”Luin Kalevalan nautiskellen. Kuinka kaunis kansallinen perintö tuo eepos onkaan, Samuel. Olin liikuttunut, lumoutunut ja niin innostunut että turhauduin koska en ole suomalainen. (Tosin jos olisin suomalainen en olisi huolissani siitä mitä ulkomaalaiset minusta ajattelevat.)”

Suosittelen lämpimästi luettavaksi näitä kirjeitä ja luettuaan hymyilemään - myös itselleen.

                  ********************************************************