lauantai 19. maaliskuuta 2011

Sateiden lomassa


Itkupaju

Tänäänkin päivä valkeni sateen ropinassa. Sade on lempeää kevätsadetta, toisin kuin viime päivien rankat vesikuurot.
Eilen iltapäivällä sateen tauottua piti päästä näkemään miten kaatosateet ovat kohdelleet ”järveämme”, pientä tekolampea muutaman kilometrin päässä. Lampi sijaitsee pieniä mäntyjä kasvavien kukkuloiden suojassa. Lammella asustelee sorsa-yhdyskunta ja yksinäinen merimetso. Usein rannoilla istuskelee onkimiehiä.


Lammen vesi oli muuttunut läpinäkymättömän harmaanruskeaksi. Kalastajia ei näkynyt rannoilla. Osa sorsista nuokkui maalla puiden varjossa, joku laskeutui veteen ja tuli tervehtimään. Merimetso istui liikahtamatta vartiopaikallaan pienen risusaaren kupeessa.



Kävelimme lammen ympäri. Kaunistahan siellä oli ja rauhallista sameasta vedestä huolimatta. Rannan pajuista kuului iloinen lintujen sirkutus, bellikset kurkottivat kohti aurinkoa vihreältä nurmikentältä, itkupaju veden partaalla haaveili tulevista kesäpäivistä. Kunpa nämä rauhaisat maisemat säilyisivät tulevien sukupolvien kävelyretkien kohteiksi. Jospa lintujen sirkutus tervehtisi myös heitä.

Bellikset
 
 
******************************************************************************

6 kommenttia:

  1. On siellä aikamoiset sateet olleet. Meilläkin tänään taas satanut, mutta lunta.
    Jos käyt blogissani, siellä sinulle haaste tunnustuksiin!

    VastaaPoista
  2. mummeli ~
    Toivottavasti sekä lumi- että vesisateet pitäisivät taukoa, edes muutaman päivän.
    Kiitos, käväisen nappaamassa haasteesi.

    VastaaPoista
  3. Ihmeellistä on maaliskuussa tää:
    meillä hanki ja jää
    ja sinulla kukat ja keväinen sää :).

    Mitä kaloja lammikosta saadaan? Me istumme Kallavedellä pilkillä harva se päivä...

    VastaaPoista
  4. Lastu ~
    Taimenta hän kalastaa,
    herra retkituolissaan.
    Eipä tule saalista
    hakee kalan kaupasta.

    Parempaa kalaonnea Kallaveden pilkkijöille.

    VastaaPoista
  5. Kauniin keväiseltä näyttää.
    Sielläkin kalstetaan, niin täälläkin. Minä, kuten Lastu ollaan pilkki-ihmisiä. Olen nyt saanut ensimmäiset ahveneni pilkkimällä. Niistä tuli herkkuateria.

    VastaaPoista
  6. aimarii ~
    Onnittelut pilkkisaalistasi ja kalaherkusta.
    Ostin matalan kankaisen kalastustuolin. Siinä istuen kitken kukkapenkkejä ja säästän selkääni. Sateiden jälkeen mullassa kiemurtelee onkimatoja, vievät ajatukset kalavesiin.

    VastaaPoista