Kati ja Burgundinpata osa 1

Naapurin Rosella on koira. Pian 14 vuotta täyttävä Kati, villi ja vapaa, ehkä älykäskin. Se pitää tarkasti silmällä nurkkakuntamme kulkijoita ja nostaa melkoisen rähäkän kun joku vieras sattuu paikalle. Vartioinnin lomassa Kati pelmahtaa aika usein meidänkin ikkunan alle vaatimaan äänekkäästi jonkinlaista suupalaa. Katilla ei ole aikaisempaa koulutusta, joten olemme pienten suupalojen avulla opettaneet sille komennon ”istu”, jolloin se kiltisti istuu odottamaan pientä suupalaa. Se suussaan juoksee pois pihastamme. Viime aikoina se on muutaman kerran juossut tiehensä pelosta uikuttaen. Se on kai huomannut, että joku pikku kolmosista tuijottaa sitä yläpuolella olevan viiniköynnöksen päältä. Kati pelkää hysteerisesti kissoja. Ilmeisesti sillä on joskus ollut traumaattinen kohtaaminen kissan kanssa.
Meille oli ruokavieraita tulossa. Päätimme, että pääruokana olisi Burgundinpata. Sen voisi valmistaa jo edellisenä iltana. Niinpä naudanliha muhi punaviinissä hellalla levittäen valkosipulin ja muiden mausteiden sulotuoksuja ympäri taloa, koska talossa ei ole liesituuletinta. Maistelimme pataa ihan reilut annokset ja totesimme sen olevan erinomaista. Koska kuumaa pataa ei voinut laittaa jääkaappiin, vietiin se talvisin kylmänä olevaan olohuoneeseen, siellä leveälle matalalle takan reunustalle. Köllähdettiin tyytyväisenä untenmaille.
Aamulla jatkuivat valmistelut vieraita varten. Puolisko meni kurkistamaan tien varressa olevaan postilaatikkoon, vaihtoi siinä samalla kuulumiset posteljoonin kanssa ja rapsutti paikalle ilmestyneen Katin korvantaustaa. Huomasi taloon palatessaan, että ovi oli auki ja padan kansi lattialla. Kurkistus pataan. Se oli typötyhjä ja puhtaaksi nuoltu. Lähes kaksi kiloa paistia, pekonisiivut, herkkusienet, porkkanat ja punaviiniliemi mennyttä. Merde! Kati oli huomannut raollaan olevan oven, ehkä tuntenut herkullisen tuoksun ja ajatellut Ah, quelle chance! Mikä tilaisuus.
Tuijotimme lamaantuneena tyhjää pataa. Mitä nyt tehdään. Koko menu oli suunniteltu Burgundinpadan mukaan. Nopeasti kylän lihakauppaan ja uusi annos hellalle porisemaan. Ehtisi juuri ja juuri valmiiksi vieraiden tullessa. Jos ei, niin juodaan sitten kypsymistä odotellessa vaikka ylimääräiset aperitiivit. Tuoksukoon koko huusholli ruualle, ei kai se niin vaarallista ole.
Mutta entäs Kati, kerrotaanko Roselle, että koiransa oli pistellyt poskeensa parissa minuutissa neljän litran padallisen vahvaa liharuokaa. Sairastuisiko koira tuollaisesta määrästä. Päätettiin, että toistaiseksi ei puhuta Roselle mitään. Tarkkaillaan vain vähän salaa pysyykö koira kunnossa.

jatkuu…..